maanantai 30. toukokuuta 2016

Kesän juhlien maljajuomat: Blue Nun Gold Edition

Blue Nun 22K Gold Edition NV

Saksalainen Blue Nun on yksi maailman tunnetuimmista halpis viinibrändeistä. Tuoteperheeseen kuuluu puna-, valko- ja kuohuviinejä, alkoholittomia ja holillisia. Blue Nun -viinit ovat helppoja ja pääasiassa makeahkoja, lähinnä seurusteluun sopivia viinejä. Kaiken lisäksi Alkon hinnoittelu tekee viineistä jo todella kalliita laatuunsa nähden.

Hermann Sichel perusti oman viiniliikkeensä vuonna 1857 Mainzin kaupunkiin Rein-joen varrelle. Blue Nun -brändin H. Sichel & Söhne loi vuonna 1921. Tarinan mukaan nunnan piti olla alunperin ruskea, mutta väärinkäsityksestä johtuen siitä tulikin sininen. Blue Nun viineistä tuli suosittuja etenkin Englannissa, jossa viinit päätyivät myyntiin muun muassa Lontoon parhaisiin ravintoloihin ja hotelleihin. Viinien myynti jatkoi kasvuaan ja saavutti huippunsa 1970-luvulla.

1980-luvulla viinit eivät vastanneet enään kuluttajien muuttuviin vaatimuksiin ja myynti romahti ennätyksellisen alhaalle. Yritys yhdisti voimansa Langguthin kanssa ja talon viinien tyyliä päivitettiin vanhoja arvoja kunnioittaen valtavirran mieltymyksiä mukaileviksi. Langguthilla oli lisäksi yhteyksiä Espanjaan ja Ranskaan ja Blue Nun -viiniperhettä laajennettiin.

Talo on edelleen vahvasti perheyritys ja sen johdossa on nykyisin Franz Wilhelm Langguth perheineen. Langguthin toiminta keskittyy keskellä Moselin laaksoa sijaitsevaan Traben-Trarbachin kaupunkiin. Tuottajalle tärkeintä on viinien hyvä hinta-laatusuhde ja Blue Nun -viinejä myydään yli sadassa maassa ympäri maailman.

Gold Edition kuohari on valmistettu ilmeisesti Trebbiano, Riesling ja Chardonnay lajikkeista. Viini on ilmeisesti valmistettu Saksassa, mutta rypäleiden alkuperästä ei tietoa löydy. Ja sitten viinin erikoisuuteen, eli kultahippuihin. Viinin seassa lilluu siis 22 karaatin lehtikultahippuja.

Viini on väriltään melko neutraali, vaalean oljenkeltainen ja kirkas. Kuplat ovat melko pieniä ja kohtuullisen pitkäkestoisia. Ne nousevat tasaisina vanoina kohti juoman pintaa. Kultahiput tekevät viinistä näyttävän ja juhlallisen.

Kevyt ja melko neutraalin omainen tuoksu on yksinkertainen ja kypsän hedelmäinen. Se tuo mieleen omenat ja päärynät, jopa ylikypsinä.

Puolimakea viini on kypsän ja makean, jopa hilloisen hedelmäinen. Päällimmäisenä esiin nousevat persikat, omenat ja päärynät sekä sitrukset. Pirskahteleva hapokkuus tuo viiniin kohtuullisesti raikkautta, mutta makeuden tunteelle kaipaisi hieman enemmän vastapainoa. Lyhyehkö jälkimaku on kypsän hedelmäinen ja persikkainen.

Kultahiput tekevät viinistä kauniin ja juhlavan maljajuoman. Siihen se sitten oikeastaan jääkin, sillä simppeli viini on melko yksitoikkoinen eikä tarjoile minkäänlaista elämystä. Gold Edition vaatisi enemmän ryhtiä ja vastapainoa makeuden tunteelle. Viini on parhaimmillaan bilejuomana tai vappupiknikillä ja sopii myös muihin kuohuviin juhliin. Se on kelpo valinta valmistujaisten maljajuomaksi, mikäli hakusessa on edullinen ja näyttävä juoma, josta löytyy makeutta.

Kouluarvosana: 7+ Viini on ulkoasultaan näyttävä, mutta siihen se sitten jääkin.
Hinta-laatusuhde: Ok, samaan rahaan löytyy parempiakin kuohuviinejä.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: H. Sichel & Söhne / F.W. Langguth Erben
Alue: Saksa
Tyyli: Kuohuviini
Rypäleet: Trebbiano, Riesling, Chardonnay
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 27.5.2016

lauantai 28. toukokuuta 2016

Hieman erilainen Sangiovese: Finca Las Moras Reserva Sangiovese

Finca Las Moras Reserva Sangiovese 2013

Otetaan heti perään toinen argentiinalaisen Finca Las Morasin viini. Maistoin tätä viiniä aikaisemmin keväällä ja päätin kaivaa muistiinpanot esiin arkistoista. Finca Las Moras Reserva Sangiovese on hieman erikoisempi tapaus, sillä se on ainoa puhdas Sangiovese-lajikkeesta valmistettu viini monopolimme valikoimassa, joka ei tule Italiasta. 

Sangiovese-lajike on kotoisin Keski-Italiasta, Toscanan maakunnasta. Se on Italian viljellyin rypälelajike, mutta Toscanan ulkopuolella sen viljely on vähäisempää ja muualla maailmassa jo melko harvinaista. Lajikkeesta valmistetaan monenlaisia viinejä aina keveistä roseeviineistä runsaisiin punaviineihin. Sitä sekoitetaan usein muiden lajikkeiden kanssa, mutta myös puhtaita lajikeviinejä valmistetaan. Tunnetuimpia Sangiovese-pohjaisia viinejä viinejä lienevät voimakkaat supertoscanalaiset ja DOCG-luokitellut Chiantit ja  Brunello di Montalcinot. 

Sangiovese vaatii lämpimän ilmaston, jotta rypäleet kypsyvät optimaalisesti. Rypäleet sisältävät kohtuullisen runsaasti tanniineja ja happoja ja parhaimmillaan viinit ovat täyteläisiä, aromikkaita ja pitkäikäisiä. Viileämpien vuosien viineissä korostuvat lähinnä tiukka hapokkuus ja purevat tanniinit. Sangiovese viineistä erottuu usein kirsikkaisia, mansikkaisia ja vadelmaisia sekä omenaisia, luumuisia ja orvokkisia vivahteita. Tammikypsytys tuo viineihin paahteisia ja mausteisia vivahteita, kuten kanelia. Viineissä voi olla myös tallia ja maanläheisiä aromeita.

Finca Las Morasin viinitalo sijaitsee siis San Juanin viinialueella Tulum-laaksossa Argentiinassa. Reserva Sangiovese viiniin käytettävät rypäleet tulevat Tulum-laakson alueelta. Sadonkorjuu hoidetaan käsin. Maseraatio kestää pitkään, yli 25 päivän ajan minkä jälkeen viini käy läpi vielä malolaktisen käymisen. Viiniä kypsytettiin vuoden ajan amerikkalaisissa ja ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Viini on lasissa houkuttelevan, syvän ja intensiivisen rubiininpunaista.

Tumman sävytteinen tuoksu on kypsien marjojen ja tammen sävytteinen. Se on kypsän mustaherukkainen ja kirsikkainen, minkä lisäksi siinä on tammen tuomaa mausteisuutta ja paahteisuutta.

Maku on täyteläinen ja lajikkeelle tyypillisesti hapokas ja tanniininen. Siinä on tuoksun tapaan tummia marjoja ja hedelmiä, kuten mustaherukkaa, hapankirsikkaa ja luumua. Myös tammi on läsnä kitalaella paahteisena, mausteisena ja kevyen pippurisena sekä hennon savuisena. Siinä on myös yrttisiä vivahteita. Runsaat, hieman karheat tanniinit ja runsas hapokkuus kantavat viinin keskipitkään, savuiseen ja luumuiseen jälkivaikutelmaan.

Finca Las Moras Reserva Sangiovese on mielenkiintoinen ja persoonallinen viini. Tuottaja on onnistunut luomaan todella tuhdin ja rotevan, runsas aromisen viinin, joka erottuu italialaisista kilpailijoistaan. Tulum Valleyn kuuma ilmasto, pitkä maseraatio ja tammikypsytys ovat hioneet viinistä todella runsaan makuisen ja runsaan tanniinisen pihviviinin. Hyvä valinta voimakkaille liharuoille, grillatuille lihoille ja mausteisille makkaroille. Viini on edullinen ostos.

Kouluarvosana: 8+ Persoonallinen Sangiovese -viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Finca Las Moras
Alue: Argentiina, Cuyo, San Juan, Tulum Valley
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Sangiovese (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,90e Alko 16.1.2016

perjantai 27. toukokuuta 2016

Roteva Pihviviini: Finca Las Moras Black Label Malbec

Finca Las Moras Black Label Malbec 2013


Tuhdit ja voimakkaat punaviinit ovat minulle enemmän syksyn ja talven, kuin kevään ja kesän juomia. Mutta tuhdimpien grilliherkkujen kanssa ne maistuvat myös kesäisin. Erityisen lähellä sydäntäni ovat vivahteikkaat ja runsaat punaviinit, kuten Ribera del Duerot, Barolot, Ripassot ja Pohjois-Rhônen viinit. Sellaisenaan ne maistuvat parhaiten viileinä syysiltoina ja talven pakkaspäivinä. Kevyemmät punaviinit taas toimivat ympäri vuoden ilman ruokaakin. Ja luonnollisesti raikkaat valko- ja kuohuviinit, etenkin samppanja maistuu näin lämpimään vuoden aikaan. Nyt kuitenkin hieman tuhdimpi pihviviini vaikka grillattujen tummempien lihojen seuraan.

Argentiinalainen Finca Las Moras on vuonna 1992 perustettu viinitalo, joka sijaitsee San Juanin provinssissa, noin 20 kilometrin päässä San Juanin kaupungista, Tulum Valleyn viinialueella Andien juurella. Talon nimi Las Moras tulee espanjan kielen sanasta "mora", joka tarkoittaa karhunvatukkaa. Viinitarhojen ympärillä kasvaakin runsaasti karhunvatukkapensaita. Finca Las Moras kuuluu suureen viiniyhtymään, Peñafloriin, joka omistaa myös mm. Santa Anan ja Trapichen viinitalot.

Talo yhdistää tuotannossaan perinteisen viininviljelyn ja modernit viininvalmistus tekniikat. Myös ympäristö ja luonnon kunnioitus sekä intohimo viininvalmistukseen ovat tuotannon tukipilareita. Finca Las Morasin yli puolen kilometrin korkeudessa merenpinnasta sijaitsevat viinitarhat levittäytyvät Tulum-laaksossa 560 hehtaarin alalle. Tarhojen sijainti on erinomainen, sillä alueen ilmasto on kuumaa ja vuorilta tuleva kosteus tuo ilmastoon oman kosketuksensa.

Finca Las Moras Black Label -viiniä valmistetaan vuosittain 22 000 pullon rajattu erä. Siitä sisältääkö tämä 22 000 pulloa kaikki Black Label -viinit vai pelkästään Malbecin, en tietoa löytänyt, mutta veikkaisin että määrä sisältää vain Malbec viinit. Tarkoin valitut rypäleet kerätään käsin Pederenal Valleyn alueelta, 1350 metrin korkeudessa sijaitsevilta tarhoilta. Viiniä kypsytetään uusissa tammitynnyreissä 15 kuukauden ajan, minkä jälkeen kahdeksan kuukautta pulloissa.

Viini on lasissa tumman purppuranpunaista ja taittuu reunoja kohti pinkin sävyihin.

Vivahteikas ja todella runsas tuoksu on tumman sävytteinen. Siinä on tummaa hedelmäisyyttä, kuten karhunvatukoita ja kirsikoita. Kypsytys antaa tuoksuun tammea ja setria sekä mausteisia, vaniljaisia ja hennon nahkaisia vivahteita, minkä lisäksi tuoksussa on hieman savua.

Maku seuraa tuoksua tumman sävytteisenä, kypsän hedelmäisenä ja paahteisen tammisena. Maku on karhunvatukkainen ja luumuinen, kypsän kirsikkainen ja runsaan viikunainen, minkä lisäksi kieleltä erottuu häivähdyksiä herukoista. Tammi tuntuu paahteisena, mausteisena ja vaniljaisena sekä hennon nahkaisena ja savuisena. Täyteläinen viini saa vankan rungon tuntuvista ja hieman kireistä, mutta kypsistä tanniineista sekä hedelmäisestä hapokkuudesta. Tanniinit kuivattavat suun pitkään viipyilevän ja lämmittävän jälkivaikutelman aikana. Lopusta löytyy paahteista tammea ja setriä, kahvia ja suklaata.

Black Label Malbec on roteva ja voimakas, vivahteikas ja laadukas kokonaisuus. Viini on suorastaan pureksittavan paksu ja onnistui yllättämään positiivisesti tasapainoisuudellaan. Kilpailu tässä hintaluokassa on tiukkaa, mutta Black Label edustaa Etelä-Amerikan viinien parasta antia tämän hintaisien viinien joukossa. Viini voi tuntua sellaisenaan turhan tiukalta ja onkin parhaimmillaan sisältä punertavien tumminen liharuokien parissa. Kokeile vaikka verisen grilli- tai pippuripihvin kaverina.

Viini sai kaverikseen grillipihviä ja vihanneksia kera valkosipulivoin. Grillasimme kahtena päivänä. Ensimmäisen päivän rib eye pihvi pääsi kypsymään kypsäksi asti ja ei ollut kummoinen kaveri viinille. Toisena päivänä onnistuin grillaamaan pihvin mediumiksi ja viinin ja ruoan liitto oli erinomainen. Viinin savuiset ja paahteiset aromit sopivat loistavasti myös grillatun paprikan seurana. Kuitenkin jotain jäi puuttumaan. Vaikka yhdistelmä oli herkullinen, viini kaipaisi silti tuhdimpaa lihaa. Ehkä riista tai lammas olisi ollut parempi seuralainen viinille.

Kouluarvosana: 9- Erinomainen ja laadukas Malbec.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä, viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Finca Las Moras
Alue: Argentiina, Cuyo, San Juan, Tulum Valley
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Malbec (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,49e Alko 21.5.2016

tiistai 24. toukokuuta 2016

Maailman vanhimman panimon Hefeweissbier

Weihenstephaner Hefeweissbier

Taas tauon jälkeen vuoroon pääsee olutarvio. Tämän kertainen olut on raikas ja virkistävä hefeweizen, eli erinomainen kesäolut siis kyseessä.

Weihenstephan on Freisingin kaupungissa, Baijerin osavaltiossa Saksassa sijaitseva panimo. Weihenstephan mainostaa itseään maailman vanhimmaksi edelleen toiminnassa olevaksi panimoksi. Ainakin panimolla on pitkät perinteet, sillä ensimmäiset merkinnät vuonna 725 perustetun Weihenstephanin benediktiiniläisluostarin oluenpanosta ovat peräisin vuodelta 768. Asiakirjojen mukaan Weihenstephanin oluenpano alkoi virallisesti vuonna 1040, jolloin Freisingin kaupunki antoi luostatille luvan panna ja myydä olutta. Tätä pidetään myös panimon perustamisvuotena.

Weihenstephanin luostari lakkautettiin 1800-luvun alussa ja luostarin maallinen omaisuus panimo-oikeuksineen siirtyi Baijerin osavaltiolle, joka edelleen omsitaa Panimon. Weihenstephan sijaitsee edelleen Freisingin kaupungissa, noin 30 kilometrin päässä Münchenistä lähellä Münchenin lehtokenttää. Luostareiden kanssa Weihenstephanilla ei ole olut mitään tekemistä sitten 1800-luvun alun. Panimo sai nykyisen nimensä Bayerische Staatsbrauereu Weihenstephan vuonna 1921 ja vuodesta 1923 panimon logossa on käytetty Baijerin vaakunaa. 

Weihenstephanin valikoimasta löytyy monipuolinen kattaus erilaisia oluita, etenkin erilaisia vehnäolut tyylejä. Panimo käyttää oluensa valmistuksessa ohra- ja vehnämaltaita sekä Hallertauer -humalia. Panimon ykköstuote Hefeweissbier on vaalea, suodattamaton vehnäolut, eli hefeweizen. Hefe tarkoittaa hiivaa ja Weizen vehnää, jotka ovat veden ja humalien lisäksi vehnäoluen perusraaka-aineet.

Olut on väriltään kauniin kullankeltaista oljenkeltaisin vivahtein. Olut on myös samea, kuten asiaan kuuluu ja hiilihappojakin näyttäisi olevan runsaasti. Olutta peittää todella tiivis ja kuohkea, puhtaan valkoinen ja pitkään kestävä vaahtokruunu. Lopulta vaahto laskee hiljalleen ohueksi kerroksi oluen pinnalle ja jättää kaunista pitsiä lasin reunoille.

Runsas ja raikas tuoksu on hedelmäinen ja esiin nousee banaanin, persikan ja sitruksien aromia sekä hentoa kukkaisuutta. Myös hiivaisuus ja puhdas vehnäisyys on selkeästi esillä, eli kaikki hefeweizenin perusaromit ovat läsnä. Siinä on myös mausteisia piirteitä ja lämmetessä hiivan ja banaanin aromit voimistuvat.

Maku on hieman makeahko ja samaan aikaan hieman hapan, mutta raikas ja pehmeä. Olut tuntuu kielellä alkuun vehnäiseltä, hyvällä tapaa hiivaiselta ja runsaan hedelmäiseltä, etenkin banaani on esillä. Keskimaun kohdalla pääosan vievät keksit, jopa hienoinen kotikaljaisuus, minkä lisäksi kieleltä erottuu hedelmiä, kuten persikkaa ja hentoa sitrusmaisuutta. Kokonaisuus on samaan aikaan todella runsas ja raikas. Samettisen pehmeä ja tasapainoinen olut, jossa riittää makua. Olut tuntuu jopa täyteläiseltä, mutta on silti uskomattoman raikas. Viipyilevä jälkimaku tuntuu hieman alkua kuivemmalta. Siinä on keksiä ja hedelmiä.

Weihenstephanin Hefeweissbier on lasissa todella houkutteleva kauniin keltainen olut, jota peittää todella runsas ja tiivis vaahtokruunu. Miellyttävä tuoksu on hefeweizenille tyypillisesti raikas ja hedelmäisen hiivainen. Myös maku vakuuttaa ja olut on ehkä paras koskaan maistamani hefeweizen. Helposti lähestyttävä olut oluiden maailmaan vasta tutustuville, mutta maistuu myös varmasti kokeneillekin oluenystäville. Olut on parhaimmillaan lämpimien kesäpäivien janonsammuttaja, mutta hefeweizenit taipuvat myös laajasti erilaisten ruokien kaveriksi. Kokeile vaikka kesän kalaruokien ja salaattinen kyytipoikana.

Kouluarvosana: 9+ Lähes täydellinen hefeweizen.
Hinta-laatusuhde: 2,41e - Erinomainen, tähän hintaan olut on todella edullinen
Hinta-laatusuhde: 3,68e - Hyvä, Alkon tyyliin ylihinnoiteltu, mutta hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Panimo: Bayerische Staatsbrauereu Weihenstephan
Alue: Saksa, Bayern, Freising
Oluttyyppi: Vehnäolut, Hefeweizen
Maltaat: Ohra- ja vehnämaltaat
Humalat: Hallertauer -humalat
Alkoholi: 5,4 %
Pullo: 0,50 l
Hinta: 21,90 SEK (n. 2,41e) Systembolaget 19.3.2016 (Alko 3,68e)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Itävallan valkoiset: Meinklang Grüner Veltliner

Meinklang Grüner Veltliner 2015

Meinklang on Michlitsin perheen omistama viinitila, joka sijaitsee Neusiedlerseen alueella, Burgenlandissa Itävallan ja Unkarin rajalla. Luonto on perheelle erittäin tärkeä ja kaikki tilan tuotanto hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin. Tilalla on myös Demeter-tunnus, mikä kertoo biodynaamisistä viljelymenetelmistä. Biodynaaminen tila on kokonaisuus, jota hoidetaan maaperää säästäen ja lopputuloksena saadaan rypäleitä, joista valmistetuissa viineissä maistuvat maaperän aromit.

Viinin lisäksi tilalla viljellään kasviksia, omenoita ja viljaa. Omenoista valmistetaan esimerkiksi mehuja ja viinaa, kun taas viljasta suurin osa päätyy myllyyn jauhettavaksi, mutta tilalla pannaan myös vaaleaa lager-olutta. Lisäksi tilalla kasvatetaan karjaa, tarkemmin Angus-rotuisia nautoja, jotka osallistuvat omalla tavallaan biodynaamiseen omavaraisuuteen tuottamalla lannoitetta.

Meinklangin tila on hyvin laaja ja levittäytyy osittain Unkarin puolelle. Tilan mailta löytyy hyvin erilaisia rinteitä ja kasvupaikkoja ja tilalla viljelläänkin monia eri rypälelajikkeita, joille kaikille löytyy sopiva kasvupaikka. Alueen pitkät kesäpäivät mahdollistavat rypäleiden kypsymisen ja viileät illat pidentävät kasvukautta.

Grüner Veltliner on Itävallan viljellyin lajike, mutta maan ulkopuolella sitä viljellään melko vähän, lähinnä naapurimaissa. GV viihtyy parhaiten alueilla, jossa päivän ja yön väliset lämpötilaerot ovat suuria, kuten juurikin Burgenlandissa. Lajike on runsassatoinen, mutta laadukkaimmat viinit saadaan pienemmillä satomäärillä. Rypäleet ovat hapokkaita ja viineistä valmistetaan usein nuorina juotavia rapsakoita ja keveitä viinejä, mutta myös makeita ja täyteläisiä, pitkäikäisiä Spätlese viinejä. Nuorille viineille tyypillisiä aromeja ovat mm. mineraalisuus, keltaiset hedelmät, sitrukset ja mausteet, yrtit ja pippuri.

Meinklang Grüner Veltliner on siis biodynaaminen luomuviini. Rypäleet tulevat Pannonian tasangolta Neusiedlersee-järven itäpuolella sijatsevalta luomutarhalta. Käyminen tapahtuu luonnonhiivojen avulla terästankeissa kontrolloidussa lämpötilassa. Ennen pullotusta viini sai myös levätä terästankeissa kuuden kuukauden ajan.

Intensiivinen, vaalean kullankeltainen viini on hennosti vihertävä ja pirskahteleva. Viini on houkutteleva ja tuo ensisilmäyksellä etäisesti mieleen jopa kehittyneemmän viinin.

Kevyehkö ja raikas, melko neutraali tuoksu on hedelmäinen ja mausteinen. Siinä on sitruksia, etenkin limeä ja sitruunaa sekä päärynöitä ja passion hedelmää. Siitä erottuu myös hieman pippurisia vivahteita.

Viini on kuiva ja erittäin hapokas. Kielellä yhdistyvät tuoreet sitrushedelmät, kuten sitruunat ja greipit sekä kypsät hedelmät, kuten päärynät, aprikoosit ja hunajamelonit. Myös mausteisia ja viherpippurisia vivahteita erottuu, minkä lisäksi viinissä on mukavasti mineraalisuutta ja häivähdys karviaismarjoista. Kevyehkö viini saa suutuntumaansa ryhdikkyytä pirteän sitrusmaisesta hapokkuudesta, joka nostattaa veden kielelle. Keskipitkä loppu on hennon yrttinen, viherpippurinen ja kypsän hedelmäinen, päärynäinen ja omenainen

Meinklang Grüner Veltliner on tasapainoinen ja laadukas, mutta hieman liian simppeli viini. Se ei kuitenkaan ole huono, mutta samaan rahaan Alkosta löytyvä Steinchaden Grüner Veltliner Riede Stein tarjoaa paremman vastineen rahoille. Viini sopii aperitiiviksi ja kevyiden kesäisten ruokien pariksi. Hintaluokassaan keskiverto viini.

Viini sai seurakseen graavilohimoussea ja leipää. Leipien kanssa viinissä korostuvat päärynäiset ja yrttiset vivahteet. Myös mineraalisuus korostuu hieman ja viinin hapokkuus leikkaa mukavasti lohen rasvaisuutta. Viini tuntuu yleisesti hedelmäisemmältä, mutta yhdistelmä on ihan toimiva. Suolainen graavilohi kaipaisi viiniltä hieman makeutta.

Kouluarvosana: 8- Yksinkertainen ja mutta laadukas viini.
Hinta-laatusuhde: Ok, hintansa arvoinen viini.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Weingut Michlits, Meinklang, Qualitätswein Burgenland
Alue: Itävalta, Burgenland, Neusiedlersee
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Grüner Veltliner (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,98e Alko 13.5.2016

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kelpo Appassimento: Emilia Appetitoso

Appetitoso di Emilia Rosso Veronese 2012

Tämä Appassimento viini tarttui mukaani Alkossa sattumalta ja oli puhdas heräteostos. Alko ilmoittaa viinin maahantuojaksi suomalaisen Zengo Import Oy viiniliikkeen, joka tekee yhteistyötä kansainvälisten viinintuottajien kanssa. Siitä, kuka viinin on valmistanut en löytänyt tietoa mistään. 

Appassimento on rypäleiden kuivaustekniikka, joka ei viinin nimessä kerro mitään viinin laadusta tai siihen käytettyjen kuivattujen rypäleiden tasosta tai määrästä. Appassimento viiniin on voitu käyttää Amaronen valmistuksesta jäänyttä kuorimäskiä, mutta useimmiten käytetään pieni määrä varta vasten sitä varten kuivattuja rypäleitä. Tämän viinin kohdallahan nimessä Appassimento ei suoraan esiinny.

DOCG-luokitellun Amaronen ja DOC-luokitellun Ripasson valmistus on tarkkaan valvottua. Amaroneen käytettäviä rypäleitä kuivataan 3-4 kuukauden ajan, perinteisesti noin sata päivää. Ripassoa valmistettaessa perus Valpolicella viini käy toiseen kertaan Amaronen valmistuksesta jääneen kuorimäskin kanssa, mikä antaa viinille luonnetta ja syvyyttä. Lisäksi tuottaja saa valmistaa Ripassoa vain kaksinkertaisen määrän valmistamaansa Amaroneen nähden, eli jos tuottaja valmistaa 100 pulloa Amaronea, saa Ripassoa valmistaa 200 pulloa. Useat tuottajat kuitenkin panostavat laatuun ja valmistavat Ripassoa sallittua pienempiä määriä.

IGT-luokiteltujen Appassimento viinien nimen käyttöä ei juurikaan valvota, toisin kuin DOC-luokiteltujen Amaronen ja Ripasson. Eli viinien laatuvaatimukset ovat löysempiä ja IGT Veronese luokitus sallii esimerkiksi kansainvälisten lajikkeiden ja Valpolicellan alueen ulkopuolelta tulevien rypäleiden käytön viineissä. Eli Appassimento nimi etiketissä ei takaa viinin laatua ja viiniin on voitu käyttää esimerkiksi viikon verran kuivattuja rypäleitä hyvin pieninä määrinä. 

Appetitoso di Emilia Rosso Veronese viiniin käytettävät rypäleet tulevat Veneton alueelta ja osa niistä kuivataan ennen viininvalmistusta. Viiniä kypsytetään vuoden ajan ja osa siitä kypsyy slavonialaisissa tammitynnyreissä, osa terästankeissa. Slavonialainen tammi on italialaisten antama nimitys jugoslavialaiselle tammelle. 

Tumman puhuva väri on syvän rubiininpunainen ja taittuu reunoja kohti aavistuksen kehittyneemmän punaisiin sävyihin. 

Lasista nousee vivahteikas ja moniulotteinen, varsin lämpimän sävytteinen tuoksu. Siinä on makean mausteisia ja kuivatun hedelmäisiä, etenkin luumuisia vivahteita, mutta myös mehevää marjaisuutta ja tummia kirsikoita. Taustalla on myös hentoa nahkaisutta ja tallia. 

Maku on tuoksun tapaan vivahteikas ja melko kehittyneen oloinen. Siinä on mehevää marjaisuutta, etenkin punaherukkaa sekä kuivattuja hedelmiä, kuten luumuja ja kirsikoita. Tuoksun aromien tapaan kielellä on myös makeaa mausteisuutta. Melko täyteläinen viini saa suutuntumaansa ryhtiä kypsistä ja pehmeistä tanniineista sekä hedelmäisestä hapokkuudesta. Viipyilevä ja lämmin loppu on kypsän marjainen ja hennon tallinen.

Tällä kertaa Appassimento osoittautui mukavaksi tuttavuudeksi. Mehevä marjaisuus ja kuivatun hedelmäiset aromit yhdistyvät hienosti viinissä niin tuoksun, kuin maunkin saralla. Myös alkuun kielellä tuntuva makeus kuivuu mukavasti loppua kohti. Viini on miellyttävä ja tasapainoinen, jopa aavistuksen rustiikkisen oloinen. Viini sopii sellaisenaan juotavaksi, mutta toimii myös juustojen ja tummien liharuokien kumppanina. Hintaisekseen kelpo ostos.

Kouluarvosana: 8,5 Tasapainoinen ja keskimääräistä parempi Appassimento.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Zengo Import Oy (maahantuoja), IGT Rosso Veronese
Alue: Italia, Veneto
Tyyli: Punaviini, Appassimento
Rypäleet: Corvina Veronese, Rondinella
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,48e Alko 18.3.2016 

tiistai 17. toukokuuta 2016

Löytö Chilestä: Cono Sur Bicicleta Riesling

Cono Sur Bicicleta Riesling 2015

Viña Cono Sur on vuonna 1993 perustettu viinitalo, jonka omistaa suuri chileläinen viinikonsermi Concha y Toro. Cono Sur on Chilen nopeiten kasvava viinitalo ja talon viinintekijänä toimiva Adolfo Hurtado on palkittu useana vuonna Chilen parhaaksi viinintekijäksi. Cono Sur pyrkii tuottamaan innovatiivisia ja luonteikkaita viinejä ympäristöystävällisesti ja luonnonmukaisesti.

Alun perin Cono Surilla oli viinitarhoja lähinnä Chilen keskiosissa, mutta nykyisin niitä löytyy eri puolilta maata, aina pohjoisesta Limarín laaksosta eteläiseen Bío Bíon laaksoon. Bío Bío on yksi Chilen eteläisimmistä viinialueista, joka sijaitsee noin 500 kilometriä Santiagosta alaspäin. Alueen ilmasto on viileää, melko pilvistä ja sateista, mikä sopii hyvin Chardonnay, Riesling ja Pinot Noir lajikkeilla. Päivän ja yön väliset lämpötilaerot ovat alueella suuria, yöt ovat kylmiä, mutta päivällä mittari voi nousta jopa 30 asteeseen. Rypäleet kypsyvät viileän kasvukauden aikana hitaasti, kehittyen intensiivisemmän aromaattisiksi ja säilyttäen samalla luonnollisen hapokkuutensa.

Bicicleta Riesling viini tulee Bío Bíon alueelta ja tarhat, joilla rypäleet kasvavat ovat maaperältään mineraalista punaista savea. Vuonna 2015 sadonkorjuu ajoittui huhtikuun alkuun. Rypäleistä puristettu mehu kävi viiniksi viileässä, kontrolloidussa 12-13 asteen lämpötilassa terästankeissa. Viiniä kypsytettiin 4-12 kuukauden ajan ruostumattomissa terästankeissa, pullotuksen alkaessa elokuussa 2015.

Tuore, melko neutraali väri on haalean keltainen ja aavistuksen vihertävän sävyinen.

Tuoksu on nuorelle Riesling viinille tyypillisesti raikas ja hedelmäinen. Siinä on sitruksia, kuten limettiä, kirpeitä vihreitä omenoita ja persikoita sekä kevyttä mineraalisuutta ja kukkaisuutta. Hieman yllättäen näinkin tuoreen Rieslingin tuoksusta erottuu myös hentoa hunajaisuutta ja petroolisia vivahteita.

Kuivahko maku seurailee melko tarkasti tuoksua. Se on raikas ja hedelmäinen, kielellä vilisee sitruksia, limeä ja greippiä sekä kirpeitä viheromenoita ja hunajamelonia. Siinä on myös mineraalisuutta, hieman yrttejä ja petroolisuutta sekä tuoksusta poiketen myös kypsiä omenoita ja sitruksia. Suutuntumaltaan viini on kevyehkö, mutta eloisan sitrusmainen hapokkuus ja miellyttävä mineraalisuus tuovat viinille hyvin ryhtiä. Hetken aikaa viipyilevä jälkimaku on mineraalinen, limettinen ja kypsän hedelmäinen, omenainen ja sitruksinen.

Bicicleta Riesling on raikkaan hedelmäinen ja ryhdikäs viini. Tuoksu on tuore ja napakka, mutta kielellä viliseekin vuoron perään kirpsakan ja kypsän hedelmäisiä vivahteita. Hyvä hapokkuus tuo viinille ryhtiä ja kokonaisuus on tasapainoinen. Viini sopii seurusteluun ja aperitiiviksi, mutta myös kevyempien kala- ja äyriäisruokien kaveriksi. Omaan makuuni yksi parhaista chileläisistä alle kympin valkkareista ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Kouluarvosana: 8,5 Tasapainoinen ja ryhdikäs viini.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen, viini on hintaluokkansa parasta antia.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Viña Cono Sur
Alue: Chile, Bío Bío Valley
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,99e Alko 2.4.2016

lauantai 14. toukokuuta 2016

Saksalaiset Riesling-viinit: Schloss Schönborn Riesling

Schloss Schönborn Rheingau Riesling Trocken 2014

Nyt vuorossa on toinen saksalainen Riesling-viini lyhyen ajan sisällä. Edellinen viini, Devil's Rock Riesling oli pirteän hapokas ja helposti lähestyttävä, alle kympin viini Pfalzin alueelta. Nyt vuoroon pääseekin hieman ryhdikkäämpi viini Rheingaun alueelta.

Saksa tunnettiin ennen 2000-lukua etenkin Yhdysvaltojen ja Britannian markkinoille suunnatuista makeista ja edullisista bulkkiviineistä. Toki maasta löytyi jo tuolloinkin lukuisia laadukkaampia viinejä valmistavia tuottajia. Nykyisin monet viljelijät, etenkin nuoremman sukupolven edustajat tuottavat viinejä modernein viljely- ja valmistusmenetelmin, hyödyntäen täysin myös viileän ilmaston tarjoamat mahdollisuudet.

Rheingau on pieni viinialue, joka sijaitsee Rein-joen varrella. Alue tunnetaan laadukkaista Riesling- ja Spätburgunder, eli Pinot Noir -viineistään. Alueella on noin 3000 hehtaaria viinitarhoja, eli vain murto-osa koko Saksan viljelmistä. Alue on Rieslingin valtakuntaa ja noin neljä viidesosaa alueen viineistä valmistetaan Riesling -lajikkeesta. Lisäksi alueella tuotetaan Pinot Noir ja Mülle Thurgau -viinejä. Alueen viinit ovat usein konsentroituneen hedelmäisiä ja pirteän hapokkaita.

Alueen menestyksen takana on ihanteellisen ilmaston lisäksi muun muassa Johannisbergin benediktiiniläismunkkien, Eberbachin luostarin sistersiläismunkkien ja paikallisen aateliston satoja vuosia sitten asettamat laatuvaatimukset. Johannisbergissä on valmistettu viiniä 900 vuoden ajan ja siellä kehitettiin vuonna 1775 Spätlese ("myöhään korjattu") -viini, jonka pohjalta Saksan kuuluisat jalohomeisista rypäleistä valmistetut täyteläiset ja kypsät jälkiruokaviinit ovat kehittyneet.

Puhdas vihertävän vaaleankeltainen väri enteilee melko tuoretta viiniä.

Freesi ja rapsakka tuoksu on raikkaan hedelmäinen ja miellyttävä. Siinä on sitrushedelmiä, kuten limettiä sekä omenaisia ja persikkaisia vivahteita ja hienoista mineraalisuutta.

Kuiva maku on tuoksun tapaan freesi ja raikkaan hedelmäinen. Päälimmäisenä esiin nousee limeä ja greippiä, minkä lisäksi kieleltä erottuu kirpeitä omenoita, keltaista kivellistä hedelmää ja tyylikästä mineraalisuutta ja häivähdyksiä petroolista. Viinin lämmetessä, siitä erottuu kypsemmän hedelmäisiä piirteitä, jopa hunajamelonia. Keskitäyteläinen, aavistuksen öljyinen ja raikas viini saa hienoa ryhdikkyyttä runsaasta sitrusmaisesta hapokkuudesta. Viipyilevä sitrushedelmien sävyttämä ja kevyen mineraalinen jälkivaikutelma saa veden nousemaan kielelle.

Schloss Schönborn Rheingau Riesling Trocken on vivahteikas ja tyylikäs viini. Aromit ovat hienosti tasapainossa ja tuntuva sitrusmainen hapokkuus tuo viiniin hienosti ryhdikkyyttä. Viini sopiikin hyvin aperitiiviksi tai ruokapöytään kesäisien kalaruokien kaveriksi, etenkin jos kalan kanssa tarjoillaan hapokasta kastiketta ja parsaa. Hinnaltaan viini on edullinen ja kokeilemisen arvoinen.

Viini sai seurakseen grillattua kanaa, pekoni-herkkusieniä ja parsaa kera kirkastetun voin. Viinin ryhdikäs hapokkuus ja sitrusmaiset vivahteet sopivat hyvin yhteen parsan makujen kanssa. Se toimii hyvin myös grillatun kanan seurassa ja on kelpo yhdistelmä myös sienten kanssa. Viini on hyvä yleisviini parsalle, vähärasvaisille kaloille ja äyriäisille.

Kouluarvosana: 8,5 Tasapainoinen ja ryhdikäs laatuviini.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen, viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Weingut Schloss Schönborn, Qualitätswein Rheingau
Alue: Saksa, Rheingau
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,99e Alko 30.3.2016

perjantai 13. toukokuuta 2016

Edullinen espanjalainen: Piedemonte Reserva

Piedemonte Reserva 2011

Bodegas Piedemonte on vuonna 1992 perustettu viinitalo, joka sijaitsee Navarran alueella Pohjois-Espanjassa. Oliten kaupungissa sijaitsevan talon perustivat kaupungin ja sitä ympäröivien alueiden viininviljelijät tuottaakseen moderneja ja laadukkaita viinejä yhdistämällä perinteiset ja modernit viininvalmistustekniikat.

Yli 20-vuotisen taipaleen aikana Piedemonten viinit ovat tulleet tunnetuiksi hyvästä hinta-laatusuhteestaan. Talolla on vajaat 300 hehtaaria viinitarhoja, jotka sijaitsevat pääasiassa Oliten kaupungin ympäristössä.

Navarra sijaitsee La Riojan alueen pohjoispuolella ja rajoittuu pohjoisesta Ranskan rajaan. DO Navarran viinialue puolestaan Pyreneiden vuoriston alemmilla rinteillä Ebro-joen varrella. Alue tunnettiin ennen lähinnä roseeviineistään, mutta nykyisin Navarrassa tuotetaan myös puna- ja valkoviinejä. Tärkeimpiä punaisia lajikkeita ovat Garnacha (Grenache) ja Tempranillo, mutta alueella viljellään myös mm. Cabernet Sauvignon ja Merlot -lajikkeita. Vaaleista lajikkeista viljellään mm. Viuraa (Macabeo), Chardonnayta ja Garnacha Blancaa (Grenache Blanc).

Piedemonte Reserva valmistetaan valikoitujen palstojen Cabernet Sauvignon, Merlot ja Tempranillo rypäleistä. Tarhojen sadot pidetään matalina, jotta rypäleistä kehittyisi laadukkaampia ja luonteikkaampia. Sadonkorjuu tapahtuu kun rypäleiden optimaalinen kypsyys on saavutettu ja eri lajikkeet käyvät viiniksi erillään. Käyminen tapahtuu 28-30 asteen lämpötilassa terästankeissa, minkä jälkeen seuraa maseraatio, joka kestää 15-20 päivää lajikkeesta ja tarpeesta riippuen. Viinejä kypsytetään 14 kuukauden ajan 225 litran tammitynnyreissä, minkä jälkeen eri lajikkeista sekoitetaan lopullinen viini ja seuraa vielä pullokypsytys.

Kehittynyt, keskisyvän punainen väri on reunoista hieman utuinen ja taittuu tiilen sävyihin.

Tammen ja sen tuoman paahteisuuden sekä makeahkon mausteisuuden hallitsema tuoksu. Tammen sävyjen takaa erottuu myös tumma marjaisuutta, kuten karhuvatukkaa ja marjahilloa sekä häivähdys lakritsaa. Tuoksu on muuten miellyttävä, mutta tammi hallitsee sitä hieman turhan voimakkaasti.

Maku on makeampi, mitä tuoksun perusteella odottaisi. Siinä on mehevää ja hillomaista, kypsää tummaa marjaisuutta, karhunvatukoita ja mustaherukoita sekä kirsikoita. Myös tammi on läsnä kitalaella paahteisena ja makean mausteisena sekä mokkaisena. Suutuntumaltaan viini on melko täyteläinen ja keskitanniininen. Kypsät tanniinit ja kohtuullinen hapokkuus tuovat viinille selkärankaa. Jälkivaikutelma on hetken aikaa viipyilevä ja kuivahko, paahteisen kahvin, mokan ja mausteiden sekä kuivattujen hedelmien sävyttämä, hennon lakritsinenkin.

Piedemonte Reserva tuntuu aluksi makeahkolta ja mehevältä, mutta loppua kohti maku muuttuu kuivemmaksi ja paahdetun kahvin sävyiseksi. Tammi puolestaan tuntuu tuoksussa päällekarkaavalta, mutta kielellä se tuo hyvää vastapainoa makean hedelmäisille vivahteilla. Kokonaisuutena Piedemonte Reserva on hyvä viini, vaikka samasta hintaluokasta löytyy parempiakin vaihtoehtoja (Unohdetaan ne chileläiset halpisviinit kuitenkin). Viini sopii yksinkertaisten tummempien liharuokien seuraan, mutta toimii myös juustojen ja serranon kinkun kaverina.

Lautaselta löytyi tällä kertaa Serranon kinkkua ja Cantaloupenmelonia, Manchegoa ja viikunahilloa sekä pähkinöitä. Parhaiten viini toimi kinkun ja melonin seurassa. Viini sai kinkun maun voimistumaan omaan makuuni jopa liiaksikin, mutta kinkku ja meloni yhdessä viinin kanssa oli täydellinen yhdistelmä. Viini tuntuu kinkun ja melonin seurassa tasapainoisemmalta, pehmeämmältä ja samettisemmalta. Manchego puolestaan toimii viinin kanssa parhaiten sellaisenaan, ilman lisukkeita.

Kouluarvosana: 8 Laadukas, hieman parempi arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on edullinen

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Piedemonte, DO Navarra
Alue: Espanja, Navarra
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Tempranillo, Cabernet Sauvignon, Merlot
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,99e Alko 23.3.2016

tiistai 10. toukokuuta 2016

Tyylikäs valkoviini: Sileni Cellar Selection Pinot Gris

Sileni Cellar Selection Pinot Gris 2014

Sileni Estates on uusiseelantilainen viinitalo, joka sijaitsee Hawke's Bayn viinialueella Pohjoissaaren itärannikolla. Kustannusalalla uransa tehnyt Graeme Avery toteutti unelmansa omasta viinitalosta yhdessä viinintekijä Grant Edmondsin kanssa vuonna 1997. Talon ensimmäinen vuosikerta valmistui vuonna 1998 ja pyrkimyksenä oli valmistaa laadukkaita viinejä. Tässä onnistuttiin ja Silenin viinit huomattiin maailmalla, joten talo kasvoi lyhyessä ajassa merkittäväksi viininviejäksi, jonka tuotteita myydään yli 60 maassa. 

Talo tuottaa viiniä Hawke's Bayn lisäksi myös Marlboroughin alueella. Sileni noudattaa kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Myös ruoan ja viinin liitto on Silenillä tärkeää ja talon Hawke's Bayn tilalla onkin tasokas ravintola, kulinaarinen koulu ja Gourmet ruokakauppa. Nimi Sileni tulee Rooman antiikin taruhahmolta, joka esiintyy yhdessä viinijumala Bacchuksen kanssa. 

Sileni Cellar Selection Pinot Gris viini tulee Hawke's Bayn alueelta. Tarhat ovat maaperältään hiesun peitämää karkeaa soraa. Käyminen tapahtuu terästankeissa 12-13 asteen lämpötilassa, minkä lisäksi seitsemän prosenttia viinistä kävi tammitynnyreissä. Viiniä kypsytetään sakan kanssa pullotukseen asti. Sileni Cellar Selection on tarkoitettu nuorena juotavaksi.

Intensiivinen vaalean kullankeltainen ja kirkas viini.

Tuoksu on pehmeä ja miellyttävä, runsaan hedelmäinen ja makeahko. Esiin nousee trooppisia vivahteita, kuten ananasta ja persikkaa sekä omenaa. Siitä erottuu myös kukkaisia ja mausteisia vivahteia. 

Maku seurailee tuoksua pehmeänä ja miellyttävänä. Se on kukkainen, makeahkon hedelmäinen ja trooppinen, mutta silti kuivahko. Esiin nousee ananasta, päärynää ja hunajamelonia sekä omenaa ja sitruksia. Myös kivellisiä hedelmiä, kuten persikkaa ja aprikoosia erottuu, minkä lisäksi viinissä on mineraalisuutta ja mausteisia vivahteita. Suutuntumaltana viini on samettinen, jopa aavistuksen öljyinen ja eloisa sitrusmainen hapokkuus tuo siihen ryhtiä ja raikkautta. Viipyilevä ja hedelmäinen jälkivaikutelma, josta erottuu persikkaisia ja persikan kiveä muistuttavia piirteitä sekä makeaa mausteisuutta. 

Cellar Selection Pinot Gris on pehmeän hedelmäinen ja aromaattinen viini, johon mausteiset vivahteet ja eloisa hapokkuus tuovat hienon tasapainon. Hedelmäisyys tuo viiniin makeuden tuntua, mutta viini on kuivahko ja laadukas. Mielestäni parhaat uuden maailman valkoviinit tulevat Uudesta-Seelannista ja tämä viini ei ole poikkea kaavasta. Parhaita Euroopan ulkopuolelta tulevia alle 15 euron valkoviinejä monopolimme valikoimassa. Loistava viini seurusteluun, mutta myös kesäisten salaattien ja kalaruokien kaveriksi. 

Kouluarvosana: 9 Erinomainen ja laadukas viini.
Hinta-laatusuhde: Loistava, viini on edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Sileni Estates
Alue: Uusi-Seelanti, Hawke's Bay
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Pinot Gris (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,97e Alko 15.2.2016

lauantai 7. toukokuuta 2016

Luomurosee Argentiinasta: Santa Ana Eco Shiraz Rosé

Santa Ana Eco Shiraz Rosé 2015

Bodegas Santa Ana on italialaisen Don Luis Tirasson vuonna 1891 perustama viinitalo, joka sijaitsee Argentiinan Cuyon alueella, josta löytyvät muun muassa Mendozan ja San Juanin maakunnat. Se on yksi maan vanhimmista viinitaloista. Tänä päivänä Santa Ana on vuosituotannoltaan yksi Argentiinan suurimmista viinintuottajista ja talon viinejä viedään  yli 30 maahan ympäri maailman. Talon omistaa nykyisin yksi Argentiinan johtavista viinialan yrityksistä nimeltä Peñaflor. Talon filosofia on yksinkertainen: valmistaa laadukkaita viinejä, jotka ylittävät asiakkaan odotukset.

Santa Analla on 750 hehtaaria viinitarhoja Cuyon alueella, korkealla Andien vuoristossa. Tarhoilla aloitettiin luomutuotantoon tähtäävät muutokset asteittain vuonna 2005. Alueen ilmasto on luomutuotannolle suotuisasti lämmin ja kuiva, joten köynöksiä vaivaavat taudit ja syöpäläiset eivät viihdy alueella ja näin torjunta-aineita ei tarvita. Tarhoilla käyskentelee hevosia, joten rikkaruohot ja heinät katoavat luonnollisesti ja samalla hoituu myös tarhojen luonnollinen lannoitus. Lisäksi viinin valmistuksessa syntyvät kompostoituvat jätteet, kuten rypäleiden kuoret, lehdet ja oksat levitetään takaisin tarhoille antamaan köynöksille luonnollisia lisäravinteita. Tällä hetkellä talolla on yli 150 hehtaaria luomuviinitarhoja.

Santa Ana Eco -viinit tulevat Tulum Valleyn sertifioiduilta luomuviinitarhoilta San Juanin alueelta. Tulum Valleyssa päivän ja yön väliset lämpötilaerot ovat voimakkaita ja alueen maaperä on ravinteiltaan melko köyhää, saven ja hiekan peittämää kivikkoa. Nämä olosuhteet antavat hyvät lähtökohdat viininviljelylle. Sadonkorjuu hoidetaan käsin ja rypälemehu käy viiniksi hiivojen avulla kontrolloidussa lämpötilassa terästankeissa. Viiniä kypsytetään terästankeissa ja se suodatetaan ennen pullotusta.

Tuoreen oloinen haalean vaaleanpunainen väri taittuu kevyesti lohen sävyihin.

Tuoksultaan viini on raikkaan hedelmäinen ja punaisen marjainen. Päällimmäisenä esiin nousevat sitrukset ja metsämarjat, kuten vadelmat ja mansikat.

Kuiva maku seurailee tuoksua raikkaan hedelmäisenä ja punaisen marjaisena. Sitrukset, kuten limetti ja sitruuna saavat viinin tuntumaan freesiltä ja tuovat vastapainoa punaisien metsämarjojen, vadelmien ja mansikoiden keskelle. Myös mausteiset vivahteet tuovat oman osansa kokonaisuuteen. Viini on roseeksi melko täyteläinen ja todella pienet, hennot tanniinit tuovat suutuntumaan sopivasti ryhdikkyyttä yhdessä puolukkaisen hapokkuuden kanssa. Melko pitkä jälkivaikutelma on sitruunainen, herukkainen, karpaloinen ja puolukkainen sekä hennon mausteinen.

Santa Ana Eco Shiraz Rosé on laadukas ja miellyttävän kesäinen viini, eli juuri sitä mitä perusroseen pitää olla. Yksinkertainen aromipaletti, josta löytyy punaista marjaisuutta ja sitruksia. Vastapainoksi viinissä on myös hieman mausteisia vivahteita ja eloisa hapokkuus ja hennot tanniinit tuovat viinille ryhdikkyyttä. Viini on hintaisekseen kelpo ostos ja tätä halvemmalla ei Alkosta juurikaan hyviä roseeviinejä irtoa. Viini sopii yksinkertaisten ruokien, kuten salaattien ja kevyempien grilliruokien seuraan, mutta myös seurusteluun.

Viiniä oli tarkoitus maistella grillatessa, mutta se päätyi lopulta myös ruokapöytään. Lautasella oli grillattua kanaa, pekoni-herkkusieniä ja parsaa kirkastetulla voilla. Hieman yllättäenkin viini taipuu hienosti grillatun parsan kaveriksi ja tukee hyvin parsan makua. Myös kana ja sienet toimivat viinin seurassa hyvin. Viini toimii siis grillatun vaalean lihan ja kasvisten seurassa.

Kouluarvosana: 8 Laadukas ja simppeli luomurosee.
Hintalaatusuhde: Hyvä, viini on kelpo ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas Santa Ana
Alue: Argentiina, Cuyo, San Juan, Tulum Valley
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Shiraz (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,46e Alko 16.4.2016

perjantai 6. toukokuuta 2016

Grilliviini: Simonsig Shiraz

Simonsig Shiraz 2012

Simonsig Estate on perheomisteinen viinitalo Stellenboschin alueelta Etelä-Afrikasta. Talo sijaitsee noin 45 kilometrin päässä Kapkaupungista itään, Simonberg-vuoren juurella. Talon omistava Malanin perhe on tuottanut viiniä jo sukupolvien ajan, aina vuodesta 1688 lähtien, jolloin Jacques Malan saapui alueelle. Nykyisin taloa johtavat veljekset Francois, Pieter ja Johan Malan. Itseasiassa heidän isänsä, Frans Malan valmisti Etelä-Afrikan ensimmäisen perinteisellä menetelmällä valmistetun kuohuviinin. 

Simonsig valmistaa valko- ja punaviinejä sekä perinteisellä menetelmällä valmistettuja kuohuviinejä, jotka tunnetaan Etelä-Afrikassa nimellä Méthode Cap Classique. Tuotannossa kunnioitetaan perheen pitkiä perinteitä viinintuottajina ja Simonbergin rinteiden mineraalirikasta maaperää. Tämän lisäksi talo toimii myös vastuullisesti ja eettisesti. Myös talon työntekijöitä ja näiden perheitä arvostetaan ja heidän hyvinvointiinsa panostetaan. 

Talon viljellyin lajike on Shiraz ja tähän viiniin käytettävät rypäleet tulevat vuonna 1993 uudelleen istutetuilta tarhoilta. Stellenboschin alueella vuosi 2012 oli kuiva ja vuotuinen sademäärä oli vähäisin sitten vuoden 1976. Kuiva ja viileä kasvukausi vaikuttivat luonnollisesti rypäleiden kypsymiseen ja hedelmistä tulikin konsentroituneita ja parempi laatuisia. Viiniä on kypsytetty tammessa 18 kuukauden ajan. 70 prosenttia viinistä kypsyi ranskalaisessa ja 30 prosenttia amerikkalaisessa tammessa. Kaksi prosenttia tynnyreistä oli uusia ja loput vähintään kertaalleen käytettyjä.

Viini on lasissa tummanpuhuvaa, todella syvän rubiininpunaista ja vaalenee reunoja kohti pinkin sävyihin.

Tumman sävytteinen tuoksu on marjaisuuden ja tammikypsytyksen hallitsema. Etelä-Afrikan viineille tyypillisesti siitä erottuu savua ja makeaa mausteisuutta, minkä lisäksi taaempaa erottuu karhunvatukkaisia vivahteita. 

Täyteläinen maku seurailee tuoksua tumman marjaisena ja kevyehkön tammisena. Siinä on karhunvatukoita, luumuhilloa ja ylikypsää mustaherukkaa. Tammikypsytys on tuonut viiniin makeaa mausteisuutta, minkä lisäksi viinistä erottuu savuisuutta. Viini saa hyvästä hapokkuudesta ja tuntuvista, mutta pyöreistä tanniineista selkärankaa. Viipyilevä jälkimaku on kuivahko, tammen sävytteinen ja kevyen mausteinen sekä tumman marjainen. 

Simonsig Shiraz on kohtuullisen tasapainoinen ja melko yksinkertainen viini. Etelä-Afrikan punaviineille tyypillinen savuisuus on selkeästi aistittavissa niin tuoksun, kuin maun osalta, jopa häiritsevästi. Edullisempaan hintaankin löytyy parempia viinejä, mutta on tämä kuitenkin kelpo viini esimerkiksi grillattujen ruokien, etenkin makkaroiden ja lihojen seuraan. 

Kuten todettu, Simonsig Shiraz on kelpo grilliviini ja saikin tällä kertaa seurakseen grillatun naudan entrecôteen kera paprikan sekä valkosipulivoin. Viini toimii lihan seurassa hienosti, sen tanniinit pehmenevät ja yhdistelmä on tasapainoinen. Viinin savuiset ja mausteiset vivahteet sopivat hyvin myös paprikan seuraan. Kelpo grilliviini.

Kouluarvosana: 8- Melko simppeli, mutta tasapanoinen viini ilman mitään hienouksia.
Hinta-laatusuhde: Ok, edullisemminkin löytyy parempia viinejä.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Simonsig Estate, WO Stellenbosch
Alue: Etelä-Afrikka, Western Cape, Coastal Region, Stellenbosch
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Shiraz (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,99e Alko 29.4.2016

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Saksalaiset Riesling-viinit: Devil's Rock Riesling

Devil's Rock Riesling 2015

Kun Devil's Rock Riesling julkaistiin vuonna 1995, se aiheutti sensaation viinimaailmassa. Monet tuntevat saksalaiset viinit edelleen puolimakeina ja edullisina halpisviineinä. St. Ursula teki kuitenkin tuolloin poikkeuksen sääntöön luomalla laadukkaan ja modernin, vieläpä edullisen Devil's Rock Riesling -viinin. Tai näin viiniä ainakin markkinoidaan. 

Binderer St. Ursula on Dr. Herold Bindererin vuonna 1951 Münchenissä perustama perheyritys, joka toimi aluksi viinin maahantuojana. Vuonna 1987 St. Ursula aloitti viinintuotannon Pfalzin ja Rheinhessenin alueilla, minkä seurauksena yritys aloitti myös viinin viennin. 1990-luvulla St. Ursula aloitti viinintuotannon myös Unkarissa. 

St. Ursula tuottaa vuodessa noin 60 miljoonaa pulloa viiniä, joita viedään yli 20 maahan. Devil's Rock on vientimarkkinoille suunnattu tuotemerkki. Devil's Rock Riesling on myös Suomessa melko suosittu viini, sillä se on ollut vuodesta 2010 lähtien vuosittain Alkon 15 myydyimmän valkoviinin joukossa. 

Devil's Rock Riesling valmistetaan rypäleistä, jotka kasvavat aurinkoisen Pfalzin viinialueen parhaimmilla tarhoilla. Alueen viileä ilmasto sopii erinomaisesti muun muassa Rieslingin viljelyyn. Kaikki St. Ursulan viinintekijät ovat valmistuneet Geisenheim Institute of Viniculture -instituutista ja varmistavat että laatuvaatimukset täyttyvät kaikissa tuotannon vaiheissa aina viinitarhoilta viinien kypsytykseen. St. Ursulan viinit valmistetaan moderneilla tekniikoilla.

Viini on väriltään freesi, vaalean sitruunankeltainen ja hennosti vihertävä. 

Pirteä ja raikas tuoksu on miellyttävä. Siinä on runsaasti hedelmiä, kuten sitruksia, limeä ja hieman greippiä. Myös vihreitä omenoita ja päärynää löytyy sekä hienoista trooppisuutta, kuten ananasta ja kivellisiä hedelmiä. 

Puolikuiva maku seurailee tuoksua raikkaana ja mukavan freesinä. Se on tuoksun tapaan reilun hedelmäinen, kirpeän viheromenainen ja runsaan sitruksinen, etenkin lime ja sitruunankuori sekä hienoinen greipin vivahde erottuvat selkeästi. Kieleltä erottuu myös päärynää ja persikkaa. Taustalla on myös hieman yrttejä ja hienoista hunajaisuutta. Pirteän sitrusmainen ja raikas hapokkuus antaa viinille ryhtiä ja hyvän tasapainon. Jälkivaikutelma on kohtuullisen pitkään viipyilevä ja hedelmäinen, kuten keltaomenainen ja greippinen sekä hennon mausteinen. 

Devil's Rock Riesling on runsaan hedelmäinen ja tasapainoinen kesäviini, joka tarjoaa hyvän vastineen rahoille. Hedelmäisyys saa hienoa vastapainoa raikkaan sitrusmaisesta hapokkuudesta, joka kannattelee viiniä pitkälle. Viini on edullinen ja laadukas vaihtoehto seurusteluun ja piknikille, mutta sopii myös ruokapöytään. Kokeile esimerkiksi graavilohen kaverina, jossa viinin hapokkuus leikkaa lohen rasvaisuutta ja hienoinen makeus pehmentää lohen suolaisuutta. Alkon alle kympin saksalaisten viinien parasta antia. 

Viini sai parikseen lohimoussella täytetyn kroisantin. Viinin raikas hapokkuus leikkaa hyvin kalan ja kroisantin rasvaisuutta ja saa tämän välipalan tuntumaan kevyemmältä. Viinin hedelmäisyys tuntuu myös kypsemmältä ja etenkin sitrusmaiset aromit sopivat hienosti yhteen eväiden kanssa. Kelpo yhdistelmä vaikka mukaan piknikille. 

Kouluarvosana: 8+ Miellyttävä, tasapainoinen ja kesäinen arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä, viini tarjoaa hyvän vastineen rahoille.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Binderer St. Ursula, Devil's Rock, Qualitätswein Pfalz
Alue: Saksa, Pfalz
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,69e Alko 8.3.2016

maanantai 2. toukokuuta 2016

Itävallan punaiset: Loos Blaufränkisch

Loos Blaufränkisch 2013

Itävaltalainen Weingut Loos on vuonna 1922 perustettu viinitalo. Talo sijaitsee Apetlonissa Burgenlandin alueella ja nykyisin sen johdossa on perheen neljäs sukupolvi. Talon viinitarhat sijaitsevat keskellä Neusiedler See-Seewinkelin luonnonpuistoa Burgenlandissa, josta myös tähän viiniin käytettävät rypäleet tulevat. 

Blaufränkisch on itävaltalainen punainen rypälelajike, jota viljellään Itävallan lisäksi pääasiassa Keski-Euroopan itäisillä alueilla, mutta viljelmiä löytyy myös Australiasta ja Yhdysvalloista.  Blaufränkisch on Itävallan toiseksi viljellyin punainen lajike. Blaufränkisch tunnetaan eri maissa eri nimillä, kuten Kékfrankos (Unkari), Frankovka (Tsekki) ja Lemberger (Saksa). Lajike viihtyy parhaiten viileässä ilmastossa ja siitä valmistetut viinit ovat usein keskitäyteläisiä tai täyteläisiä ja melko tanniinisia, mutta pehmeitä. Niissä on usein myös mausteisia, mehevän marjaisia ja kirsikkaisia piirteitä. 

Puhdas, melko tumman punainen viini taittuu oranssinpunaisen sävyihin. 

Tumman sävytteinen tuoksu, jossa on kypsää ja hillomaista marjaisuutta, kuten vadelmaa ja karpaloa sekä makeaa mausteisuutta. Siitä erottuu myös hennon nahkaisia ja kuivatun hedelmäisiä vivahteita. 

Keskitäyteläinen maku seuraa tuoksun aromeita melko tarkasti. Siinä on vadelmahilloa, kypsiä karpaloita ja kevyttä kirsikkaisuutta. Myös makean mausteisia ja hennon nahkaisia vivahteita löytyy. Viini saa hyvän ryhdin hedelmäisestä hapokkuudesta ja pehmeistä tanniineista. Viipyilevä jälkimaku on vivahteikkaan mausteinen ja hennon pippurinen sekä marjahilloinen. 

Loos Blaufränkisch on yksi harvoista itävaltalaisista punaviineistä Alkon valikoimassa ja myös edullisin niistä. Mehevä ja vivahteikas viini, jolle hedelmäinen hapokkuus ja pehmeät tanniinit antavat hienon selkärangan. Viini sopii hyvin esimerkiksi kesän grilliherkkujen, kuten possun ja kanan tai rasvaisen kalankin seuraan. Viini on edullinen ja  tarjoaa hyvän vastineen rahoille.

Kouluarvosana: 8,5 Tasapainoinen ja laadukas.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen, viini on edullinen ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Weingut Loos, Qualitätswein Burgenland 
Alue: Itävalta, Burgenland, Neusiedlersee
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Blaufränkisch (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 19.4.2016