perjantai 29. huhtikuuta 2016

Juhlava vaihtoehto vappuun: Pol Roger Rich Demi-Sec

Pol Roger Rich Demi-Sec NV

Champagne Pol Rogerin historia yltää vuoteen 1849, jolloin Pol Roger teki ensimmäisen viinikauppansa vain 18-vuotiaana. Hänen isänsä oli sairastunut parantumattomasti eikä pystynyt elättämään perhettä, joten Pol joutui perustamaan yrityksen. Yritys kasvoi nopeasti ja Pol muutti perheensä kanssa kotikylästään Aÿ'sta, Epernayn kaupungiin vuonna 1851. Neljä vuotta myöhemmin Pol Roger alkoi valmistaa omaa samppanjaansa.

Pol Roger kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1899, minkä jälkeen hänen poikansa Maurice ja Georges siirtyivät yrityksen johtoon. Vuonna 1900 osa talon kellareista ja rakennuksista romahti ja yli 500 tynnyriä ja 1,5 miljoonaa pulloa viiniä tuhoutui. Veljekset saivat myös samana vuonna muuttaa sukunimensä Pol Rogeriksi kunnianosoituksena isälleen. Talo kehittyi ja kasvoi vuosien saatossa, vaikka Yhdysvaltojen kieltolaki ja Venäjän vallankumous vaikeuttivat vientiä. Toisen maailmansodan aikaan samppanjan tuotanto ja myynti vaikeutuivat. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Pol Roger on edelleen saman perheen omistuksessa.

Brittiläinen poliitikko Sir Winston Churchill oli suuri samppanjan ystävä ja erittäin läheisissä väleissä Pol Rogerin perheen kanssa. Hänen suustaan kuultiin monia samppanjaan liittyviä lausahduksia, kuten "makuni on yksinkertainen - tyydyn helposti parhaaseen" ja "samppanjan on oltava kuivaa, kylmää ja mieluiten ilmaista". Toisen maailmansodan aikaan hän mainitsi myös "hyvät herrat, me emme taistele vain Ranskan puolesta, vaan myös samppanjan puolesta". Pol Roger on suosittu samppanjatalo Britanniassa ja talo on myös Englannin kuningashuoneen virallinen tavarantoimittaja.

Pol Rogerilla on seitsemän kilometrin pituiset kellarit, jotka ovat hieman tavallista syvemmällä, mistä johtuen myös varastointi lämpötila on alhainen, vain 9,5 astetta. Pol Roger kypsyttää viinejään matalasta lämpötilasta johtuen keskimääräistä pidempään, jolloin viineistä tulee hieman kehittyneempiä ja moniulotteisempia. Pol Roger panostaa laatuun, minkä lisäksi käsityöt ja perinteet ovat talolle tärkeitä. Talon kellareissa työskenteleekin neljä "remueursia" eli pullojen tanssittajaa, jotka pyörittelevät päivittäin käsityönä kypsyviä pulloja. Monet tuottajat hoitavat pullojen tanssittamisen koneellisesti.

Pol Roger Rich on puolikuiva, eli Demi-Sec samppanja, joka tuli markkinoille vuonna 2001 hieman makeampien kuohuvien kysynnän kasvun seurauksena. Viini on lähes täydellinen kopio talon vakiosamppanjasta, Brut Réserve -viinistä ja ainoa ero näiden kahden välillä onkin dosagen, eli sokerilisäyksen määrä (Brut 9g/l ja Rich 34g/l). Viini sekoitetaan 30 vakioviinistä, jotka tulevat eri viinitarhoilta, ovat eri vuosikertoja ja kolmea eri lajiketta suurinpiirtein samassa suhteessa. Pinot Noir antaa viiniin runkoa, syvyyttä ja luonteikkuutta, Chardonnay puolestaan eleganssia ja hienostuneisuutta ja Pinot Meunier täydentää kokonaisuuden tuomalla raikkautta ja rehevyyttä.

Kirkas, intensiivisen kullankeltainen väri on varsin houkutteleva. Tyylikkäät pienet kuplat ovat runsaat ja todella pitkäkestoiset, kuten asiaan kuuluu.

Tuoksu on avoin ja antaa runsaasti kypsiä keltaisen hedelmäisiä aromeja, kuten aprikoosia, persikoita ja päärynöitä sekä sitruksia. Hedelmäisten aromien takaa erottuu myös kevyen paahteisia ja mantelisia vivahteita.

Makeahko maku jatkuu tuoksun aromein kypsien hedelmien sävyttämänä, aprikoosisena, persikkaisena, päärynäisenä ja kypsän sitrushedelmäisenä. Lisäksi viinistä erottuu selkeästi hunajaisia ja kukkaisia piirteitä. Kypsytyksen tuomat paahteiset sävyt jäävät hieman taka-alalle, mutta viinistä erottuu myös marsipaania ja makeaa mausteisuutta. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja makeahko. Runsas hapokkuus ja pehmeät kuplat tuovat makeuden tunteelle tasapainoa ja antavat viinille tyylikkään ryhdin. Viipyilevä jälkivaikutelma on kermaisen pehmeä ja kypsän aprikoosinen, hennon paahteinen ja siitä voi erottaa jopa häivähdyksen valkosuklaata.

Tyylikäs ja hienostunut, moniulotteinen samppanja jossa riittää ryhtiä. Raikas hapokkuus tasapainottaa hienosti viinin makeuden tunnetta. Pol Roger Rich on tyylikäs ja hienostunut, juhlava valinta niin seurusteluun, maljajuomaksi kuin ruokien pariin. Erittäin kuivat samppanjat ovat monille vaikeammin lähestyttäviä ja siksi Rich onkin hyvä valinta esimerkiksi tervetuliaismaljaksi. Viini on edullinen ja toistaiseksi yksi parhaista maistamistani Demi-Sec samppanjoista. Tosin viinillä ei juuri ole kilpailijoita, sillä Alkon samppanjavalikoima koostuu pääasiassa kuivemmista viineistä.

Mädin seuraan suositellaan usein samppanjaa tai laadukasta kuohuviiniä, mutta ne kuivimmat juomat eivät useinkaan ole parhaimmillaan mädin seurassa. Pol Rogerin Rich sai seurakseen blinejä, muikunmätiä, sipulia ja smetanaa. Viinin makeus toimii hyvin suolaisen mädin kanssa jyräämättä mädin herkän maun yli. Yhdistelmä on tasapainoinen ja pehmeä, samettinen eikä mikään töki vastaan. Edellisellä kerralla kokeilin siianmädin kanssa kuivaa Bruno Paillard Première Cuvée Brut samppanjaa, joka oli ihan miellyttävä yhdistelmä, mutta hieman makeahko Rich toimii mädin seurassa huomattavasti paremmin. Rich toimi hyvin myös katkarapumoussen ja blinin kaverina.

Kouluarvosana: 9 Tyylikäs ja hienostunut Demi-Sec samppanja.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on laatuisekseen edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Champagne Pol Roger, AOC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Côte des Blancs, Épernay
Tyyli: Kuohuviini, Samppanja, Demi-Sec
Rypäleet: Pinot Noir (33%), Chardonnay (34%), Pinot Meunier (33%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 42,90e Alko 17.12.2015

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kuplivaa vappua: Sumarroca Gran Reserva Brut Nature

Sumarroca Gran Reserva Cava Brut Nature 2011

Sumarrocan perhe aloitti viinintuotannon Katalonian alueella Llimianan kylässä ja viinintuotannossa on mukana jo perheen neljäs sukupolvi. 1980-luvun alussa viinintuotanto siirrettiin Penedèsin alueelle, josta perhe hankki kaksi viinitilaa. Toinen näistä tiloista on 25 hehtaarin Heretat Sabartés, joka sijaitsee Bayeres del Penedésissä. Toinen hieman isompi, 36 hehtaarin Molí Coloma -tila Subiratsissa, jonne talon viininvalmistus keskitettiin vuodesta 1983 alkaen. 

Vuonna 1999 Bodegues Sumarroca laajeni nykyisiin mittoihinsa, kun perhe osti Marquis de Monistrolin vanhan hieman yli 400 hehtaarin viinitilan. Tila sai nimen Bodega Sumarroca. Se on Penedèsin alueen suurin viinitila ja kaupan myötä Sumarrocasta tuli yksi Penedèsin alueen suurimmista viinintuottajista. 

Sumarrocalla on siis yli 450 hehtaaria maita ja 300 hehtaaria viinitarhoja. Talo tuottaa cavaa ja valkoviiniä, joita valmistuu vuodessa noin kaksi miljoonaa pulloa. Kaikki tuotantoon käytettävät rypäleet tulevat talon omilta viinitarhoilta ja koko tuotantoketju hoidetaan Sumarrocan toimesta. 

Cava Cuvée Brut Nature Gran Reserva viiniin käytettävät rypäleet tulevat Sumarrocan 38 hehtaarin Finca Sumarroca tarhalta. Viiniin käytetään vain paras osa, eli noin puolet rypäleistä puristetusta mehusta. Ensimmäinen käyminen tapahtuu terästankeissa noin 14 asteen lämpötilassa ja kestää noin kolmen viikon ajan. Tämän jälkeen eri lajikkeista valmistetut viinit sekoitetaan ja pullotetaan. Toinen käyminen tapahtuu pulloissa, joissa viini saa myös kypsyä 36 kuukauden ajan. Viiniin ei lisätä ollenkaan sokeria. 

Kaunis vaalean oljenkeltainen, vihertävä ja freesi viini. Pitkään kestävät ja runsaat, keskikokoiset kuplat nousevat tasaisena virtana juoman pinnalle, johon jäävät helmeilemään kauniisti. 

Raikas ja melko runsas tuoksu, jossa on tuoretta ja kypsempää hedelmää sekä kolmen vuoden pullokypsytyksen tuomia vivahteita. Siitä erottuu kypsää omenaa ja sitruksia sekä kirpeää vihreää omenaa ja tyylikästä paahteisuutta, jopa makeita leivonnaisia muistuttavia aromeja. Taustalla on myös hentoa mineraalisuutta ja häivähdyksiä tuoreista yrteistä. 

Kuiva maku on kypsien hedelmien ja tyylikkään paahteisuuden sävyttämä. Siinä on tuoksun tapaan kypsiä omenoita ja sitruksia, kuten greippiä ja sitruunaa, minkä lisäksi taaempana vilahtaa tuoksun tapaan kirpeitä vihreitä omenoita. Pullokypsytys tuntuu paahteisina vivahteina, kuten leivonnaisina ja jopa pullataikinaisia vivahteita erottuu. Maaperäistä, aavistuksen kalkkista mineraalisuutta, joka tuo kokonaisuuteen oman tyylikkään palasen sekä taustalla vivahtavaa yrttisyyttä. Sitrusmainen hapokkuus antaa viinille hienon ryhdin ja tuo kokonaisuuteen mukavasti raikkautta. Melko pitkään viipyilevä, paahteinen, hennon leipäinen ja sitruksinen jälkivaikutelma.

Sumarroca Gran Reserva Brut Nature on tyylikäs ja moniulotteinen cava, josta löytyy vivahteita niin kypsistä kuin tuoreista hedelmistä aina kypsytyksen mukanaan tuomiin paahteisen sävytteisiin piirteisiin. Viini tuo mieleen kesän ja auringon. Se on ryhdikäs ja sopii hyvin ruokajuomaksi esimerkiksi kala- ja äyriäisruoille sekä tapaksille, mutta on hyvä valinta myös aperitiiviksi ja maljajuomaksi. Hintaisekseen kelpo ostos.

Kouluarvosana: 8+ Miellyttävä ja moniulotteinen viini.
Hinta-laatusuhde: Viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegues Sumarroca, DO Cava
Alue: Espanja, Katalonia, Penedès
Tyyli: Kuohuviini, Cava
Rypäleet: Parellada, Xarel.lo, Macabeo, Chardonnay
Pullo: 0,75 l
Hinta: 12,99e Alko 16.1.2016

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pienempi pullo vappujuomaa: Rotari Rosé Brut

Rotari Rosé Brut 2011

Mezzacorona Group on vuonna 1904 perustettu yritys, joka sijaitsee Alppien juurella Pohjois-Italian Trentinon viinialueella. Yrityksen omistajia ovat 1600 pienviljelijää, jotka toimittavat 2800 hehtaarin viinitarhojensa sadon Mezzacoronan viinien valmistukseen. Tärkeimmät viljeltävät lajikkeet ovat valkoiset Pinot Grigio, Chardonnay ja Gewürztraminer sekä punaiset Rotaliano ja Lagrein. Mezzacorona on myös yksi maailman merkittävimpiä Pinot Grigio -lajikkeen tuottajia. Yrityksellä on myös kaksi tilaa Sisiliassa, joilla on noin tuhat hehtaaria viinitarhoja. 

Mezzacoronan viinit valmistetaan nykyaikaisissa tuotantolaitoksessa ja niin myös Italian kansainvälisesti tunnetuimpien kuohuviinien joukkoon lukeutuvat Rotari kuohuviinit. Rotari viinit valmistetaan perinteisellä pullokäymis-, eli samppanjamenetelmällä, josta käytetään Italiassa nimitystä Metodo Classico. Rotari Rosé Brut valmistetaan Trentinon alppimaisemien rinteillä, noin 400-550 metrin korkeudessa kasvaneista Chardonnay ja Pinot Noir rypäleistä. Alueen viileä ilmasto tarjoaa ihanteelliset olosuhteet tyylikkäiden ja vivahteikkaiden kuohuviinien tuotantoon. 

Viljelijät keräävät ja valitsevat parhaat rypäleet käsin, minkä jälkeen ne toimitetaan mahdollisimman nopeasti puristettavaksi. Käyminen tapahtuu terästankeissa kontrolloidussa, noin 18 asteen lämpötilassa. Tätä kuplimatonta "perusviiniä" myös kypsytetään terästankeissa seuraavaan kevääseen, noin puolen vuoden ajan. Chardonnay viinit käyvät läpi myös malolaktisen käymisen. Toinen käyminen tapahtuu pulloissa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään pulloissa vähintään 24 kuukauden ajan (minimivaatimus 15kk) hiivasakan päällä.

Viini on lasissa hailakan vaaleanpunaista ja taittuu kuparinoransseihin sävyihin. Melko runsaat kuplat  ovat todella pieniä ja pitkäkestoisia.

Tuoksu on roseelle tyypillisesti punaisen marjainen, kypsän punaherukkainen ja hennon metsämansikkainen. Siinä on myös sitrushedelmiä, kuten greippiä sekä hentoa paahteisuutta.

Kuiva maku seurailee tuoksua punaisen marjaisena, kypsän punaherukkaisena, metsämansikkaisena sekä kevyen puolukkaisena. Siinä on tuoksun tapaan myös sitrushedelmiä, kuten mandariinia ja limettiä. Kieleltä löytyy myös tyylikästä mineraalisuutta ja kevyttä paahteisuutta. Melko täyteläinen viini saa runsaasta ja eloisasta hapokkuudesta ja pehmeistä kuplista hienosti ryhtiä. Jälkimaku on sitruksien hallitsema, limettinen, hennon marjainen ja saa veden nousemaan kielelle.

Rotari Rosé Brut on tasapainoinen ja laadukkaasti valmistettu aromikas ja intensiivinen kuohuviini. Pehmeät kuplat ja hienostunut mineraalisuus tuovat punaisen marjaisuuden ja sitrushedelmien joukkoon tyylikkyyttä. Viini sopii hyvin aperitiiviksi ja seurusteluun, mutta myös punalihaisen kalan, vaalean lihan tai pikkupurtavien seuraan. Hieman hintava ostos, mutta viini on laadukas ja jos haluat vain pienen pullon, niin miksei. Rotari voittaa mennen tullen myös italialaiset proseccot. 

Kouluarvosana: 8,5 Laadukas, perinteisellä menetelmällä valmistettu kuohuviini.
Hinta-laatusuhde: Hieman hintava.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Mezzacorona Group, DOC Trento
Alue: Italia, Trentino-Alto Adige, Trentino, Trento
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Pinot Noir (75%), Chardonnay (25%)
Pullo: 0,20 l
Hinta: 4,30e Alko 20.4.2016

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Taloussamppanja: Louis Massing Brut Réserve

Louis Massing Brut Réserve NV

Champagne Deregard-Massing on vuonna 1936 perustettu pieni perheyritys, jota sama perhe edelleen pyörittää neljännessä sukupolvessa. Talo sijaitsee Grand Cru -luokittelun omaavassa Avizen kylässä, Epérnayn eteläpuolella Côte des Blancs'n alueella. Talolla on nykyisin 11 hehtaaria omia viinitarhoja, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan Avizen alueen viljelijöiltä. Talon puolen miljoonan pullon vuosituotannosta noin puolet menee vientiin ja tärkeimmät markkina alueet ovat Ruotsi ja Suomi. 

Alkon valikoimista löytyy kolme talon tuotetta, Brut Réserve, Rosé Premier Cru ja Grand Cru Blanc de Blancs Brut. Näistä edullisin, eli Brut Réserva maksoi vain 20 euroa tullessaan Alkon valikoimaan muutama vuosi sitten. Viini saavuttikin edullisen hintansa vuoksi nopeasti Alkon myydyimmän samppanjan tittelin. Itse ostin Louis Massing Brut Réserveä pari vuotta takaperin aina, kun mieleni teki samppanjaa, mutta budjetti oli pieni. Itseasiassa kutsuin viiniä tuolloin taloussamppanjaksi. Nyt hinta on noussut jo 27,50 euroon ja viini ei tunnu enää edulliselta.

Louis Massing Brut Réserve valmistetaan pääasiassa talon omien, Avizen kylän ympärillä sijaitsevien tarhojen rypäleistä. Monien suurempien talojen vakiosamppanjoihin käytetään usein rypäleitä, jotka tulevat eri puolilta Champagnea, mutta kaikki tähän viiniin käytettävät rypäleet tulevat samalta alueelta Avizen lähistöltä. Viiniin käytettävät lajikkeet ovat Pinot Meunier ja Chardonnay, joista ensin mainittu on pääroolissa (80%). Tämä on siitä erikoista, että Pinot Meunier ei ole saavuttanut läheskään yhtä suurta arvostusta, kuin Champagnen alueen kaksi muuta tärkeintä lajiketta, Chardonnay ja Pinot  Noir. Meunieria käytetään yleensä näiden kahden rinnalla, ei pääosassa.

Viini on lasissa kirkasta ja vaalean oljenkeltaista. Kauniit ja pienet kuplat ovat runsaita ja pitkäkestoisia. Houkutteleva ulkoasu.

Tuoksu on runsaan hedelmäinen ja esiin nousee erityisesti kirpeää vihreää omenaa, kivellisiä hedelmiä ja situksia. Tuoksussa on myös kevyttä paahteisuutta ja leipäisyyttä.

Erittäin kuiva maku on tuoksun tapaan hedelmäinen, omenainen ja sitruksinen. Siitä erottuu myös kypsytyksen tuomia vivahteita, kuten kevyttä paahteisuutta ja hiivaisuutta (ei pahalla tavalla) sekä raikasta mineraalisuutta. Viini on melko kevyehkö ja runsas hapokkuus tuo suutuntumaan hieman ryhdikkyyden tunnetta. Myös mousse on miellyttävä. Jälkivaikutelma on keskipitkä, sitrushedelmäinen ja kevyen paahteisuuden sävyttämä.

Kokonaisuus on miellyttävä, mutta yksinkertaisuus ei miellytä tämän hintaluokan viinissä. Kun nuorempana nautin tätä aurinkoisena päivänä nurtsilla oikeasta lasista kavereiden juodessa siideriä ja olutta, viini oli erittäin hieno. Luonnollisesti oikea samppanja, mutta onko järkevää maksa lähes kolmea kymppiä laadukkaasta, mutta yksinkertaisesta viinistä, jos saat alle parilla kympillä, jopa halvemmalla parempaa. No samppanja on samppanjaa ja samppanja maksaa. Jos haluat oikeasti hyvän samppanjan, suosittelen sijoittamaan muutaman roposen enemmän, mutta jos pääasia on että juoma on samppanjaa niin miksipäs ei.

Kouluarvosana: 8- Hedelmäinen ja helposti lähestyttävä samppanja.
Hinta-laatusuhde: Hieman kallis, samaan rahaan saa jo huippu cavan tai kuoharin Italiasta. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Champagne Deregard-Massing, AOC Champagne
Alue: Ranska, Champagne, Côte des Blancs, Avize
Tyyli: Kuohuviini, Samppanja, Vakiosamppanja
Rypäleet: Pinot Meunier (80%), Chardonnay (20%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 27,50e Alko 29.1.2016

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Vapun kuohuvat: Fiorellino Prosecco

Fiorellino Prosecco Extra Dry NV

Italialainen kuohuviini, prosecco on kerännyt viime vuosien aikana suurta suosiota maailmalla. Se on jopa ohittanut samppanjan maailman myydyimpänä kuohuviininä. Proseccot ovat tyypillisesti makeusasteeltaan erittäin kuivan ja puolimakean väliltä. Ne ovat muita kuohuviinejä helpommin lähestyttäviä ja runsaan hedelmäisiä, tyypillisesti päärynäisiä ja melko yksinkertaisia. Proseccot on tarkoitettu nautittavaksi nuorina, eikä niitä kannata säilytellä turhaan. Ne sopivat parhaiten aperitiiviksi tai kippistelyyn, seurusteluun ja todella kevyille ruoille. Ainiin, myös kuplimatonta Proseccoa, eli valkoviiniä valmistetaan. 

Proseccoa tuotetaan Pohjois-Italiassa Veneton ja Friuli - Venezia Giulian maakuntien alueille levittäytyvällä alueella. Proseccot valmistetaan Glera-lajikkeesta, joka tunnettiin nimellä Prosecco vuoteen 2009 asti. Nimi vaihdettiin, koska Prosecco sai tuolloin korkeamman DOC-luokituksen. Viinit valmistetaan charmat, eli tankkikäymismenetelmällä, koska tällä tavalla melko neutraalin Gleran aromit säilyvät. Tosin viineihin ei tule charmat menetelmällä myöskään pullokypsytyksen tuomia vivahteita, mitä esimerkiksi cavasta ja samppanjasta löytyy.

Kaksi muuta suosikki kuohuvaa, samppanja ja cava valmistetaan perinteisellä menetelmällä, eli viini käy toiseen kertaan pulloissa, jolloin myös kuplat muodostuvat. Tämän jälkeen viinejä kypsytetään pulloissa sakan kanssa ja ne saavat mm. paahteisia vivahteita. Tankkikäymismenetelmällä viini siirretään jopa 200 000 litran vetoisiin painetiiviisiin terästankkeihin, joissa se käy toiseen kertaan. Sakan laskeuduttua viini suodatetaan toiseen tankkiin, jossa se makeutetaan sokerilla. Tämä menetelmä mahdollistaa lämpötilan tarkan kontrolloinnin läpi prosessin, minkä lisäksi viini valmistuu jopa kolmessa viikossa.

Tankkikäymismenetelmällä kuohuviini valmistuu siis huomattavasti nopeammin, sillä cavaa ja samppanjaa kypsytetään pulloissa jopa vuosikausia. Lisäksi nopea käyminen säilyttää Gleran herkät aromit ja viini säilyttää raikkaan hedelmäisyytensä. Tämä menetelmä on siis perinteistä menetelmää huomattavasti halvempi ja sitä käytetäänkin juuri edullisempiin ja nuorina juotaviin viineihin. Proseccot ovat useimmiten edullisia viinejä, mutta ei pidä unohtaa valtion monopolimme hinnoittelu poliitikkaa. Jos saan kympillä pullon hyvää ja vivahteikasta, jopa hienostunutta cavaa, miksi ihmeessä ostaisin Alkon ylihinnoitteleman päärynälimonadipullon?

Fiorellino Prosecco Extra Dry -viinistä eikä tuottajasta löydy oikeastaan tietoa netin ihmeellisestä maailmasta. Alko ei kerro viinistä juurikaan mitään ja maahantuojan eli V.A.L. Viiniagentin sivusto vaatii tunnukset. Myöskään Alkon ilmoittaman tuottajan, ICQRF:n sivuja en onnistunut löytämään. Sen verran kuitenkin selvisi, että viiniin käytettävät rypäleet tulevat Veneton alueelta ja viini käy terästankeissa, mikä nyt olikin melkeimpä itsestään selvyys. 

Tuore ja melko neutraali, vihertävän haaleankeltainen väri. Melko runsaat, pienehköt kuplat kestävät jonkun tovin.

Tuoksu on kevyehkö, mutta runsaan hedelmäinen. Etenkin päärynää löytyy, minkä lisäksi punaisia omenoita ja sitruksia sekä hieman laventelia.

Kuiva maku seuraa tuoksua hedelmäisenä. Siinä on reilusti päärynöitä sekä punaisia ja kirpeitä vihreitä omenoita ja sitruksia. Taaempaa erottuu hienoista mausteisuutta ja laventelia. Runsas ja hedelmäinen hapokkuus tuo viinille hieman ryhtiä ja tukee viiniä. Hedelmäinen, veden kielelle nostava lyhyehkö loppu.

Viini on helppo tunnistaa proseccoksi, eikä se tarjoa mitään ihmeellistä kokemusta. Hedelmäinen kuohuva viini, joka sopii parhaiten piknikille tai aperitiiviksi. Mikäli haluat nauttia tätä ruoan kanssa, valitse jokin erittäin kevyt ja yksinkertainen ruoka, kuten salaatti tai tapakset. Samalla rahalla monopolimme hyllyltä löytyy laadukkaampia ja huomattavasti parempia kuohuvia seurusteluun ja etenkin ruoan kanssa nautittavaksi. Toisaalta tämä viini on erittäin helposti lähestyttävä, eli sopii moneen makuun. Viini ei vain tarjoa mitään ihmeellistä.

Proseccon seuraan sopii esimerkiksi yksinkertainen mozzarella-tomaattisalaatti. Helppo ja nopea valmistaa, tarvitset vain tomaattia, mozzarellaa ja hieman tuoretta basilikaa, mustapippuria ja oliiviöljyä. Viini toimii hyvin kevyen salaatin parina, kevyt viini ja kevyt ruoka ovat tasapainossa, eikä kumpikaan jyrää toisen yli. Lisäksi viinin hapokkuus leikkaa hyvin mozzarellan rasvaisuutta ja salaatti saa viinin tuntumaan jopa aavistuksen mineraaliselta. Hyvä ja simppeli yhdistelmä.

Kouluarvosana: 7+ Yksinkertainen arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Huono, samalla rahalla saa huomattavasti parempaakin.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: ICQRF, DOC Prosecco
Alue: Italia, Veneto
Tyyli: Kuohuviini, prosecco
Rypäleet: Glera
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 9.3.2016

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Perjantain punaviini: Château Bonnin Pichon

Château Bonnin Pichon Grande Resérva 2011

Bonnin perhe on omistanut Château Bonnin Pichonin viinitilan ja viljellyt viiniä jo useiden sukupolvien ajan. Viinitila sijaitsee Lussacin kylässä, Lussac Saint-Émilionin alueella. Tila kuuluu suurempaan viljelijöiden osuuskuntaan, joka omistaa kolmen muun osuuskunnan kanssa vuonna 1949 perustetun Producta Vignobles markkinointi- ja vientiyrityksen. 

Productaan kuuluu noin 2500 jäsenviljelijää, joiden omistuksessa on yli 20 000 hehtaaria viinitarhoja viidelläkymmenellä Bordeaux'n alkuperäisalueella. Joukkoon mahtuu muun muassa 150 AOC-luokiteltua "linnaa" (château) sekä yli 100 kaupallista brändiä. Kaikkiaan Producta tuottaa vuodessa noin 25 miljoonaa pulloa, eli yli miljoona hehtolitraa viiniä. Producta on merkittävä Bordeaux'n Château -viinien kauppias ja yksi alueen merkittävimmistä luomuviinien tuottajista.

Viinitarha, jolla viiniin käytettävät rypäleet kasvavat sijaitsee lähellä Saint-Émilionia, Libournaisin alueen sydämessä Pichonin kylässä. 26 hehtaarin tarhat levittäytyvät kukkuloille ja ovat maaperältään kalkkikivistä savimaata. Viinii valmistettiin Merlot- (64%), Cabernet Sauvignon- ja Cabernet Franc-  lajikkeista (yht. 36%). Sadonkorjuu suoritettiin koneellisesti ja viini valmistetaan moderniin tyyliin. Alkuun 12 päivän maseraatio ja käyminen terästankeissa 28-30 asteen lämpötilassa. Viiniä kypsytettiin 3-5 viikon ajan terästankeissa, minkä jälkeen kypsytys tammitynnyressä (40% uusia) vuoden päivät. Viiniä valmistuu vuodessa noin 180 000 pulloa.

Melko kehittynyt, syvän punainen väri taittuu kevyesti tiilen sävyihin ja läpäisee kohtuullisesti valoa.

Tumman hedelmäinen ja marjainen tuoksu on mustaherukkainen ja kevyen luumuinen. Myös tammi ja sen tuomat hienostuneen mausteiset vivahteet ovat selkeästi esillä, minkä lisäksi tuoksusta erottuu maanläheisisä piirteitä ja nahkaa.

Maku seurailee tuoksun viitoittamalla tiellä ja marjaisuus vie yhdessä tammen kanssa pääosan kielellä. Punainen marjaisuus erottuu herukkaisena, karpaloisena ja puolukkaisena, mutta myös tummaa hedelmää, kuten luumua löytyy. Tammi tuo makuun mausteisia ja nahkaisia vivahteita. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen ja siinä on havaittavissa vielä pientä kireyttä. Hienostuneet, mutta hieman nuoret tanniinit ja hyvä hapokkuus antavat viinille hienon rungon ja potentiaalia kehittyä vielä pullossa. Viipyilevä loppu on kuivahkon tamminen ja yrttien sävyttämä, jopa hennon sorainen ja suuta kuivattava.

Château Bonnin Pichon on melko tyypillinen Bordeaux-viini hintaluokassaan. Sellaisenaan hieman tiukka ja kolea viini, joka vaatii ruokaa kaverikseen. Kokonaisuus on melko tasapainoinen ja aromikas, minkä lisäksi viinillä on hieno runko, kiitos hyvän hapokkuuden ja tanniinien. Viini tarvii seurakseen esimerkiksi roseeksi jätettyä lihaa, mikä saa viinin tasapainottumaan ja pehmenemään. Kokeile vaikka lammasta tai nautaa. Viini ei ole mitenkään erityinen, muttei huonokaan. Hintaisekseen kelpo ostos siis.

Viini sai seurakseen naudan entrecôten uunijuureksilla ja tinjamilla maustetulla punaviinikastikkeella. Kuten yleensäkin, rosee liha kesyttää viinin tanniinit ja saa viinin tuntumaan pehmeämmältä. Juureksien seurassa viini sen sijaan ei ole kotonaan, mutta muuten mukava yhdistelmä. Kesällä tarvitaan grilliviinejä ja tämä voisi toimia hyvin grillatun punaisen lihan seurassa.

Kouluarvosana: 8 Melko tasapainoinen ja tyypillinen Bordeaux-viini.
Hinta-laatusuhde: Hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Producta Vignobles, Château Bonnin Pichon, AOC Lussac Saint-Émilion
Alue: Ranska, Bordeaux, Libournais, Lussac Saint-Émilion
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Merlot (64%), Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,95e Alko 16.1.2016

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Pieni pullo, suuri viini: Graham's LBV Port

Graham's Late Bottled Vintage Port 2009

Koska blogissani oli väkevöityjen viinien mentävä aukko, seuraa heti Ferreiran LBV portin perään arvio toisesta LBV portista. Oikeastaan blogissani on monen eri viinityylin mentäviä koloja ja aukkoja, mutta ne täyttyvät pikkuhiljaa mahdollisuuksien mukaan.

Graham'sin portviinitalon historia yltää vuoteen 1820, jolloin skotlantilaiset veljekset William ja John Graham perustivat talon nimellä W. & J. Graham & Co. Symingtonin perhe osti talon vuonna 1970 ja vahvisti kaupalla asemaansa yhtenä merkittävimmistä portviinin tuottajista. Symington Family Estates omistaa Graham'sin lisäksi useita vanhoja portviinitaloja, kuten vuonna 1670 perustettu Warre's, vuonna 1784 perustettu Smith Woodhouse ja 1798 perustettu Dow's.

Symingtonin perhe toimii innovatiivisesti ja Graham's on viimeisien vuosikymmenten aikana tehnyt tutkimusta muun muassa liittyen rypäleiden laadun parantamiseen ja ihmisen kosketuksen minimoimiseen viinitarhoilla sekä luonnonmukaiseen viljelyyn. Graham'sin portviinitaloon kuuluu 5 tilaa, joilla on noin 250 hehtaaria viinitarhoja. Talolla on 7 hehtaaria luonnonmukaisesti viljeltyjä viinitarhoja Quinta das Lagesin tilalla. Muutaman vuoden vuoden päästä myös Quinta dos Malvedos tilan viinitarha saa luomusertifikaatin.

Graham's Late Bottled Vintage Port on Suomen ja useimpien muidenkin vientimaidensa myydyin LBV port. Viini valmistetaan pääasiassa Quinta dos Malvedosin ja Quinta das Lagesin tarhoilla kasvaneista rypäleistä. Vuonna 2009 kasvukausi oli melko kuuma ja kuiva, heinä-syyskuun aikana satoi vettä vain 7 millimetriä. Tämän vuoksi rypäleet olivat hienosti konsentroituneita, intensiivisiä ja voimakkaita. Viiniä kypsytetään tynnyreissä 4-6 vuotta ennen pullotusta. Graham'sin pääviinintekijä ja -maistaja Charles Symington  ja kellarimestari António Monteiro valitsevat henkilökohtaisesti jokaisen viinin, joka lopulliseen sekoitukseen käytetään.

Viini on väriltään kaunis ja kehittynyt, syvän punainen ja lähes läpinäkymätön. Valoa vasten se on kauniin rubiininpunainen, hieman utuinen ja väri kääntyy jo hennosti tiilen sävyihin.

Todella miellyttävä ja runsas tuoksu on varsin lämminhenkinen. Siinä on tumman sävytteistä hedelmäisyyttä, etenkin karhunvatukkaa ja mustaherukkaa, mutta myös hieman eukalyptusta, makeaa mausteisuutta ja kaakaota. Taaempaa erottuu myös hieman kuivatun hedelmäisiä vivahteita ja alkoholikin pysyttelee hienosti taustalla.

Viini on makea ja seurailee tuoksun aromeita tumman marjaisena, karhunvatukkaisena, kirsikkaisena ja mustaherukkaisena. Myös tammikypsytys on läsnä maussa, mutta pysyttelee maltillisesti takana. Siinä on myös mausteisia ja kaakaoisia vivahteita sekä kuivattuja hedelmiä, etenkin rusinoita. Suutuntumaltaan viini on todella runsas ja täyteläinen, pyöreä ja pehmeä. Tanniineja löytyy kohtalaisesti, mutta ne ovat samettisen pehmeitä ja tuovat yhdessä tasapainoisen hapokkuuden kanssa viinille hienon rungon. Jälkimaku on todella pitkään viipyilevä ja lämmittävä, aavistuksne pippurinen ja suklainen, mutta etenkin kuivatun hedelmäinen, kuten taatelinen, luumuinen ja rusinainen.

Kokonaisuutena Graham'sin LBV on todella pehmeä ja miellyttävä. Viinin saadessa ilmaa, kuivatun hedelmäiset vivahteet heräävät kunnolla ja viini tuntuu samettiselta. Myös suutuntuma on miellyttävä ja ryhdikäs, mutta toisin Ferreiran LBV port, korkea alkoholipitoisuus ei puske läpi. Tämä pieni (5cl) pullo tarttui mukaan heräteostoksena ja yllätti oikein positiivisesti. Sopiva pullokoko, mikäli haluat vain yhden pienen lasillisen hyvää portviiniä. Viini sopii hyvin tumman suklaan ja siitä valmistettujen jälkiruokien seuraan, mutta myös sellaisenaan nautiskeluun. Suosittelen lämpimästi.

Kouluarvosana: 9+ Erinomainen ja laadukas huippuviini.
Hinta-laatusuhde: (2,99e) Edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Symington Family Estates, Graham's, Late Bottled Vintage Port
Alue: Portugali, Douro
Tyyli: Väkevä viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
Rypäleet: Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Barroca, Tinta Roriz (Tempranillo), Tinta Cão
Pullo: 0,05 l
Hinta: 2,99e Alko 9.4.2016 (0,75l / 21,70e)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Tumman suklaan kaveri: Ferreira LBV Port

Ferreira Late Bottled Vintage Port 2010

En ole kirjoittanut ennen tätä yhtään arviota väkevöidyistä viineistä, joten nyt vuoroon pääsee yksi sellainen. Kyseessä portviini, eli Portugalin Dourojoen laaksosta tuleva viini. Portviinit ovat siis väkevöityjä ja useimmiten makeita punaisia tai rusehtavia viinejä, mutta myös valkoista ja roseeta sekä kuivaa ja puolikuivaa portviiniä löytyy. Portviinit väkevöidään lisäämällä viinin sekaa käymisen aikana rypäletislettä, mikä keskeyttää käymisen ja viinin jää luontainen makeus. 

Kuten monilla muillakin viineillä, myös portviineillä on useita laatuluokituksia, kuten edullisen ja nuori Ruby tai arvostettu Vintage, eli vuosikertaport, joka on yhden vuoden sadosta valmistettu viini. Sitten on Tawny, joka on tynnyrikypsytetty eri vuosien viineistä sekoitettu viini ja valkoinen port, eli vaaleista rypälelajikkeista valmistettu kuiva tai makea viini. Tässä oli vain muutamia esimerkkejä portviineistä.

Late Bottled Vintage, eli LBV on vuosikerta portviinien tapaan yhden vuoden sadosta valmistettu viini. Nämä viinit eroavat toisistaan, sillä Vintage portit kypsyvät tynnyreissä yleensä kahden vuoden ajan ennen pullotusta, mutta LBV:t saavat muhia tynnyreissä 4-6 vuoden ajan ennen pullotusta. LBV:t ovat siis myöhemmin pullotettuja. Lisäksi vuosikerta portit pullotetaan suodattamattomina, joten viinit kypsyvät pulloissa jopa useita vuosikymmeniä. LBV:t voidaan pullottaa joko suodattamatta tai suodatettuna, eivätkä ne enää kehity vuosikerta portin tapaan pulloissa.

Ferreira on vuonna 1751 perustettu ja ainoa portviinitalo, jonka perustivat alunperin dourolaiset viljelijät. Ferreiran maineen takana on 33-vuotiaana leskeksi jäänyt Dona Antonio Ferreira (1811-1896). Miehensä kuoltua, hän omisti kaiken Ferreiran portviineille ja niihin käytettyjen rypäleiden viljelylle. Hän hankki talon omistukseen viinitarhoja Douron parhaimmilta alueilta. 

Nykyään Ferreira omistaa kahdeksan quintaa, eli viinitilaa ja noin 200 hehtaaria viinitarhoja. Ferreira tunnetaan Tawnyistaan, mutta talon kellareista löytyy myös vuosikertaportviinejä Waterloon taistelun vuodesta, 1815 alkaen. Sogrape Vinhos osti talon vuonna 1987 parantaen samalla asemaansa Portugalin viinimarkkinoilla. Sogrape Vinhos pyrkii säilyttämään Ferreiran historian ja kulttuuriperinnön. Yritys omistaa Ferreiran lisäksi useita viinitiloja ympäri Portugalia. 

Ferreira LBV on lasissa todella houkuttelevan syvän punaista ja lähes läpinäkymätöntä. Viini läpäisee kohtalaisesti valoa ja valoa vasten siitä erottuu purppuran ja pinkin sävyisiä vivahteita.

Aluksi tuoksusta nousee esiin lähinnä alholin terävyys, mutta viinin saadessa ilmaa se tuntuu kehittyneeltä ja pehmeältä. Siinä on tummaa hedelmää, kuivattua luumua ja hennon kukkaisia vivahteita sekä mausteita ja pippuria.

Makea maku seuraa tuoksua tumman hedelmäisenä, luumuisena ja viikunaisena. Siitä erottuu runsaasti tammen tuomaa mausteisuutta, pippuria sekä hentoa vaniljaisuutta. Suutuntumaltaan viini on täyteläinen, paksu ja lämmittävä, johtuen osin korkeasta alkoholipitoisuudesta. Tanniinit tuntuvat alkuun hieman nuorilta ja hyökkääviltä, mutta tasoittuvat viinin saadessa ilmaa. Lämmittävä jälkivaikutelma on makean mausteisuuden ja pippurin sävyttämä sekä tumman hedelmäinen.

Ferreira LBV on kokonaisuutena tasapainoinen ja miellyttävä viini. Pullon pohjalle on kertynyt sakkaa, joten viini kannattaa dekantoida ennen nauttimista. Se sopii sellaisenaan loistavasti jälkiruoaksi tai nautiskeluun, mutta saa hienon parin myös tummasta suklaasta valmistetuista jälkiruoista. Viini on laatuisekseen edullinen ja hyvä ostos.

Kokeilin viiniä brownien ja blondien kaverina. Suklaiset herkut saivat seurakseen itsetehtyä vanilia- ja turkinpippurijäätelöä. Viini toimi hienosti pelkän brownien kaverina ja kohtuullisesti myös blondien seurassa, mutta jäätelöt saivat viinin kiristymään hieman. Suklaa brownie oli ehdottomasti paras kaveri viinille. Lisäksi kokeilin viiniä 70% ja 80% tummansuklaan sekä 70% karamellilla maustetun tummansuklaan kanssa. Näistä paras oli 70% suklaa, jonka karvauden viini kesytti ja yhdistelmä oli tasapainoinen ja pehmeä. Myös kaksi muuta suklaata toimivat loistavasti viinin kanssa ja täytyy myöntää, että viini oli parempi ystävä pelkän suklaan kanssa, vaikka brownie ja blondiekin sen kanssa hyvin toimeen tulivat.

Kouluarvosana: 8,5 Erinomainen LBV port.
Hinta-laatusuhde: Edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: A.A. Ferreira S.A., Late Bottled Vintage Port
Alue: Portugali, Douro
Tyyli: Väkevä viini, Portviini, Late Bottled Vintage Port
Rypäleet: Tinta Roriz (Tempranillo), Touriga Francesa (Touriga Franca), Touriga Nacional, Tinta Amarela
Pullo: 0,375 l
Hinta: 9,99e Alko 16.1.2016

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Varaslähtö vappuun: Lindauer Rosé Brut

Lindauer Rosé Brut NV

Uusi-Seelanti tunnetaan laadukkaista viineistään, mutta ennen 1980-lukua maassa ei tuotettu juurikaan kuohuviinejä, etenkään vientimarkkinoille. Lindauer aloitti kuohuviinin tuottamisen yli 30 vuotta sitten ja todisti samalla, että saarivaltion viileässä ilmastossa voidaan tuottaa laadukkaita kuohuviinejä. Lindauerin ensimmäiset viinit valmistettiin Gisbornen ja Hawke's Bayn vuoden 1980 sadosta ja ensimmäiset viinit laskettiin myyntiin vuonna 1981. 

Talo on saanut nimensä eurooppalaisen taidemaalarin, Gottfried Lindauerin (1839-1926) mukaan, joka tunnetaan erityisesti Uuden-Seelannin alkuperäisväestöstä maalaamistaan muotokuvista. Lindauer on Uuden-Seelannin johtava kuohuviinintuottaja ja suosituin viinibrändin sekä maan suurin vientiartikkeli viineistä. Talon viinit ovat keränneet lukuisia palkintoja ja tunnustusta kansainvälisesti.  Vuodesta 2011 talo on kuulunut suurelle Lion-Nathan Groupille, joka on Australian ja Uuden-Seelannin johtava viinialan toimija. Lion keshittyy tuottamaan, markkinoimaan, myymään ja levittämään viinien lisäksi mm. oluita, siidereitä, väkeviä ja alkoholittomia juomia sekä meijerituotteita.

Lindauerin viineihin käytetään Gisbornen, Hawke's Bayn ja Marlboroughin alueilla kasvaneita rypäleitä. Uuden-Seelannin kolmanneksi suurin viinialue, Gisborne sijaitsee  pohjoissaaren koillisrannikoilla ja alueella on viljelty viiniä jo 1880-luvulta lähtien. Hawke's Bay on maan vanhin viinialue ja ensimmäiset köynökset istutettiin alueelle jo vuonna 1851. Alue sijaitsee Gisbornen eteläpuolella saaren itärannikolla ja on tuotantomäärällä pohjoisen saaren suurin viinialue. Eteläsaaren koillisosassa sijaitseva Marlborough tunnetaan erityisesti Sauvignon Blanc viineistään. 

Lindauer Rosé viini valmistetaan Gisbornen ja Hawke's Bayn alueilla kasvaneista rypäleistä. Merellinen ilmasto ja pitkä viileä kasvukausi takaavat rypäleiden tasaisen kypsymisen. Sadonkorjuu aloitetaan hieman etuajassa, kun rypäleiden hapokkuus on parhaimmillaan. Viinin koostumus on yleensä 52 prosenttia Chardonnayta ja 48 prosenttia Pinot Noiria, mutta se saattaa vaihdella vuosittain ja sisältää pienen määrän Pinotagea. 

Kun rypäleet on puristettu, kuorimassa erotellaan mehusta ja mehun annetaan hapettua, jotta Pinot Noirin antama väri ja kitkeryys vähenevät. Käyminen tapahtuu kontrolloidussa lämpötilassa valikoitujen hiivojen avulla, minkä jälkeen seuraa malolaktinen käyminen. Tätä "perusviiniä" kellaroidaan vähintään kolmen kuukauden ajan, minkä jälkeen viinit kirkastetaan. Tämän jälkeen perusviinit sekoitetaan ja joukkoon lisätään samppanjan tavoin reserve-viiniä, eli edellisten vuosien viinejä, jotta tasainen laatu varmistetaan vuodesta toiseen. Viinit pullotetaan sokerin ja hiivan kanssa, minkä jälkeen ne asetetaan kyljelleen kellarin hyllyille. Toinen käyminen alkaa pulloissa ja kestää noin 6-8 viikkoa, minä aikana viini saa kuplansa. Tämän jälkeen viiniä kypsytetään pulloissa vähintään 12 kuukautta sakan kanssa, minkä jälkeen sakka poistetaan ja viiniä makeutetaan. 

Viini on lasissa kirkasta, lohenpunaista ja taittuu persikan sävyihin. Kuplat ovat samppanjan tapaan pienet, todella runsaat ja pitkäkestoiset.

Punaisen marjainen tuoksu, jossa esiin nousee punaherukoita, vadelmia, mansikoita ja kirsikoita sekä hentoa paahteisuutta.

Erittäin kuiva maku on seurailee tuoksun punaisen marjaisaa aromipalettia vadelmaisena, mansikkaisena, punaherukkaisena ja kirsikkaisena. Punaisten marjojen lisäksi siitä erottuu persikkaa ja sitrushedelmiä sekä mineraalisia ja paahteisia vivahteita. Viini saa melko täyteläiseen suutuntumaansa tyylikästä ryhdikkyyttä samppanjamaisesta hapokkuudesta. Myös mousse on hyvä ja miellyttävän kermainen. Jälkivaikutelma on keskipitkä, herukkainen, mineraalinen  ja hennon paahteinen, veden kielelle nostattava.

Lindauer Rosé Brut on todella tyylikäs ja hienostunut, aavistuksen samppanjamainen kuohuviini. Tasapainoinen ja miellyttävä, todella laadukas viini hyvällä moussella. Se on paras uuden maailman kuohuviini, jota olen maistanut ja hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Viini toimii hyvin seurusteluun ja aperitiivinä, mutta myös kalaruokien ja piknikeväiden kumppanina. Tästä siis erinomainen vaihtoehto erinomaisella hinta-laatusuhteella vappuun tai muihin kevään juhliin, mutta myös ruokapöytään. Viini on Alkon tilausvalikoiman tuote, joten mikäli haluat sitä vappuna maistella, kannattaa muistaa tilata viiniä hyvissä ajoin. 

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs uuden maailman kuohuviini.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen, viini on hintaluokkansa kirkkaimpia tähtiä.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Lindauer
Alue: Uusi-Seelanti, Gisborne / Hawke's Bay 
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Chardonnay (52%), Pinot Noir (48%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 12,79e Alkon tilausvalikoima 9.3.2016

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Nero R Salice Salentino Riserva

Nero R Salice Salentino Riserva 2011

Apulian tai Italiaksi Puglian viinialue sijaitsee saapasmaan "korossa" ja käsittää melkeimpä koko Kaakkois-Italian alueen. Puglia on melko tasaista, maaperältään erittäin hedelmäistä ja ilmastoltaan lämmintä aluetta. Tunnetuimmat DOC-alueet ovat Castel de Monte, Locorotondo ja Salice Salentino. Puglian tyypillisimpiä punaisia lajikkeita ovat Negroamaro ja Primitivo (Zinfandel) ja valkoisista yleisin lienee Bombino, josta tuotetaan lähinnä keskinkertaisia viinejä.

Noin 25 kilometrin päässä Roomasta koilliseen, Frascatin viinialueen läheisyydessä sijaitseva Femar Vini on 1970-luvulla perustettu perheyritys. Femar Vini tuottaa ja vie ulkomaille Etelä-Italian alueiden, kuten Frascatin, Sisilian, Abruzzon ja Puglian viinejä. Yritys omistaa noin 40 hehtaaria viinitarhoja. 

Nero R Salice Salentino Riserva valmistetaan Negroamaro ja Malvasia Nera lajikkeista. Negroamaro on Puglian alkuperäislajike ja myös alueen tärkein lajike, jota viljellään pääasiassa maakunnan eteläosien kuumemmilla alueilla. Erittäin tummat ja paksukuoriset rypäleet tuottavat tummanpunaisia, voimakkaita, hedelmäisiä ja hyvin tanniinisia viinejä. Tanniinisuutta vähennetään useimmiten sekoittamalla viiniin Malvasia Nera tai Sangiovese lajiketta. 

Rypäleiden suhde viinissä on ilmeisesti 80 prosenttia Negroamaroa ja 20 Malvasia Neraa. Käyminen ja maseraatio vievät kuuden päivän ajan kontrolloidussa 26 asteen lämpötilassa. Viiniä ilmeisesti kypsytetään lähes kuusi kuukautta tammitynnyreissä. 

Viini on keskisyvän punaista, aavistuksen purppuran sävyistä ja taittuu lasin reunoja kohti tiilen sävyihin.

Mehevä ja moniulotteinen tuoksu on kypsien hedelmien sävytteinen. Siinä on kirsikoita ja karhunvatukoita sekä hentoa maanläheistä multaisuutta. Myös tammen tuoma mausteisuus, hento vaniljaisuus ja paahteisuus on selkeästi läsnä. Taustalla on myös kuivattuja hedelmiä, kuten viikunaa ja erityisesti luumua.

Maku seuraa tuoksua mehevänä ja kypsän marjaisena. Siinäkin päällimmäisenä ovat kirsikat ja karhunvatukat, minkä lisäksi löytyy mustaherukka- ja vadelmahilloa. Tammen tuomat mausteiset ja kevyen vaniljaiset sekä hennon paahteiset vivahteet jäävät hieman taka-alalle. Viini on suutuntumaltaan muhkea ja melko täyteläisen oloinen. Pehmeiksi kehittyneet, aavistuksen suuta kuivattavat tanniinit tuovat viinille runkoa. Jälkimaku on hieman suuta kuivattava, hetken aikaa viipyilevä, mehevän marjainen ja kuivatun luumuinen, mausteinen ja tamminen sekä maanläheisen multainen.

Alku oli erittäin lupaava, sillä tuoksu on harmoninen ja rustiikkinen, joten odotukset viiniä kohtaan nousivat melko korkealle. Sitten maistaminen, mehevää marjahilloa ja tuoksun moniulotteisuus häämöttää kaukana taustalla. Vaikka maku ei vastannut odotuksia, oli se kuitenkin kohtuullisen tasapainoinen ja miellyttävä. Pelkän tuoksun perusteella olisin odottanut kuitenkin jotain muuta, kuin marjahilloa. Kelpo arkiviini, joka on edullinen hintaisekseen. Viini sopii sellaisenaan tai esimerkiksi grillatun lihan seuraan.

Kouluarvosana: 8+ Melko tasapainoinen ja helppo arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Laatu kohtaa hyvin hinnan, edullinen ostos.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Femar Vini S.r.l., DOC Salice Salentino
Alue: Italia, Puglia, Salentino
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Negroamaro (80%), Malvasia Nera (20%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,99e Alko 1.3.2016

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hieno jälkiruokaviini: La Caliera Moscato d'Asti

La Caliera Moscato d'Asti 2014

Piemonten alueelta tulee kahta erilaista, Astin kaupungin nimeä kantavaa makeaa kuohuviiniä. Toinen niistä on monille tuttu viinityyli, kiitos Alkon valikoimasta löytyvien Cinzano Astin, Ganzia Astin ja Tosti Astin, jotka edustavat tätä tyyliä. Nämä kolme viiniä ovat makeita (sokeria 85-95g/l) ja alkoholipitoisuudeltaan mietoja (7-7,5%). 

Toinen tyyli, Moscato d'Asti luokitellaan usein myös jälkiruokaviiniksi. Pirskahtelevat Moscato d'Astit eroavat Astin kuohuviineistä, sillä ne ovat usein makeampia (sokeria yli 100g/l) ja vähemmän kuplivia. Astin kuohuviinit kuplivat siis enemmän ja ovat näin kuohuviinimäisempiä. Moscato d'Astit taas monipuolisempia kumppaneita jälkiruokien seuraan. Alkon vakiovalikoimasta löytyy kaksi erilaista Moscato d'Astia ja tilausvalikoimassa muutama lisää. 

Carlo Galliano perusti Borgo Maraglianon vuonna 1987 pieneen Loazzolon kylään. Alusta asti hän halusi viljellä Muscatin lisäksi Chardonnayta ja Pinot Noiria. 25 hehtaarin tila sijaitsee 450 metrin korkeudessa merenpinnasta, luonnon muodostamalla terassilla Langhen kukkuloilla. Talolla on nykyisin noin 21 hehtaaria viinitarhoja, joista 11 hehtaarin alalla viljellään Muscatia, kahdeksalla Chardonnayta ja kahdella Pinot Noiria. Gallianon perhe kunnioittaa perinteitä, mutta tuotannossa hyödynnetään  myös modernia tekniikkaa.

La Caliera viiniin käytettävät rypäleet tulevat tarhoilta, jotka laskevat lounaaseen noin 450 metrin korkeudessa merenpinnasta. Sadonkorjuun jälkeen kypsät ja makeat rypäleet puristetaan, minkä jälkeen rypälemehu viilennetään nollan asteen tienoille, jotta käyminen ei pääse alkamaan. Seuraavaksi mehu suodatetaan ja siirretään hiilidioksidin pitäviin terästankkeihin, joissa mehua sitten lämmitetään noin 15 asteeseen käymisen aloittamiseksi. Käyminen keskeytetään, kun viini on saavuttanut sopivan sokeri- ja alkoholipitoisuuden (5%). Tämä tapahtuu, viilentämällä viini takaisin nollan asteen tienoille, mikä pysäyttää käymisen.

Lasiin kaadettaessa pirskahteleva viini kuplii lähes kuohuviinin tavoin. Väriltään se on melko neutraali, haalean keltainen ja aavistuksen vihertävä. Kuplivuus rauhoittuu nopeasti ja lopulta kuplat nousevat enää todella vähäisiä juoman pintaan.

Makean sävytteinen tuoksu tuntuu alkuun hetken ajan jopa imelältä. Kypsät keltaisen hedelmäiset, päärynäiset sekä kukkaiset aromit vievät pääroolin. Siitä erottuu myös parfyymisia ja rusinaisia vivahteita.

Myös makea maku tuntuu alkuun hieman imelältä, mutta pirskahtelevat kuplat saavat viinin tuntumaan freesiltä. Tuoksun tapaan viini on kypsän hedelmäinen, päärynäinen ja kukkainen. Myös tuoksun rusinaiset ja parfyymiset vivahteet löytyvät kieleltä. Lisäksi viinistä erottuu hedelmämarmeladi makeisia ja hunajaisia piirteitä. Sokerin määrästä (150g/l) huolimatta viini tuntuu melko kevyeltä, kiitos matalan alkoholipitoisuuden. Pirskahteleva hiilihappoisuus antaa viinille mukavasti raikkautta. Pitkään viipyilevä jälkimaku on rusinainen, kypsän aprikoosinen, marmeladimakeisia muistuttava ja miellyttävän kukkea sekä aavistuksen siiderimäinen.

La Caliera Moscato d'Asti on miellyttävä ja tasapainoinen pakkaus, joka on runsaasta sokerin määrästä huolimatta freesi ja raikas. Viinin aromimaailma on herkän oloinen ja hienostunut. La Caliera on sellaisenaan hyvä jälkiruoan korvike, mutta sopii hyvin myös tuoreita marjoja ja hedelmiä sisältävien jälkiruokien ja leivonnaisten kyytipojaksi. Voisi toimia myös marmeladikuulien kaverina. Jälkiruokaviinit ovat usein hieman hinnakkaampia, mutta La Caliera on osoitus siitä, että edullisestikin voi löytää hienon ja tasapainoisen vaihtoehdon.

Viini sai tällä kertaa seurakseen simppelin hedelmäsalaatin, oikeastaan kasan hedelmiä. Banaani saa viinin tuntumaan samettiselta, appelsiini taas hieman hapokkaammalta, mutta mukavan freesiltä. Vesimeloni on melko neutraali kumppani viinille ja kiivi taas saa sen tuntumaan hapokkaammalta kuin appelsiini. Kaiken kaikkiaan La Caliera toimii hyvin tuoreiden hedelmien kaverina. Viinistä tulee esiin hieman simaa muistuttavia ja hunajaisia vivahteita. Helppo ja nopea, mutkaton yhdistelmä.

Kouluarvosana: 8,5 Laadukas ja tasapainoinen makea viini.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä, näin edullisesti ei löydy yhtä hyviä jälkiruokaviinejä.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Borgo Maragliano, DOCG Moscato d'Asti
Alue: Italia, Piemonte, Monferrato, Loazzolo
Tyyli: Jälkiruokaviini, Moscato d'Asti
Rypäleet: Moscato Bianco di Canelli (100%) (Muscat Blanc à Petit Grains)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 7,99e Alko 9.3.2016

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Poronkäristys ja punaviini: Tyto Alba

Tyto Alba Tinto 2012

Companhia das Lezírias on Portugalin suurin maa-, metsä- ja karjatalouden alan toimija. Yritys on perustettu vuonna 1836, jolloin talon viljelysmaat olivat pääasiassa sen aikaisen kuningattaren omistuksessa. Lezírias  on ollut vuosien varrella usein ongelmissa ja vuonna 1975 yritys kansallistettiin. Vuonna 1989 yritys muutettiin osakeyhtiöksi, joka on kokonaan Portugalin valtion omistuksessa. 

Viinintuotannon Companhia das Lezírias aloitti vuonna 1881. Vuosien saatossa tarhoja on uudistettu ja nykyisin yrityksellä on 130 hehtaaria viinitarhoja. Viljeltävistä lajikkeista 65 prosenttia on punaisia ja loput 35 valkoisia. Tarhoilla viljellään mm. punaisia Alicante Bouschet, Castelão, Touriga Franca, Touriga Nacional ja Tinta Barroca sekä kansainvälisiä Cabernet Sauvignon, Merlot ja Syrah lajikkeita. Valkoisista mm. Fernão Pires, Arinto, Roupeiro ja Verdelho lajikkeita. 

Tyto Alba valmistetaan Touriga Nacional, Tinta Barroca ja Alicante Bouschet lajikkeista. Touriga Nacional on yksi Portugalin arvostetuimmista lajikkeista, josta valmistetaan puna- ja portviinejä. Lajike antaa sekoituksessa viinille rakennetta ja aromeja. Touriga Francaa (myös Touriga Francessa) käytetään useimmiten portviinin valmistuksessa. Se on Nacionalia kevyempi ja parfyymisempi, muuten melko samankaltainen. Alicante Bouschet on vuodesta 1866 viljelty, Ranskassa risteytetty lajike. Sen laatupotentiaali on melko huono, mutta rypäleiden hedelmäliha ja mehu on punaista, toisin kuin useimmissa lajikkeissa. Alicante Bouchet'a käytetäänkin yleensä sekoiteviineihin tuomaan väriä.

Tyto alba on tornipöllon luonnontieteellinen nimitys. Viiniin käytettävät rypäleet tulevat Tejon viinialueen eteläosista, keskellä metsää luonnon helmassa sijaitsevalta 45 hehtaarin Tyto Alba tarhalta. Keski-iältään 25 vuotiaat köynökset kasvavat hiekkaisessa maaperässä ja alueen ilmasto on melko lauhkeaa ja välimerellistä. Viini valmistetaan perinteiseen tyyliin; rypäleet poljetaan jaloin ja käyminen tapahtuu luonnonhiivoilla pienissä kaukaloissa. Viiniä kypsytetään 12 kuukautta vanhoissa amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä, minkä jälkeen seuraa puolen vuoden kypsyminen betonisäiliöissä. Lopuksi viiniä kypsytetään vielä pulloissa 12 kuukautta. Viiniä valmistetaan noin 50 000 pulloa vuodessa. 

Intensiivinen ja syvä rubiininpunainen viini ei juurikaan läpäise valoa, mutta vaalenee lasin reunoja kohti hieman kirkkaamman punaisiin sävyihin. 

Miellyttävä, runsaan aromaattinen tuoksu on mausteinen ja mehevän marjainen, runsaan luumuinen ja mustaherukkainen. Myös tammen tuomat, jopa makeahkon mausteiset aromit ja vanilja ovat selkeästi läsnä. Tuoksusta erottuu myös hienoista maanläheisyyttä ja alkoholin terävyyttä sekä taaempaa aavistus savuisia ja mokkaisia vivahteita. Viinin avautuessa lisää, hedelmäiset aromit jäävät hieman taka-alalle ja tuoksusta erottuu myös häivähdyksiä yrteistä, mintusta ja eukalyptuksesta. 

Maku jatkuu tuoksun tapaisena runsaana ja marjaisena, mustaherukkaisena, hennon puolukkaisena ja kuivatun luumuisena. Myös paahteista tammea ja sen tuomia vivahteita, kuten mausteisuutta ja vaniljaa löytyy. Taaempaa erottuu lisäksi selkeästi maanläheisiä, multaisia vivahteita. Täyteläinen viini saa melko kehittyneistä ja hyvin pyöristyneistä tanniineista ja hedelmäisestä hapokkuudesta tyylikkään rungon. Viinin suutuntuma on lähes pureksittavan paksua. Kuivahkot tanniinit nostavat veden kielelle ja kantavat viinin kohtuullisen pitkään paahteiseen, tumman suklaiseen ja vahvan kahvin sävytteiseen jälkivaikutelmaan. 

Hienostunut ja miellyttävä viini Portugalista. Viini on vielä hieman nuoren oloinen, mutta juotavissa jo nyt. Muutaman vuoden kellaroinnilla viini kehittyy varmasti hienosti. Alko luokittelee viinin meheväksi ja hilloiseksi, mutta monopolimme kaavalla sanoisin sitä rotevaksi ja voimakkaaksi. Tyto Alba on tasapainoinen viini hyvällä rungolla ja aromikkuudella. Suosittelisin viiniä tummien, medium-kypsiksi paistettujen liharuokien, kuten riistan seuraan. Punertavan lihan proteiinit kesyttävät varmasti viinin tanniinit. Viinin hinta-laatusuhde on erittäin hyvä.

Kysyin kerrankin Alkossa myyjältä viinisuositusta ruoalle, tällä kertaa poronkäristykselle. Olin jo itse harkinnut muutamaa vaihtoehtoa, joista myyjä suositteli tätä. Poronkäristyksen rinnalla oli tällä kertaa muusia, suolakurkkua ja karpalohyytelöä. Viinin marjaiset ja maanläheiset vivahteet toimivat hyvin yhteen poron riistaisen maun kanssa. Jopa karpalohyytelön seuraan viini toimi erinomaisesti. Mutta, viini oli kuitenkin liian tuhti kaveri ruoalle. Tyto Alba kaipaisi roseeksi jätettyä lihaa, joten suosittelen skippaamaan kypsät liharuoat tämän viinin kohdalla. 

Kouluarvosana: 9- Tyylikäs, tasapainoinen ja runsas viini.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Companhia das Lezírias, DOC do Tejo
Alue: Portugali, Tejo
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Touriga Nacional (50%), Alicante Bouschet (30%), Touriga Franca (20%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,53e Alko 12.2.2016 

torstai 7. huhtikuuta 2016

Viininystävän pahin painajainen: Tarapacá Reserva Chardonnay

Tarapacá Reserva Chardonnay 2014

Tarapacán viinit ovat kaikille tuttuja, sillä onhan niitä Alkon valikoimassa toistakymmentä. Joka makuun löytyy siis jotain tai sitten ei. Itse suhtaudun Tarapacán viineihin melkoisella varauksella, sillä edullisista hinnoistaan huolimatta suurin osa tuottajan viineistä ei tarjoa rahalle minkäänlaista vastinetta. No, ennen Reserva Chardonnayn tuomiota, muutama sananen tuottajasta.

Chileläinen Viña Tarapacán viinitalo on perustettu vuonna 1874. Nykyään talo on osa VSPT Group yhtiötä, jolla on viinitiloja Chilessä ja Argentiinassa. VSPT Group on Chilen toiseksi suurin viininviejä. Talo sijaitsee Andien juurella Maipon laaksossa Isla de Maipon alueella. Tarapacálla on Maipon lisäksi viinitarhoja myös muualla Chilessä ja uusia eri lajikkeille sopivia alueita etsitään jatkuvasti.

Tarapacálla on yli sadan vuoden kokemus viininvalmistuksesta. Talon pääviinintekijänä häärii muun muassa argentiinalaisten La Celian ja Tamarín viinien valmistuksesta aikaisemmin vastannut Sebastián Rulz. VSPT Groupin tavoitteena on pienentää tuotantonsa hiilijalanjälkiä. Tarapacán viinitilaa rajaavalle Maipo-joelle on rakenteilla pienoisvoimala, jonka tavoitteena on tuottaa jopa puolet Tarapacán energiatarpeesta.

Maipon laakson lisäksi Tarapacálla on viinitarhoja myös Casablancan laaksossa ja Tarapacá Reserva Chardonnay viini valmistetaan Casablancan alueella kasvaneista rypäleistä. Sadonkorjuu tapahtuu yöllä, jotta rypäleiden aromit säilyisivät paremmin. Puristettu mehu saa levätä rauhassa vuorokauden, minkä jälkeen alkaa noin 20 päivää kestävä käyminen. 10-20 prosenttia viinistä käy kerran tai kahdesti käytetyissä tynnyreissä ja loput ruostumattomissa terästankeissa. Terästankeissa valmistetusta viinistä 25 prosenttia saa seurakseen ranskalaisia ja unkarilaisia tammilankkuja. Kun käyminen päättyy, viiniä kypsytetään vielä sakan päällä ennen lopullista sekoitusta.

Viini on väriltään kirkas, melko intensiivisen keltainen ja taittuu voimakkaasti kultaisiin sävyihin.

Tuoksu on juurikin sitä, mitä chileläiseltä tammiselta Chardonnay viiniltä voi odottaa; reilusti trooppista hedelmää ja terävää tammea. Se on runsaan persikkainen, sitruksinen ja omenainen, minkä lisäksi tuokusta erottuu passion hedelmää ja nokkosta. Tammi tuntuu paahteisena ja terävänä.

Kuiva maku jatkuu tuoksun tapaan trooppisen hedelmäisenä, persikkaisena, omenaisena ja passion hedelmäisenä sekä sitruksisena, etenkin limettisenä. Tammi tuntuu kielellä hieman epämiellyttävänä, paahteisena ja mausteisena, hennon vaniljaisena ja aavistuksen karamellisena. Sitrusmainen hapokkuus tuo viinin suutuntumaan hieman ryhdikkyyttä ja raikkautta tunkkaisen tammisuuden keskelle. Jälkivaikutelma on lyhyehkö, kypsän hedelmäinen ja tammen sävytteinen.

Tarapacá Reserva Chardonnay on juuri sitä, mitä tammitetulta chileläiseltä Chardonnaylta voi odottaa. Tammen hallitsema viini täynnä trooppista ja kypsää hedelmää, vailla mitään persoonallisuutta. Viini ei vastaa hinnan luomia odotuksia ja halvemmallakin saa parempia arkiviinejä, jopa Alkon Chilen osastolta. Tarapacá Reserva Chardonnay toi elävästi mieleen muistot 4-5 vuoden takaa saman kategorian viineistä ja nyt minulla on taas selvästi mielessä, miksi en ole juurikaan ostanut edullisia Chardonnay viinejä vuosiin.

Ja en väitä kaikkien edullisten Chardonnay viinien olevan surkeita. Olen vain löytänyt omaan suuhuni sopivat edullisemmat valkoviinit muista lajikkeista, kuten Riesling ja Grüner Veltliner. Ja pidän myös Chardonnay viineistä, ne vain sattuvat olemaan hieman kalliimpia. Esimerkiksi edellinen viiniarvio La Soufrandise Pouilly-Fuissé; kyseessä oli hienostunut viini jossa tammi oli integroitunut hienosti viiniin ja oli läsnä maltillisesti, ei päälle karkaavasti. Hyvät tammiset Chardonnay-viinit vain maksavat enemmän.

Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty kananfilee paahdetun paprikan ja kesäkurpitan sekä jogurttipohjaisen, mintulla ja limellä maustetun kastikkeen kera sai kaverikseen Reserva Chardonnayn. Yhdistelmä ei ole mitenkään erikoinen, ilman kastiketta ruoka saa viinin hedelmäisyyden tuntumaan makealta ja ylikypsältä. Kastikkeen kanssa viini  tuntuu vihdoin tasapainoisemmalta ja hedelmäisyyskin hyvältä. En sanoisi mitenkään kummoiseksi yhdistelmäksi.

Kouluarvosana: 6,5 Surkea esitys.
Hinta-laatusuhde: Rahalle ei saa vastinetta.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Viña Tarapacá
Alue: Chile, Casablanca
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Chardonnay (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 9.3.2016

tiistai 5. huhtikuuta 2016

La Soufrandise Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes

La Soufrandise Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes 2014

Bourgognen viinialue tunnetaan Chardonnay ja Pinot Noir viineistään. Varmaan kaikki viininystävät ovat kuulleet ainakin Bourgognen pohjoisosissa sijaitsevan Chablis'n valkoviineistä, mutta etelässä sijaitsevan Mâconnais'n alueen viinit ovat ainakin osalle tuntemattomampia. 

Keveistä punaviineistään tunnetun Beujolaisin alueen pohjoispuolella sijaitsevalta Mâconnais'n alueelta ei löydy yhtään Premier- tai Grand Cru -luokiteltua aluetta, toisin kuin esimerkiksi Chablis'sta. Mâconnais'n ehkä merkittävin ja arvostetuin viini on Chablis'n tapaan Chardonnaysta valmistettu Pouilly-Fuissé, jota tuotetaan viiden kylän alueella. Chardonnay viihtyy alueen savimaassa hyvin ja Pouilly-Fuissén viinit kypsytetään usein ainakin osittain tammessa. Pouilly-Fuissét ovat monelle tuntemattomia, osin varmaankin korkean hintansa vuoksi. Suurin syy lienee kuitenkin siinä, että Alkon valikoimista löytyy vain tämä ainokainen viini.

Fuissén kylässä sijaitseva Domaine La Soufrandise on pieni perheomisteinen viinitalo, joka on ollut Melinin suvun omistuksessa jo vuodesta 1853 asti. Talo rakennettiin vuonna 1831 Fuissén vanhan hoitokodin tontille ja tilan nimi Soufrandise viittaa hoitokodin potilaiden kärsimyksiin. Talolla on vain kuusi hehtaaria viinitarhoja, jotka jakautuvat yli 20 pieneksi tarhaksi. Tuottajan etuna ovat vanhat köynökset, sillä noin puolet talon köynöksistä ovat yli 45-vuotiaita. 

Viinin nimessä esiintyvä "Vieilles Vignes" viittaa vanhojen köynösten rypäleistä valmistettuun viiniin. Rypäleet tulevat kuudelta pieneltä tarhalta, joiden köynökset ovat keskimäärin 75-vuotiaita. Viiniä kypsytettiin kymmenen kuukauden ajan ja 45 prosenttia viinistä kypsyi ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista 20 prosenttia oli uusia. Loput 55 prosenttia viinistä kypsyi teräksessä. Tuottaja lupaa viinille oikein säilytettynä 5-6 vuoden ikää vuosikerrasta. 

Kirkas, vaalean sitruunankeltainen väri taittuu kevyesti kultaisiin sävyihin ja on lasin reunoilla lähes väritön.

Houkutteleva tuoksu on runsas ja miellyttävä. Runsaan hedelmäinen, jopa aavistuksen trooppiseen suuntaan vivahtava ja siitä löytyy persikoita, kypsiä omenoita, hunajamelonia sekä sitruksia. Myös tammi on selkeästi läsnä tuoksussa, mutta hienosti integroituneena hallitsematta kokonaisuutta. Lisäksi tuoksusta erottuu paahteisen pähkinäisiä häivähdyksiä ja pehmeän toffeisia vivahteita. Todella tasapainoinen ja miellyttävä tuoksu.

Maku jatkuu tuoksun viitoittamalla tiellä, täydellinen hedelmäisten aromien ja tammikypsytyksen tuomien hienostuneiden vivahteiden tasapaino. Päällimmäisenä hedelmistä esiin nousevat persikat, päärynät ja omenat sekä kypsät sitrukset. Lisäksi erottuu tyylikästä mineraalisuutta ja hieman taaempaa kermaisia ja toffeisiakin vivahteita sekä hienostunutta tammen tuomaa paahteisuutta. Kuivahko, melko täyteläinen viini saa raikkautta ja ryhtiä eloisasta hedelmäisestä hapokkuudesta, joka saa veden nousemaan kielelle. Myös suutuntuma on tasapainoinen ja miellyttävä. Pitkään viipyilevä jälkimaku on kypsien aprikoosien ja pehmeän voin sävyttämä sekä aavistuksen mausteinen. 

Viini on yksi parhaimpia valkoviinejä, joita tähän hintaan Alkon hyllystä löytyy. Todella houkutteleva, vivahteikas ja harmoninen kokonaisuus, josta ei voi olla pitämättä. Viinissä on runsaasti hedelmäisyyttä, mutta hienosti integroitunut tammi antaa sille hienon vastapainon ja tekee kokonaisuudesta niin hienon, kun se on. Viini sopii sellaisenaan nautiskeluun ja on juhlallinen vaihtoehto runsaille kalaruoille ja vaalealle lihalle.

La Soufrandise Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes sopii hyvin hieman juhlallisempien ruokien pariin, mutta tällä kertaa viini päätyi hieman arkisemman kumppanin seuraan. Kermainen kana-parsakaalipasta ei ehkä ole se yleisin vaihtoehto tämän tasoiselle viinille, mutta näin tällä kertaa. Viinin eloisa hapokkuus ja kevyt mineraalisuus tasapainottavat hienosti kermaista, hieman tuhdimpaa pastaa, minkä lisäksi viinin kermaiset ja voiset aromit sopivat hyvin yhteen ruoan kanssa. Viini taas tuntuu pastan seurassa entistä pehmeämmältä, mutta pasta ei peitä tai jyrää viinin hienostunutta makumaailmaa. Tämä oli jo kaukana klassisesta viinin ja ruoan yhdistelmästä, mutta toimi silti loistavasti.  

Kouluarvosana: 9+ Tyylikäs ja harmoninen viini. 
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä, viini on hintaluokkansa parasta antia.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Domaine La Soufrandise, AOC Pouilly-Fuissé
Alue: Ranska, Bourgogne, Mâconnais, Pouilly-Fuissé
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Chardonnay (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 21,90e Alko 3.12.2015

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevään ensimmäinen roseeviini: Joseph Mellot Sancerre Le Rabault Rosé

Joseph Mellot Sancerre Le Rabault Rosé 2014

Domaine Joseph Mellot on perheyritys, jonka historia yltää yli 500 vuoden päähän. Pierre-Etienne Mellot perusti talon jo vuonna 1513 ja talo on pysynyt saman perheen omistuksessa läpi historiansa. 

Vuonna 1920 Alphonse Mellot vei viinejään näytteille Pariisiin ensimmäisien Sancerren alueen tuottajien joukossa. Tämän seurauksena talon viinit keräsivät lukuisia mitaleita viini- ja elintarvikealan tapahtumissa. Alphonsen pojat Edmond ja Joseph siirtyivät talon johtoon isänsä jälkeen vuonna 1946. Veljekset kuitenkin jakoivat omaisuuttaan vuonna 1969 ja Joseph sai viinitilan ja nimesi sen mukaansa. 

Josephin poika, Alexandre siirtyi talon johtoon vuonna 1984. Alexandre näki Sancerren ja Keski-Loiren alueiden potentiaalin, joten hän laajensi viinitarhoja, modernisoi viinitilan ja kasvatti vientiä. Hänen vaimonsa, Catherine Corbeau Mellot otti vuonna 1987 johtaakseen yrityksen myynti ja markkinointi puolen. Nykyään Catherine jatkaa miehensä työtä valvoen talon viinitarhoja ja tuotantoa.

Joseph Mellot on nykyään yksi Sancerren ja Pouilly-Fumén alueiden merkittävimpiä tuottajia. Talo omistaa 100 hehtaaria viinitarhoja Loiren laaksossa ja on myös ainoa sancerrelainen viinitalo, jolla on omistuksissaan tarhoja kaikilla Sancerren alkuperäalueilla. Sancerren ja Pouilly-Fumén lisäksi tarhoja löytyy muun muassa Menetou-Salonin, Pouilly sur Loiren, Quincyn, Reuillyn ja Tourainen alueilta. Talo ostaa lisäksi rypäleitä sopimusviljelijöiltä ja talon vuosituotanto on noin kaksi miljoonaa pulloa viiniä. Joseph Mellot sai myös ensimmäisten Keski-Loiren alueen tuottajien joukossa ISO14001-sertifikaatin vuonna 2009 ja nykyisin kaikkia talon tarhoja viljellään kestävän maatalouden periaatteiden mukaisesti.

Le Rabault Rosé valmistetaan Pinot Noir lajikkeesta ja rypäleet tulevat 15 hehtaarin tarhalta Sancerren alueelta. Tarhat ovat maaperältään pääasiassa kalkkikiveä, jonka seassa on kvartsikivisaostumia. Sadonkorjuu alkaa, kun rypäleet saavuttavat optimaalisen kypsyyden. Ne kuljetetaan nopeasti tilalle, minkä jälkeen rangat ja huonot rypäleet poistetaan. Tämän jälkeen rypäleet puristetaan, mahdollisimman nopeasti keräämisen jälkeen. Käyminen tapahtuu lämpökontrolloiduissa terästankeissa viileässä lämpötilassa. Viiniä myös kypsytetään teräksessä sakan päällä noin 4-5 kuukauden ajan.

Le Rabault Rosé on lasissa kauniin lohenpunaista ja taittuu hennosti persikan sävyihinkin.

Tuoksu on kesäisen raikas ja punamarjainen, etenkin herukkainen, vadelmainen ja kirsikkainen. Siinä on myös kukkaisia ja hennon yrttisiä sekä aavistuksen maanläheisiä vivahteita.

Kuiva maku seurailee tuoksun punaisen marjaisaa maailmaa, vadelmien, herukoiden ja kirsikoiden sekä metsämansikoiden aromein. Siinä on myös sitrushedelmiä, kevyen yrttisiä ja mausteisiakin vivahteita sekä kevyttä mineraalisuutta. Eloisa, herukkainen hapokkuus ja hento mineraalisuus tuovat viinille raikkautta ja sopivasti selkärankaa, joten viinin luulisi pärjäävän hyvin kesäisien ruokien kaverina. Viini jättää kohtuullisen pitkän sitruksisen ja punaisen marjaisen, punaherukkaisen ja hennon yrttisen jälkivaikutelman, joka saa veden nousemaan kielelle.

Le Rabault Rosé on tyylikäs ja tasapainoinen viini, jolla oli hyvä ottaa varaslähtö roseeviinien kauteen. Täydellinen viini kesäiseen päivään, hyvin viilennettynä sellaisenaan aurinkoisena päivänä. Viinillä on myös hyvä runko, joten ei kannata unohtaa kesäisiä kalaruokia ja salaatteja. Jopa grillattua vaaleaa lihaa voisi tämän viinin kanssa harkita. Viini tuli Alkon valikoimiin viime keväänä ja kyseessä on erikoiserä, josta on jäljellä reilut 20 pulloa, joten vielä on mahdollisuus hankkia omasi.

Kouluarvosana: 8,5 Tyylikäs ja hienostunut roseeviini.
Hinta-laatusuhde: Kohtuullisen hyvä, hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Domaine Joseph Mellot, AOC Sancerre
Alue: Ranska, Loire, Sancerre
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Pinot Noir (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,90e Alko (Erikoiserä) 28.4.2015

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Glorioso Crianza: Mehevä riojalainen sinkkupullossa

Glorioso Crianza 2010

Bodegas Palacio sijaitsee keskellä Rioja Alavesan viinialuetta. Don Cosme Palacio y Bermejillo perusti tilan vuonna 1894. Vuodesta 1998 Bodegas Palacio on kuulunut Hijos de Antonio Barcelólle, joka on yksi Espanjan suurimmista viinintuottajista. Riojan alueen lisäksi yrityksellä on viinitiloja muillakin Espanjan tärkeimmillä viinialueilla, kuten Castilla y Leónin, Ribera del Dueron, Ruedan ja Toron alueilla. 

Talolla on monipuolinen valikoima erilaisia viinejä, kuten perinteisillä menetelmillä valmistetut Glorioso viinit, joita on valmistettu vuodesta 1928 lähtien. Bodegas Palacio on jättänyt jälkensä Riojan historiaan 1980-luvulla luodulla Cosme Palacio viinillä, jota pidetään ensimmäisenä modernina riojalaisina, "nuevos riojas"-viininä. Tämä modernimpi tyyli rakentuu kolmen kulmakiven ympärille: tarkka rypäleiden valinta, pitkä ja hidas maseraatio sekä uusien ranskalaisten tammitynnyrien käyttö. Nämä kolme menetelmää ovat talon menestyksen takana. 

Talon viinit ovat keränneet runsaasti mainetta ja tunnustusta kansainvälisellä tasolla niin viinioppaissa kuin kilpailuissakin. Bodegas Palaciolla on 170 hehtaaria omia viinitarhoja, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan tarkaan valituilta ja pitkäaikaisilta sopimusviljelijöiltä. Tämä antaa mahdollisuuden hallita prosessia ja rypäleiden valintaa, mikä takaa korkean laadun vuodesta toiseen. Tilan naapurista löytyy vanhempi tila, jossa Don Cosme aloitti yli sata vuotta sitten askartelunsa viinien parissa. Tämä vanha tila on kunnostettu pieneksi hotelliksi. 

Glorioso Crianza viiniin käytettävät rypäleet tulevat Rioja Alavesan alueelta, joka on maaperältään kalkkista savea. Ilmasto on pitkälti Atlantin vaikutuksen alainen ja talvet ovat alueella kylmiä, keväät sateisia, kesät kuumia ja syksyt lauhkeita. Rangat poistetaan ennen rypäleiden puristamista, minkä jälkeen seuraa kylmä maseraatio ennen pitkää käymistä terästankeissa kontrolloidussa lämpötilassa. Viiniä kypsytetään 12 kuukautta ranskalaisissa Bordeaux'n alueen tammirynnyreissä, minkä jälkeen toiset 12 kuukautta pulloissa. 

Viini on lasissa kehittyneen syvän punaista ja taittuu reunoista tiilen sävyihin.

Intensiivinen ja kehittynyt, melko lämminhenkinen tuoksu on tumman hedelmäinen ja tammen sävytteinen. Siinä on kirsikoita, karpaloita, karhunvatukoita ja luumuja. Tammikypsytys on tuonut siihen mausteita ja hieman paahteista kahvia, minkä lisäksi tuoksusta erottuu hentoa maanläheistä multaisuutta.

Myös keskitäyteläinen maku on kehittynyt ja miellyttävä. Se seuraa tuoksun viitoittamalla tiellä tumman hedelmäisenä, kirsikkaisena, karpaloisena, karhunvatukkaisena ja luumuisena. Myös tammi ja sen tuoma mausteisuus on läsnä, minkä lisäksi siitä erottuu hieman lakritsia, maanläheisen multaisia piirteitä ja häivähdys savua. Kypsät tanniinit ja hyvä hapokkuus tekevät suutuntumasta ryhdikkään, mutta viini tuntuu silti mukavan pehmeältä. Jälkivaikutelma on viipyilevä ja samettinen, tumman hedelmäinen ja hennon paahteinenkin.

Kokonaisuutena tasapainoinen ja miellyttävä, kokeilemisen arvoinen viini. Alkon "sinkkupullojen" valikoima on kasvanut hiljalleen, mutta alle kympin pikkupulloista suurin osa on helppoja arkiviinejä. Pienemmät pullot ovat erinomaisia silloin, kun haluaa ottaa lasillisen viiniä yksin tai kaksin. Glorioso Crianza on näiden alle kympin pikkupullojen paremmasta päästä, mutta edullisemin irtoaa esimerkiksi pullo Langa Trilogiaa, oikein miellyttävää luomuviiniä. Jos taas haluat hieman luksusta arkeen, kokeile Ruffino Riserva Ducalea, joka on harmoninen ja todella miellyttävä viini. Glorioso sopii nautittavaksi hyvän kirjan kera kynttilän valossa, mutta viini toimii myös yleisviininä yksinkertaisten liharuokien, kuten grillatun lihan kaverina.

Kouluarvosana: 8+ Miellyttävä viini.
Hinta-laatusuhde: Hieman kallis.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Palacio, DOCa Rioja
Alue: Espanja, Rioja, Rioja Alavesa
Tyyli: Punaviini, Rioja Crianza
Rypäleet: Tempranillo (100%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 6,99e Alko 16.9.2015