torstai 30. kesäkuuta 2016

Herkullinen Trappistiolut: Westmalle Dubbel

Westmalle Dubbel

Trappistioluet ovat lyhyesti kerrottuna trappistimunkkien valvonnassa pantuja oluita. Trappistioluet ovat lähes poikkeuksetta pintahiivaoluita, joille pullossa käyminen ja korkeahko alkoholipitoisuus ovat tyypillisiä piirteitä. Näillä oluilla ei tavoitella voittoa ja tuotot menevät usein luostarien ylläpitoon ja hyväntekeväisyyteen. Vain seitsemän panimoa Belgiassa ja Alankomaissa saa käyttää tätä suojattua tuotenimeä, joten trappistioluita ei pidä sekoittaa suoraan luostarioluisiin.

Trappistioluista voidaan käyttää nimityksiä enkel, dubbel tai tripel riippuen oluen alkoholipitoisuudesta. Munkkien omaan käyttöönsä panema enkel on mietoa olutta, jota on harvoin tarjolla luostarin ulkopuolella. Dubbel on useimmiten tummaa, noin seitsemän prosenttista brown alea. Tripel puolestaan vaaleaa dubbelia vahvempaa olutta. 

Brouwerij der Trappisten van Westmalle on luostaripanimo, joka sijaitsee Westmallen trappistiluostarissa (Trappist Abbey of Westmalle). Luostari sijaitsee Mallen kunnassa Antwerpenin provinssissa Belgiassa. Kunta käsittää Oostmallen ja Westmallen kylät ja luostari sijaitsee nimensä mukaisesti jälkimmäisessä. Westmalle on seitsemästä trappistipanimosta suurin ja kaupallisen. Sen vuosituotanto on noin 120 000 hehtolitraa olutta vuodessa.

Itse luostari on perustettu vuonna 1794, mutta olutta sen muurien suojissa on pantu vasta vuodesta 1836. Alunperin olutta pantiin vain luostarin munkkien käyttöön. Nykyisin luostari panee kolmea erilaista olutta. Munkkien käyttöön tarkoitettu olut tunnetaan nimellä Westmalle Extra. Tummaa trappistiolutta, eli dubbelia Westmallen luostarisa on pantu vuodesta 1856. Panimon nykyinen dubbel perustuu vuodesta 1926 valmistetun dubbelin reseptiin. Westmallen ensimmäinen tripel-tyyppinen olut sai alkunsa vuonna 1934. Oluen lisäksi luostarossa tuotetaan maitoa ja juustoa.

Westmalle Dubbel on ainoa tumma trappistiolut, joka on saatavilla myös hanaoluena (noin 300 paikassa). Lisäksi se on saatavilla 0,33 ja 0,75 litran pulloissa. Olut kypsyy eri tavalla pakkauksen mukaan. Panimon mukaan isommassa pullossa etenkin oluen jälkimaku on hienompi. Hanaolut puolestaan käy tankissa edelleen, mikä tekee sen mausta hieman makeamman pullo-olueen verrattuna.

Olut on lasissa todella herkullisen näköistä, sameaa ja todella tumman ruskeaa, hennosti punertavaa. Sen päälle muodostuu kaunis ja runsas, melko pieni kuplainen maitokahvin ruskea vaahtohuppu, joka kestää oluen pinnalla pitkään. Se hiipuu vähitellen jääden lopulta pitsiksi oluen pintaan ja lasin reunoille.

Tuoksu on paahteisen maltainen ja kypsän hedelmäinen sekä hieman siirappinen. Se tuo mieleen luumut ja häivähdyksen aprikoosista, minkä lisäksi siinä on hieman hiivaleipäisiä ja yrttisiä vivahteita. Tuoksu tuo myös etäisesti mieleen käyneen hedelmän, kuten luumun ja teini aikojen kirsikkaliköörin tai -viinin.

Kevyesti humaloitu, makeahkon maltainen ja paahteinen, mukavan pehmeä ensimaku. Humalointi tuntuu alkuun hieman yrttisenä, minkä lisäksi maku on alkupuolella kypsän omenainen, luumuinen ja kirsikkainen. Mallaspohja tuntuu karamelliselta ja hieman paahteiselta tuoden mieleen suklaan ja maitokahvin sekä pähkinät. Myös siirappi on läsnä kielellä, muttei liian voimakkaasti. Suutuntuma on runsas ja täyteläinen, pehmeä ja tasapainoinen. Kohtuullisen hyvä hiilihappoisuus, mutta kaipaisin hieman enemmän raikkautta. Jälkimaku on viipyilevä, paahteinen ja kypsän hedelmäinen sekä hennon lakritsinen, huomattavasti alkua kuivempi ja happamampi.

Kokonaisuutena Westmalle Dubbel on houkuttelevan näköinen, mukavan tuoksuinen ja runsaan makuinen olut. Erinomainen ja laadukas trappistiolut, jota suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Seurustelujuomana tämä ei ole kotonaan, mutta nautiskeluun tai tummien liharuokien kuten riistan, etenkin poronkäristyksen seuraan oikein hyvä valinta. Mikäli pidät Leffestä tai Grimbergenistä, suosittelen kokeilemaan myös tätä, sillä tämä on paljon laadukkaampi ja sentään aito luostariolut.

Kouluarvosana: 9- Erinomainen ja aito luostariolut.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - hintansa arvoinen jopa Alkossa.

Jotain pientä infoa:

Alue: Belgia, Malle, Westmalle
Oluttyyppi: Ale, Trappist, Dubbel
Maltaat: -
Humalat: -
Alkoholi: 7,0%
Pullo: 0,33 l
Hinta: 3,99e Alko (erikoiserä) 30.3.2016

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Valkosuklaa Panna Cottaa: Château du Levant

Château du Levant 2012

Château Liot'n viinitalon historia yltää 1700-luvulle. Tila on ollut jo useamman sukupolven ajan Davidin perheen omistuksessa ja nykyisin taloa johtaa Jerry David. 25 hehtaaria käsittävä Château Liot sijaitsee tasangolla Haut-Barsacin alueella lähellä Ciron-jokea. Alueen aurinkoiset iltapäivät ja joen tuoma kosteus ovat otollisia kehittämään rypäleisiin jalohometta ja alue tunnetaan etenkin jalohomeisista rypäleistä valmistetuista makeista jälkiruokaviineistä. 

Viinitarhoja tilalla on reilut 20 hehtaaria ja näiden tarhojen rypäleistä valmistetaan kahta makeaa Sauternesin viiniä, jotka kulkevat nimillä Château Liot ja Château du Levant. Lisäksi Davidin perheellä on noin 20 hehtaaria viinitarhoja Sauternesin ja Barsacin alueiden välillä. Näiden tarhojen sadosta valmistuu AOC Graves -luokituksen alla hyvin hedelmäisiä ja kuivia valkoviinejä sekä tammikypsytettyä punaviiniä. 

Château Liot Sauternes on talon "lippulaivaviini" ja Château du Levant "kakkosviini". Viiniin käytettävät rypäleet kerätään käsin talon viinitarhalta, jonka köynösten keski-ikä on 40 vuotta. Tarhat ovat maaperältään punaista savimaata ja seasta löytyy hajanaisia kalkkikerrostumia. Viiniin käytettävät rypäleet valikoidaan tarkasti. Käyminen ja maseraatio tapahtuvat ruostumattomissa terästankeissa ja prosessi vie kolmisen viikkoa. Tämän jälkeen viini saa levätä ja kehittyä terästankeissa 18 kuukauden ajan ennen pullotusta. 

Château du Levant on lasissa väriltään puhtaan ja houkuttelevan, melko voimakkaan kullankeltaista.

Tuoksu tuntuu alkuun melko kevyehköltä, siinä on vivahteita hunajasta ja aprikoosihillosta. Lisäksi nenä erottaa lasista keltaisen hedelmäisiä aromeja, kuten persikkaa ja aprikoosia, minkä lisäksi löytyy häivähdys mantelia. Jalohomeelle ominainen aromi tuntuu melko heikosti.

Makea maku on kypsän hedelmäinen, jopa hieman trooppinen sekä hunajainen. Siinä on kypsää ananasta, aprikoosia ja sitruunaa sekä hedelmämarmeladia. Lisäksi kieleltä erottuu kukkaisia vivahteita ja aavistus jalohomeesta. Suutuntumaltaan pehmeä ja melko täyteläinen viini saa hapokkuudesta sopivasti vastapainoa makeuden tunteelle. Jälkivaikutelma on viipyilevä ja tuo mieleen jo aikaisemmin vastaan tulleet hedelmämarmeladit, etenkin appelsiinin ja aprikoosin, minkä lisäksi lopusta erottuu hunajaisia ja vaniljaisia vivahteita.

Château du Levant on tasapainoinen viini, hapokkuus tuo hyvin vastapainoa makeudelle, eikä kokonaisuus ole imelän oloinen. Yleisesti viini on kuitenkin melko yksinkertainen ja Sauternesin viiniksi kevyehkö. Systembolagetin hinnalla se on kuitenkin edullinen ja hyvä valinta jälkiruoaksi tai jälkiruoan kaveriksi. Alkossa se jäisi itselläni hyllyyn. Levant sopii siis hyvin sellaisenaan jälkiruoan korvikkeeksi tai nautiskeluun, mutta toimi myös monenlaisien jälkiruokien seurassa.

Tällä kertaa viini sai seurakseen valkosuklaa panna cottaa ja paahdettua hunaja cashewia. Viinin  maku muuttuu panna cotan kanssa kypsemmän hedelmäiseksi ja myös kukkaiset ja hunajaiset vivahteet korostuvat. Jälkivaikutelma on erittäin tasapainoinen ja miellyttävä. Kun mukaan ottaa hieman suolaiset hunajapähkinät, maku on karamellinen ja mukavan vaniljainen. Viini sopii erinomaisesti tämän jälkiruoan seuraan. 

Kouluarvosana: 8+ Melko yksinkertainen ja helppo Sauternes.
Hinta-laatusuhde: 11,98e - Hyvä - viini on edullinen ostos.
Hinta-laatusuhde: 15,98e - Ok - viini on hieman hintava. 

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Château Liot, AOC Sauternes
Alue: Ranska, Bordeaux, Graves, Sauternes, Barsac
Tyyli: Jälkiruokaviini, Sauternes
Rypäleet: Sémillon (85%), Sauvignon Blanc (10%), Muscadelle (5%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 109 SEK (n. 11,98e) Systembolaget (Alkon tilausvalikoima 15,98e)


perjantai 24. kesäkuuta 2016

Vin de France: Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc

Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc 2015

Veljekset Jacques ja François Lurton perustivat J. & F. Lurtonin viiniliikkeen vuonna 1988. Veljekset ovat kuuluisan Bordeaux tuottaja André Lurtonin perheen viidennen sukupolven edustajia. Nykyisin François Lurton johtaa yritystä yksin ja tuottaa viiniä Ranskan lisäksi Argentiinassa, Chilessä ja Espanjassa. Yrityksellä on 235 hehtaaria omia viinitarhoja, minkä lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiden noin 300 hehtaarin tarhoilta. Viinejä tuottajalta löytyy noin 70 erilaista.

Les Fumées Blanches -viinejä myydään vuosittain noin viisi miljoonaa pulloa. Ainakin sarjan Sauvignon Blanc on Vin de France -luokiteltu, mikä tarkoittaa Ranskan matalinta laatuluokitusta. Vin de France-luokitus antaa viinintuottajalle mahdollisuuden yhdistää viiniin Ranskan eri viinialueilla kasvaneita rypäleitä ja näin François Lurton tekeekin.

Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc viiniin käytetään rypäleitä, jotka tulevat viileältä Gersin alueelta sekä lämpimiltä Languedocin ja Tarnin alueilta. Gers sijaitsee Lounais-Ranskassa noin 150 kilometriä Bordeaux'sta etelään, Atlantin ja Pyreneiden vuoriston välillä. Alueella vallitseva meri-ilmasto ja kalkkinen savimaa tuottavat Sauvignon Blanc rypäleitä, jotka ovat vihreitä ja ruohoisia, mustaherukkaisia ja sitrushedelmäisiä, etenkin greippisiä. Languedoc ja Tarn ovat lämpimämpiä alueita ja Sauvignon Blanc tuottaa alueilla runsaampia rypäleitä, joissa on trooppisten hedelmien aromeita, kuten mangoa ja passion hedelmää.

Sadonkorjuu tapahtuu koneellisesti ja puristamisen jälkeen rypäleiden kuoria uutetaan mehussa 8-12 tunnin ajan. Ennen käymistä mehu saa asettua muutaman päivän ajan viileässä 8-10 asteen lämpötilassa. Käyminen tapahtuu 18-20 asteessa, minkä jälkeen viiniä kypsytetään sakan päällä viikko tai pari. Lopuksi eri viinit sekoitetaan, suodatetaan ja pullotetaan.

Viini on väriltään vaalea, melko neutraalin vihertävän sitruunankeltainen.

Tuoksu on raikas ja freesin kesäinen sekä aromikas. Siinä on mustaherukan lehtiä, yrttejä ja nokkosta sekä hentoa mausteisuutta. Hedelmäistä puolta edustavat erilaiset sitrukset ja passion hedelmä.

Maku seurailee tuoksua raikkaana ja tuoreena. Se toistaa tuoksun mustaherukanlehtien, nokkosen ja sitrushedelmien aromeita. Lisäksi kieleltä erottuu karviaista ja runsaasti viheromenaa, seljankukkia ja kiiviä sekä hentoa mineraalisuutta ja yrttisiä vivahteita. Melko runsas viini saa suutuntumaansa  ryhdikkyyttä pirteän sitrusmaisesta hapokkuudesta, joka saa veden nousemaan kielelle. Hetken aikaa kestävä jälkimaku on sitrusmainen ja omenainen, siinä on myös hieman nokkosta.

Les Fumées Banches on laadukkaan oloinen ja selkeästi tunnistettavissa Sauvignon Blanc -viiniksi. Rypäleelle ominaiset aromit nousevat hienosti esiin varsin monipuolisina, kiitos erilaisten kasvupaikkojen. Mustaherukkaiset aromit ovat todella runsaita ja voimakkaita, ehkä hieman liiankin hallitsevia, mutta muuten kokonaisuus on oikein miellyttävä. Kympin viiniksi tämä on kuitenkin erittäin aromikas ja mielenkiintoinen tapaus. Viini on hyvä valinta kala- ja äyriäisruoille sekä kasviksille, etenkin parsalle, sillä viini on aromeiltaan erittäin vihreän sävyinen.


Viini sai seurakseen broilerin sisäfileetä ja peruna-kasvispaistosta sekä parsaa ja hollandaisea. Viinin vihreät aromit sopivat erinomaisesti yhteen vihreän parsan kanssa ja parsa nostaa viinistä esiin myös vastaleikatun ruohon aromia. Myös raikas sitrusmainen hapokkuus tuo oman osansa hyvään yhdistelmään. Viini toimii hyvin myös muiden lautaselta löytyvien elementtien kanssa, eikä mikään jyrää viinin yli.

Kouluarvosana: 8 Runsas ja aromaattinen viini
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintaisekseen kelpo ostos.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: François Lurton, Vin de France
Alue: Ranska
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Sauvignon Blanc (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 26.4.2016

torstai 23. kesäkuuta 2016

Pulled Pork Burger ja Budĕjovický Budvar

Budĕjovický Budvar Premium Lager

Jatketaan vielä oluella, onhan se yksi suomalaisten keskikesän juhlan tärkeimmistä juomista. Tsekkiläinen Budweiser Budvar tai Budĕjovický Budvar on varmasti monelle tuttu olut, löytyyhän sitä lähes jokaisen maitokaupan hyllyiltä ja useimmiten vielä vaaleana tai tummana versiona. Tämä ei ole mitenkään erikoinen olut, vaikka monelle tämä on niitä ensimmäisiä "erikoisempia" oluita kun siirrytään pois bulkkilagereiden ääreltä. Itsekin pidin tästä aikoinaan kovasti ja nyt päätin ottaa sen uudelleen testiin.

Tsekkiläisen Budĕjovický Budvarin panimon perustivat alunperin August Zátka ja František Hromada vuonna 1895 Ceské Budĕjovicen kaupunkiin. Vuonna 1937 Tsekkoslovakian presidentti sääti lain, jonka mukaan kaikki yli 150 000 hehtolitraa olutta vuodessa tuottavat panimot oli kansallistettava. Budvarin tuotanto ylitti tämän rajan vajaalla 9000 hehtolitralla, joten panimo kansallistettiin ja se on edelleen valtion yhtiö.

Panimo tunnetaan parhaiten Budweiser Budvar oluistaan. Lisäksi panimo valmistaa Pardál-olutta, jota myydään vain Tsekeissä.  Kaikki Budvar oluet valmistetaan edelleen Ceské Budĕjovicen kaupungissa, jossa olutta pannaan jo 700 vuoden kokemuksella. Olutta valmistuu vuodessa 1,25 miljoonaa hehtolitraa. 

Panimon nimi tulee Ceské Budĕjovicen kaupungin vanhasta nimestä Budweis. Panimon oluita myydään Yhdysvalloissa ja Kanadassa nimellä Chechvar ja muualla maailmassa Budweiser Budvar ja Budĕjovický Budvar. Budweiser tuotemerkistä on kiistelty usein, sillä amerikkalaispanimo Anheuser-Busch otti tuotemerkin käyttöönsä ensimmäisenä. Euroopan unionissa Budĕjovický Budvar on kuitenkin suojattu alkuperänimitys oluen osalta. Muissa tuotteissa tuotemerkkioikeudet kuuluvat kuitenkin amerikkalaisille. 

Budĕjovický Budvar Premium Lager edustaa perinteistä tsekkiläistä pilsneriä. Se valmistetaan määriläisestä maltaasta, kokonaisista Žatecin humalakävyistä ja vedestä, joka pumpataan Artesian-lähteestä 320 metrin syvyydestä. Olutta kypsytetään 90 päivän ajan, jotta panimo pystyy tarjoamaan tasalaatuista olutta ympäri maailman. Minkälainen sitten oli jälleennäkeminen Budweiser Budvarin kanssa?

Olut kaatuu lasiin puhtaan kullankeltaisena ja kirkkaana. Sen pinnalle nousee puhtaan valkoinen vaahtohuppu, joka laskeutuu nopeasti jättäen ohuen pitsiharson juoman pintaan ja lasin reunoille. Ulkonäöltään olut ei juuri poikkea bulkkilagereista muuten kuin hieman vaaleammalla värillään.

Tuoksu on melko vaatimaton ja peruslagermainen. Siitä erottuu hieman ruohoisen sävyistä humalaa ja viljaista maltaisuutta, joka on hieman pilsnermäisen voista. Taustalla on todella pieni häivähdys kukkaisuutta. Aika kultaa muistot, mutta kyllä Budvar tuoksuu edelleen paljon puhtaammalta, kuin kotimaset lagerit.

Maku seurailee tuoksun viitoittamalla tiellä. Olut on hieman makeahkon, jopa aavistuksen karamellisenkin, mutta ennen kaikkea voisen maltainen. Se on melko kevyesti humaloitu ja siitä erottuu tsekkityylistä ruohoista humalaa, muttei juurikaan tuntuvaa katkeroa. Pehmeä suutuntuma on hieman alta keskitäyteläisen ja osin hieman vetinenkin. Hiilihappoisuus on bulkkimaista, mutta lempeää ja tuo olueen mukavasti raikkautta. Keskipitkä jälkivaikutelma on hieman ohut ja makeahkon maltainen. Humalan tuomaa katkeroa lopustakaan ei juuri löydy. 

Kokonaisuutena Budweiser on ihan kelpo pilsner tai lager, kummin sen nyt haluaa ottaa. Kauppojen hyllyiltä löytyy huomattavasti parempiakin oluita, mutta Bude on hyvä vaihtoehto kotimaiselle keppanalle. Minulle tämä oli niitä ensimmäisiä "erikoisoluita", joihin tutustuin ja jotka maistuivat erikoiselle. Aika kultaa muistot, mutta kyllähän tämä edelleen saunakaljana tai ruokajuomana kotimaiset kilpailijansa voittaa, mutta kaipaisin enemmän humalan katkeroa. Puolen litran pullon hinta on noin kolmen euron luokkaa ja samalla rahalla saa parempiakin oluita. Halvinta bulkkilageria saa alle eurolla tölkin, mutta onko se sitten edes hyvän makuista on ihan puhdas makuasia. Parhaimmillaan tämä olut oli Prahassa hanasta laskettuna ja silloin kyseessä taisi olla se alkuperäinen 5% versio.

Budweiserin kanssa maistui Pulled Pork Burgeri. Chilisämpylän välistä löytyi nyhtöpossua, coleslaw'ta, paistettu muna, juusto ja salaattia. Kevyehkö ja raikas olut toimii hyvin rasvaisen ja tuhdin burgerin kaverina, vastakohdathan usein täydentävät toisiaan. Oluen mallaspohja tulee hyvin esille ruoan seurassa ja humalakin tuntuu kevyen ruohoisena. Lisäksi olut tasapainottaa chilisämpylän pientä poltetta. Budweiser on hyvä juoma erilaisten hampurilaisten pariin, kuten myös useimmat muut pilsnerit ja lagerit.

Kouluarvosana: 8- Kelpo perusolut.
Hinta-laatusuhde: Ok - samaan hintaan löytyy parempiakin oluita.

Panimo: Budĕjovický Budvar (Budweiser Budvar)
Alue: Tsekki, Ceské Budĕjovice
Oluttyyppi: tsekkiläistyylinen pils/lager
Maltaat: Määriläiset maltaat
Humalat: Kokonaiset Žatecin humalakävyt (Saaz)
Alkoholi: 4,5%
Pullo: 0,50 l
Hinta: 3,29e Prisma 18.6.2016

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Belgialainen luostarityylinen vahva ale: St-Feuillien Blonde

St-Feuillien Blonde

Friartin perhe aloitti oluenpanon vuonna 1873 ja panimo on edelleen perheen omistuksessa. St-Feuillien panimon ja oluen historia yltää vieläkin kauemmas aina 600-luvulle. Tarina kertoo, että tuolloin irlantilainen munkki Feuillien matkasi Manner-Eurooppaan levittämään evankeliumia. Hänet mestattiin vuonna 655 metsässä, jonne hänen seuraajansa perustivat myöhemmin vuonna 1125 luostarin ja panimon. Nykyisin tämän metsän paikalla sijaitsee kaupunki nimeltä Le Roeulx. 

Munkki Feuillienin muistoksi perustettu luostari sai nimen Abbaye St-Feuillien du Roeulx. Munkit valmistivat laadukkaita luostarioluita vuosisatojen ajan ja luostari kukoisti aina Ranskan vallankumoukseen vuoteen 1796 saakka, jolloin luostarin toiminta lakkautettiin. 

St-Feuillien oluen paneminen aloitettiin uudelleen Friartin perheen toimesta. Nykyisin panimoa johtaa perheen neljäs sukupolvi. Panimon vuosituotanto on noin 40 000 hehtolitraa ja tuotannossa pyritään kunnioittamaan vanhoja oluenpanoperinteitä. Friartin perhe suhtautuu oluenpanoon samanlaisella intohimolla, kuin munkit vuosisatoja aiemmin. 

St-Feuillien Blonde valmistetaan pilsnermaltaista, Saaz- ja Stryrian Goldings -humalista, minkä lisäksi siihen käytetään ilmeisesti kandisokeria ja panimon salaista mausteseosta. Vesi saadaan porakaivosta. St-Feuillien Blonde voitti maailman parhaan Abbey Pale Alen tittelin vuonna 2010 Lontoossa järjestetyssä World Beer Awards -kilpailussa. Lisäksi se on saanut hopeamitalin Australian Beer Awards -kilpailussa vuosina 2011 ja 2012 belgialais- ja ranskalaistyylisten Ale-oluiden sarjassa.

Kaunis ja intensiivisen kullankeltainen, melko kirkas olut. Sen päälle nousee puhtaan valkeaa ja melko suurikuplainen, mutta kuohkea ja tiivis sekä kestävä vaahtohuppu. Hiilihapot syövät vaahdon poreillessaan hiljalleen ja lopulta jäljelle jää pitsiä.

Hieman makeahko tuoksu on runsaan hedelmäinen ja siitä erottuukin aprikoosia, persikoita ja sitruksia, kuten appelsiiniä. Siinä on myös kukkaisia vivahteita ja hienoista mausteisuutta, minkä lisäksi löytyy hieman toffeisia ja hennnon hiivaleipäisiä sävyjä. Tuoksu on todella miellyttävä ja houkutteleva.

Maku on hieman makeahko ja pehmeän täyteläinen. Kielellä on keltaisia hedelmiä, kuten sitruksia, appelsiiniä, aprikoosia ja persikkaa. Kohtuullisen voimakas humalointi tulee esiin hieman viivellä tuoden mieleen kukat ja yrtit. Mallaspohja on hieman makeahko ja luo mielikuvan hiivaleivästä ja kermatoffeesta, minkä lisäksi oluesta erottuu hieman happamahkoa hiivaisuutta. Alkoholi ei erotu tuoksusta eikä mausta muuten kuin hieman lämmittävänä tunteena nielussa. Suutuntumaltaan olut on täyteläinen, mutta raikkaan aromaattinen. Hiilihappoisuus tuo kokonaisuuteen sopivasti raikkautta. Viipyilevä jälkivaikutelma on hieman hiivainen, pehmeän maltainen ja lämmittävä.

Olen vältellyt belgialaisia luostarityylisiä oluita, kiitos esanssisten versioiden, kuten Leffe ja Grimbergen. St-Feuillien Blonde on kuitenkin hieno olut, joka on hienoisesta makeudestaan huolimatta tasapainoinen ja samaan aikaan täyteläinen, muttei liian raskas. Oluessa on hyvin makua ja se sopiikin nautiskeluun, viileiden kesäiltojen lämmikkeeksi tai ruokapöytään. Alkon yleiseen hintatasoon nähden kohtuuhintainen.

Kouluarvosana: 9- Erinomainen belgialainen vahva ale.
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä - hintansa arvoinen olut. 

Jotain pientä infoa:

Alue: Belgia, Le Roeulx
Oluttyyppi: Ale, luostariolut, belgialaistyylinen vahva ale
Maltaat: Pilsnermaltaat
Humalat: Saaz- ja Styrian Goldings -humalat
Alkoholi: 7,5 %
Pullo: 0,33 l
Hinta: 3,99e Alko (erikoiserä) 30.3.2016

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Unkarin paremmat valkoviinit: Pannonhalmi Tricollis

Pannonhalmi Tricollis 2015

Apátsági Pincészet on Unkarin vanhin viinitila, joka sijaitsee Pannonhalman alueella. Tilan perustivat benediktiiniläismunkit, jotka saapuivat käännyttämään unkarilaisia kristinuskoon 900-luvulla. Tilan virallinen perustamis vuosi on 996. Suunnitelmatalouden aikaan munkit karkoitettiin, jolloin myös viininvalmistus keskeytyi. Tarhojen uudelleen istuttaminen ja tuotanto käynnistyi 2000-luvun alussa, kun rautaesirippu romahti. 

Tänä päivänä viinitilaa pyörittää luostarissa asuvat noin 50 munkkia. Viinitarhoja on noin 100 hehtaaria ja sadosta valmistuu vuosittain noin 300 000 pulloa viiniä. Apátsági Pincészet valittiin Unkarin parhaaksi viinitaloksi vuonna 2010, eli tila kuuluu maan parempien viinintuottajien joukkoon. 

Luoteis-Unkarissa sijaitseva Pannonhalman kunta on Unkarin pienimpiä laatuviinialueita. Alueen mineraalinen ja kalkkipitoinen maaperä sekä tasainen lämpötila ja kosteus sopivat hyvin hapokkaiden ja uutoksisien valkoviinien tuotantoon. Alueen ilmasto on itseasiassa hyvin samankaltainen Ranskan Alsacen ja Loiren kanssa. 

Apátsági Pincészetin viljelmistä kaksi kolmasosaa onkin näiltä Ranskan alueilta tuttuja lajikkeita, kuten Sauvignon Blancia, Gewürztramineria ja Rheinrieslingiä, eli tutummin Rieslingiä. Unkarille tyypillisistä lajikkeista viljellyin on Welschriesling, jolla ei puolestaan ole mitään tekemistä Rieslingin kanssa. Lisäksi tilalla viljellään kansainvälisiä lajikkeita, kuten Chardonnay, Pinot Blanc, Merlot ja Cabernet Sauvignon sekä Pinot Noir. 

Pannonhalmi Tricollis valmistetaan siis Pannonhalman kunnan alueella kasvaneista rypäleistä. Viinin nimi Tricollis on latinan kielen sana, joka tarkoittaa kolmea kukkulaa. Pannonhalman luostari sijaitsee yhdellä kolmesta vierekkäisestä kukkulasta. Myös viiniin käytettävät rypäleet tulevat kolmelta eri tarhalta, jotka levittäytyvät 52 hehtaarin alalle. Nämä tarhat ovat maaperältään pääasiassa kalkkipitoista lössiä. Gewürztraminer -rypäleet kylmämaseroituvat päivän ajan, minkä jälkeen seuraa käyminen. Käymisen päätyttyä viiniä kypsytetään viisi kuukautta terästankeissa.

Viini on tuore, vaaleankeltainen ja kirkas väri on hennosti vihertävä.

Kevyehkö ja freesi tuoksu on hedelmäinen ja tuo mieleen sitrukset ja mausteet. Siitä erottuu persikkaa, päärynää, omenaa ja aprikoosia sekä hentoa kukkaisuutta, kuten ruusua. Keveydestään huolimatta tuoksu on mukavan aromikas.

Kuiva maku on mausteinen ja hedelmäisyys tuntuu jäävän alkuun hieman mausteisien vivahteiden taakse. Kielellä on sitrushedelmiä, etenkin limeä sekä päärynöitä, persikoita ja omenoita sekä hieman aprikoosia. Myös kukkaisuus ja ruusut ovat läsnä, eli maku seurailee melko tarkasti tuoksua. Viini on suutuntumaltaan kevyt ja hieman ohut, mutta pirteä hapokkuus tuo viiniin sopivasti ryhdikkyyttä. Jälkimaku on melko lyhyehkö ja neutraalin omainen. Siitä erottuu hieman hedelmäisiä ja sitruksisia vivahteita sekä mineraalisuutta, hieman yrttejä ja hunajaa sekä omenasiideriä.

Pannonhalmi Tricollis on laadukas ja tasapainoinen viini joka sopii kesään kuin silmät päähän. Virkistävä ja raikas viini on kevyt, mutta ryhdikäs ja sopiikin erinomaisesti seurusteluun tai aperitiiviksi. Mikäli suunnittelet viiniä ruokapöytään, sen kanssa hyviä valintoja ovat kevyet ruoat, kuten vaaleat kalat ja muut merenelävät sekä kasvikset. Viini on edullinen ja hintaluokastaan hyvä valinta.

Vaikka juuri totesin, että viini sopii kevyempien ruokien pariin, pääsi se tällä kertaa Kievin kanan kaveriksi. Vaikka viini on kevyt ja hedelmäinen, se toimii raskaamman ruoan seurasssa hyvin, kiitos ryhdikkään hapokkuuden, joka saa raskaan ruoan tuntumaan hieman kevyemmältä. Yhdistelmä ei ole paras mahdollinen, mutta silti toimiva. Ruoka ei jyrää viinin yli ja viini saa sen tuntumaan hieman kevyemmältä, mikä on jo mukava juttu.

Kouluarvosana: 8,5 Freesi ja kesäinen viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Pannonhalmi Apátsági Pincészet
Alue: Unkari, Pannonhalma
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Welschriesling (40%), Rheinriesling (Riesling) (35%), Gewürztraminer (15%), Pinot Blanc (10%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,75e Alko 10.6.2016

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Etelä-Burgundin punaiset: Joseph Drouhin Givry

Joseph Drouhin Givry 2012

Joseph Drouhinin viinitalo sai alkunsa vuonna 1880, jolloin Chablis'ta kotoisin ollut Joseph Drouhin osti vuonna 1756 perustetun viinikauppiastalon liiketoimintoineen ja perusti tilalle omaa nimeään kantavan viinitalon. Talo sijaitsee Beaunen kaupungissa ja sen alla olevat kellarit ovat peräisin 1200-luvulta. Tarinan mukaan kellarit toimivat tuolloin Bourgognen herttuan ja Ranskan kuninkaan viinikellareina.

Josephin poika, Maurice päätti vuonna 1918 keskittää yrityksen toiminnan ainoastaan Bourgognen viineihin ja alkoi hankkimaan yritykselle omia viinitarhoja. Talo omistaa nykyisin 73 hehtaaria viinitarhoja Bourgognen alueella ja yli kaksi kolmasosaa Joseph Drouhinin tarhoista on Premier Cru- tai Grand Cru-luokiteltuja. Tarhoja löytyy lähes kaikilta Bourgognen alueilta ja Joseph Drouhin onkin yksi alueen suurimmista viinintuottajista. Omien tarhojen lisäksi rypäleitä ostetaan myös sopimusviljelijöiltä. 

Maineikas viinitalo on edelleen saman perheen omistuksissa ja talon johdossa on Drouhinin neljäs sukupolvi. Frédéric Drouhin johtaa taloa ja Véronique Drouhin-Boss on talon pääviinintekijä ja vastaa yhdessä enologi Jérôme Faure-Bracin kanssa viinin laadusta. Laurent Drouhin vastaa Yhdysvaltojen ja Karibian markkinoista ja Philippe Drouhin talon viinitarhoista.

Joseph Drouhin Givry valmistetaan Pinot Noir-lajikkeesta ja rypäleet kasvoivat Givryn kunnan alueella. Givry sijaitsee Côte Chalonnaisen alueella Bourgognen eteläosissa. Tarinan mukaan Givryn viinit olivat Ranskan kuningas Henrik IV:n lempiviinejä. Rypäleet ostetaan sopimusviljelijöiltä, joiden tarhat sijaitseva noin 10 kilometrin päässä Chalon-sur-Saône'sta. Tarhat ovat maaperältään kalkkikivisiä ja satomäärät pidetään pieninä, jotta rypäleet kypsyvät ja kehittyvät hyvin. Maseraatio ja käyminen vievät 2-3 viikon ajan ja tapahtuvat tarkasti kontrolloidussa lämpötilassa. Viiniä kypsytetään 12-15 kuukauden ajan tammitynnyreissä, joista noin 10 prosenttia on uusia.

Kaunis jo hieman kehittynyt syvän punainen väri läpäisee hyvin valoa ja taittuu reunoista hennosti tiilen sävyihin.

Tuoksu tuntuu alkuun jopa hieman kellariselta, mutta kellarin katku katoaa viinin saadessa lasissa ilmaa. Esiin nousee punaista marjaisuutta, kuten kirsikoita ja kirpeitä karpaloita ja puolukoita. Lisäksi tuoksusta erottuu kevyen tammisia, hennon savuisia ja mausteisia sekä hieman maanläheisiä vivahteita, kuten aluskasvillisuutta ja soraa.

Kevyt maku on punaisen marjainen, karpaloinen ja ylikypsän mansikkainen. Myös tuoksun tammiset ja maanläheiset aromit, etenkin aluskasvillisuus ovat selkeästi esillä. Lisäksi kielellä on hieman mausteisuutta. Viini saa kevyeen suutuntumaansa hieman runkoa melko vähäisistä ja hieman viiveellä tuntuvista tanniineista sekä hillitystä hapokkuudesta. Jälkimaku on kypsien punaisten marjojen, kuten karpalon ja puolukan sävyttämä sekä ylikypsän metsämansikkainen, mutta kuiva ja hieman yrttinen.

Joseph Drouhin Givry on kelpo viini, joka on bourgognelaiseen tyyliin kuivahko ja maanläheinen. Viini on laadukas, muttei herätä kovinkaan voimakkaita tunteita. Bourgognen punaviinit ovat usein parhaimmillaan ruokajuomina kun taas uuden maailman Pinot Noirit myös seurusteluun sopivia. Givry noudattaa juurikin tätä kaavaa. Se sopii hyvin ruokajuomaksi vaaleiden lihojen seuraan. Puolikkaan pullon viiniä saa pitkäripaisesta omakseen kympillä, mikä tuntuu hieman kovalta hinnalta tästä viinistä.

Parsaa pidetään hankalana parina viinille ja useimmiten sen pariksi valitaan valkoviini. Päätin kuitenkin kokeilla miltä grillattu parsa maistuu Pinot Noirin kanssa ja kyllä, punaviinikin voi sopia parsan seuraan. Parsan ja viinin liitto oli tasapainoinen, viinin hapokkuus ja maanläheiset vivahteet toimivat hyvin parsan kanssa, eikä mikään töki vastaan. Lisäksi lautasella oli grillattua possua ja kanaa sekä sipulia ja paprikaa. Viini toimi hyvin myös kanan ja muiden grillattujen vihannesten kanssa. Possukin oli ihan kelpo yhdistelmä, muttei aivan muiden veroinen.



Kouluarvosana: 8 Viini on tasapainoinen ja miellyttävä.
Hinta-laatusuhde: Kallis - Edullisemmin löytyy parempiakin viinejä.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Joseph Drouhin, AOC Givry
Alue: Ranska, Bourgogne, Côte Chalonnaise, Givry
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Pinot Noir (100%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 9,98e Alko 18.4.2016

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Espanjan edulliset viinit: Don Mendo Gran Reserva

Don Mendo Gran Reserva 2008

Bodegas San Valero on vuonna 1944 perustettu viininviljelijöiden osuuskunta ja yksi Aragonian maakunnan vanhimmista viinintuottajista. Osuuskunnan perusti Cariñenan alueella 60 viininviljelijän joukko, joka on laajentunut vuosien saatossa nykyiseen 700 viljelijään. 

Alue tunnettiin ennen lähinnä edullisista bulkkiviineistään ja San Valeron osuuskunta pyrkiikin nykyisin valmistamaan laadukkaampia viinejä. Perinteet ja innovaatiot kulkevat osuuskunnan tuotannossa käsi kädessä ja talon valikoimasta löytyykin laaja valikoima erilaisia viinejä. Osuuskunnalla on noin 3500 hehtaaria viinitarhoja ja talon kellareista löytyy 4500 tammitynnyriä viinien kypsytystä vtarten. San Valero tuottaa vuodessa yli kahdeksan miljoonaa litraa viiniä ja eri viinibrändejä löytyy yli 40. 

Aragonia on yksi Espanjan seitsemästätoista itsehallintoalueesta. Alue sijaitsee Koillis-Espanjassa Katalonian naapurissa ja alueella on neljä DO-viinialuetta: Calatayud, Campo de Borja, Cariñena ja Somontano. Alueiden ilmastot vaihtelevat kylmästä lämpimään ja kukin alue tuottaa omanlaisiaan viinejä. 

Cariñenan alue on Aragonian vanhin ja 17 000 hehtaarin tarhoillaan suurin DO-alue. Alueen viinitarhat kasvavat epätasaisella ja kivisellä tasangolla jota ympäröivät kukkulat suojaavat aluetta Pyreneitten vuoriston kylmiltä tuulilta. Alueen ilmasto on kuivaa ja kesät kuumia, minkä vuoksi alue tunnettiinkin ennen todella alkoholipitoisista viineistä. Garnacha (Grenache) on syrjäyttänyt Cariñenan (Mazuelo, Carignan) alueen viljellyimpänä punaisena lajikkeina. Valkoisista viljellyin lajike on Macabeo.

Don Mendo Gran Reserva valmistetaan osuuskunnan omilla tarhoilla Cariñenan alueella kasvaneista Tempranillo-, Garnacha- ja Cariñena -rypäleistä. Espanjan viinilainsäädännön mukaan Gran Reserva -viinejä tulee kypsyttää vähintään viiden vuoden ajan, josta tammitynnyreissä vähintään puolitoista vuotta. Don Mendo Gran Reservaa kypsytetään kuuden vuoden ajan tammitynnyreissä ja pulloissa, josta vähintään 18 kuukauden ajan tammessa. 

Syvän rubiininpunainen väri taittuu purppuran sävyihin ja vaalenee lasin reunoja kohti kehittyneemmän punaisiin sävyihin.

Tuoksu tuo mieleen espanjalaisen pitkään tammessa kypsytetyn viinin. Tammiset, mausteiset ja paahteiset sekä nahkaiset ja vaniljaiset vivahteet vievät tuoksun kohdalla pääroolin. Niiden takaa erottuu myös hieman tummasta hedelmäisyydestä viestivää luumuisuutta ja kirsikkaisuutta.

Keskitäyteläinen maku on tuoksun tapainen. Tammikypsytys tuntuu hallitsevan myös kielellä ja maku onkin kuivan puinen, vaniljainen ja mausteinen sekä tumman luumuinen ja kevyen yrttinen. Hienosti pyöristyneet tanniinit tuovat viinille kohtuullisesti runkoa, jota myös kevyt hedelmäinen hapokkuus tukee. Hieman yllättäen viipyilevä jälkimaku onkin aavistuksen makeahko, tuoden mieleen kypsät mustikat. Lopusta erottuu myös tuoksussa vastaan tullutta nahkaisuutta. 

Don Mendo Gran Reserva on espanjalaiseen tyyliin reilun tamminen, nahkainen ja tumman hedelmäinen viini. Se on pehmeä ja kohtuullisen vivahteikas, mutta viiniin ei ole kehittynyt iän myötä juurikaan syvyyttä. Don Mendo edustaa kuitenkin Alkon edullisten Gran Reserva -viinien parempaa puoliskoa. Se sopii hyvin yleisviiniksi arkisten ja yksinkertaisten liharuokien seuraan.

Lautasella oli tällä kertaa grillattua entrecôtea ja paprikaa. Viini toimi hyvin yksinkertaisen ruoan seurassa ja tuntuu pehmeältä ja tasapainoiselta. Juoman mausteisuus korostuu hieman, mutta se sopii hyvin grillatun paprikan seuraan korostaen paprikan makua hienosti. Lopputuloksena todettakoon, että Don Mendo Gran Reserva on kelpo grilliviini, joka toimii mediumiksi jätetyn punaisen lihan seurassa.

Kouluarvosana: 8- Kelpo arkiviini espanjalaisten viinien ystäville.
Hinta-laatusuhde: Ok - hintaluokkansa keskitasoa.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Bodegas San Valero, DO Cariñena
Alue: Espanja, Aragonia, Cariñena
Tyyli: Punaviini, Gran Reserva
Rypäleet: Tempranillo (60%), Garnacha (30%), Cariñena (Mazuelo) (10%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 18.4.2016

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Paroni Rothschildin massaviinit: Mouton Cadet Rosé

Le Rosé de Mouton Cadet 2015

Paroni Philippe de Rothschild (1902-1988) oli vain 20-vuotias ottaessaan Mouton Rothschildin viinitalon johdettavakseen vuonna 1922. Hän johti taloa yli 60 vuoden ajan päämääränään muuttaa viinimaailmaa ja nostaa perhetilan imago vaille vertaistaan. Rothschildin perheyritys on tunnettu Bordeaux Cru Classe -viineistään, joiden hinnat nousevat satoihin euroihin. 

Nuori ja innokas Philippe halusi tuoda maineikkaan Bordeaux'n alueen viinit suuremman yleisön saataville. 1930-luvulla julkaistiinkin Mouton Cadet -viinimerkki, joka koostuu erilaisista edullisemmista Bordeaux-viineistä. Yli 80-vuotias Mouton Cadet on nykyisin yksi tunnetuimmista ranskalaisista viinibrändeistä. 

Paroni Philippe de Rothschild oli kenties yksi 1900-luvun merkittävimmistä vaikuttajista viinialalla. Hän kuoli vuonna 1988, minkä jälkeen hänen tyttärensä paronitar Philippine de Rothschild siirtyi isänsä saappaisiin. Hän seurasi isänsä työtä ja filosofiaa, eli valmistaa laadukkaita Mouton Cadet viinejä, jotka ovat hinnan puolesta kaikkien viininystävien saatavilla. Hän jatkoi brändin markkinointia ja teki Mouton Cadetista maailman myydyimmän Bordeaux viinibrändin. Vuonna 2004 paronitar uudisti Mouton Cadet viinien tyyliä hedelmäpainotteisempaan suuntaan. 

Baron Philippe de Rothschild tekee yhteistyötä yli 450 viininviljelijän kanssa, jotka viljelevät yli 1200 hehtaarin edestä viinitarhoja Bordeaux'n erilaisilla alueilla. Talon viinintekijät valitsevat Mouton Cadet viineihin käytettävät rypäleet tarhojen parhailta palstoilta. Rothschild tavoittelee laatua yhdistämällä innovaatiot ja tehokkuuden. Le Rosé de Mouton Cadet viiniin käytetään Bordeaux'n perinteisiä lajikkeita, eli Merlot'a, Cabernet Francia ja Cabernet Sauvignonia. Bordeaux'n lisäksi Rothschild tuottaa viiniä Etelä-Ranskan Languedocin alueella ja Chilen Maipossa.

Viini on väriltään puhtaan vaaleanpunaista ja kirkasta. Viini vaalenee lasin reunoja kohti lähes värittömäksi.

Tuoksu on tuore ja raikas, melko vivahteikas ja puhdaspiirteinen. Se on roseelle tyypillisesti punaisten marjojen ja sitrushedelmien sävyttämä. Aromeina on kirsikoita ja herukoita sekä tuoreita yrttejä, limeä ja kypsää greippiä.

Kuiva maku seurailee tuoksua punamarjaisena ja kielellä viliseekin kirsikoita sekä puna- ja mustaherukoita. Tuoreen yrttiset vivahteet ja sitrushedelmät, kuten lime, sitruuna ja verigreippi tuovat vastapainoa marjaisien vivahteiden keskelle. Melko runsas ja eloisa hapokkuus tuo viiniin ryhdikkyyden tuntua. Jälkivaikutelma on sitruksinen ja kevyen mausteinen sekä luumuinen.

Mouton Cadet Rosé yllättää positiivisesti. Viini on herkullinen ja vivahteikas, varsin runsasarominen mielenkiintoinen roseeviini. Tämä kesäinen rosee sopii erinomaisesti ruokapöytään niin salaattien ja kasvisruokien, kuin lohen tai kanan seuraan, mutta toimii hyvin myös aperitiivinä. Viini edustaa hintaluokassaan sitä parempaa ja laadukkaampaa puoliskoa.

Kouluarvosana: 8+ Ryhdikäs ja tasapainoinen rosee ruokapöytään.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - hintansa arvoinen viini

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Baron Philippe de Rothschild, AOC Bordeaux
Alue: Ranska, Bordeaux
Tyyli: Roseeviini
Rypäleet: Merlot (53%), Cabernet Franc (20%), Cabernet Sauvignon (27%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 12,99e Alkon tilausvalikoima 16.4.2016

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Saksalaiset Riesling-viinit: Deep Roots Riesling Trocken

Deep Roots Riesling Trocken 2015

Jatketaan toisella Drei Winzerin viinillä. Saksalainen Drei Winzer on siis kolmen Rheinhessenin alueen viinintekijän yhteistyöprojekti. Kerroin edellisessä tekstissäni enemmän tästä tuottajasta ja projektin päämääristä. Mikäli et ole vielä edellistä viiniarviotani lukenut, suosittelen vilkaisemaan sen ensin tästä.

Deep Roots -viinit tulevat Saksan suurimman viinialueen, eli Rheinhessenin eteläosista. Deep Roots Riesling Trocken viiniin käytettävät rypäleet kasvoivat Wonnegaun alueen perinteikkäimmillä viinitarhoilla. Nämä tarhat sijaitsevat Flörsheimin, Westhofenin ja Bechtheimin kylien ympäristöissä ja näiden tarhojen sadosta valmistetaan myös alueen hienoimmat viinit.

Rypälemehu käy viiniksi terästankeissa, joissa viini saa levätä käymisen päätyttyä neljän kuukauden ajan ennen pullotusta. Ennen myyntiin laskua viini saa levätä vielä pari kuukautta pulloissa.

Puhtaan vaalean oljenkeltainen väri on kevyesti vihertävä ja tuore.

Rieslingille ominainen tuoksu on raikas ja runsaan hedelmäinen. Siinä on sitrushedelmiä, kuten limeä sekä kypsiä hedelmiä, kuten omenaa, persikkaa ja aprikoosia. Tuoksusta erottuu myös kukkaisia, hennon mineraalisia ja kevyen mausteisia häivähdyksiä.

Kuiva maku on raikkaan sitruksinen ja kypsän hedelmäinen. Kieleltä erottuu aprikooseja ja hieman persikoita sekä hunajamelonia, valkoherukoita ja limettiä. Siinä on kypsiä omenoita ja kirpeitä vihreitä omenoita sekä tuoksun tapaan kevyttä mineraalisuutta ja mausteisuutta. Viini on kevyehkö ja pirteä hapokkuus antaa sille ryhdikkään luonteen ja kantaa viipyilevää loppua kohden. Jälkimaku on viipyilevä ja mineraalinen, rapsakan sitruksinen, limettinen ja kirpeän viheromenainen, minkä lisäksi kielellä viipyilee persikan kiveä ja hienoista yrttisyyttä.

Kolmas kerta toden sanoo. Deep Roots Riesling Trocken oli kolmas maistamani Drei Winzerin viini ja ensimmäinen niistä joka tuntui jo kohtuullisen vakuuttavalta. Kokonaisuus on miellyttävä ja ryhdikäs, mutta kilpailu tässä hintaluokassa on kovaa, eikä viini ollut kovinkaan persoonallinen. Viini sopii hyvin erilaisille kala- ja äyriäisruoille sekä aperitiiviksi. Mikäli hakusessa on laadukas Riesling, suosittelen valitsemaan toisen saksalaisen, Schloss Schönborn Rheingau Riesling Trocken -viinin, josta jäi itselleni parempi vaikutelma.


Tällä kertaa kokeilin viiniä vuohenjuustosalaatin kanssa. Perinteisesti vuohenjuustoa yhdistetään Sauvignon Blanc -viinien kanssa, mutta monille kyseisen rypäleen aromit tuntuvat olevan liikaa. Riesling on toinen hyvä vaihtoehto vuohenjuuston kaveriksi etenkin, jos et pidä Sauvignon Blancista. Raikas viini toimi hyvin salaatin kaverina, vaikka salaatti sai viinin tuntumaan hieman kypsemmän hedelmäiseltä. Ryhdikäs viini toimii hyvin etenkin paahdettujen pähkinöiden ja vuohenjuuston kanssa. Yhdistelmä oli erinomainen.

Kouluarvosana: 8+ Laadukas ja tasapainoinen Riesling.
Hinta-laatusuhde: Kohtuullinen, tässä hintaluokassa kilpailu on kovaa.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Drei Winzer, Qualitätswein Rheinhessen
Alue: Saksa, Rheinhessen, Wonnegau
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,99e Alko 13.5.2016

Samalta tuottajalta:

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Luomuviiniä Saksasta: Deep Roots Müller-Thurgau

Deep Roots Müller-Thurgau Organic 2015

Drei Winzer on kolmen saksalaisen viinintekijän yhteistyöprojekti, jonka tuloksena syntyivät Deep Roots viinit. Rheinhessenin alueen arvostetuimpiin nuoriin viinintekijöihin lukeutuvat lapsuudenystävät Philipp Wittmann, Jochen Dreissigacker ja Stefan Winter aloittivat yhteistyön vuonna 2010. Kukin heistä johtaa myös omaa perhetilaansa. 

Alunperin kolmikon tavoitteena oli valmistaa laadukas kuiva Riesling viini, joka kuvastaa heidän sukujensa historian juuria Rheinhessenin ja koko Saksan arvostetuimpiin viinitarhoihin. Lisäksi tavoitteena oli nostaa Rheinhessenin viinialueen mainetta laatuviinien tuottajana. Yhdessä kolme viinintekijää pystyivät myös tuottamaan riittävän suuria määriä viiniä suuremmille vientimarkkinoille. Deep Roots nimi kuvastaa Rheinhessenin pitkiä viinin viljelyperinteitä ja historiaa sekä perheiden juurtumista alueelle jo useampien sukupolvien ajan. 

Rheinhessen on Saksan suurin viinialue, joka sijaitsee maan länsiosissa Rein-joen mutkassa. Alue tunnettiin pitkään lähinnä edullisista puolimakeista viineistään, mutta nykyisin alueella tuotetaan erilaisia viinejä laidasta laitaan. Vaikka alueelta tulee edelleen runsaasti näitä edullisia puolimakeita viinejä, panostavat monet tuottajat nykyisin enemmän laadukkaiden viinien tuotantoon. 

Müller-Thurgau on professori Hermann Müllerin vuonna 1882 Sveitsin Thurgaussa kehittämä rypälelajike. Sitä luultiin pitkään Rieslingin ja Silvanerin risteytykseksi ja vasta vuonna 1996 selvisi että lajike onkin Riesling- ja Gutedel-lajikkeiden risteytys. Lajike tunnetaan myös nimellä Rivaner, jota käytetään erityisesti modernilla tyylillä valmistettujen viinien yhteydessä. Müller-Thurgau on Saksan toiseksi viljellyin valkoinen lajike ja sitä viljellään myös muualla Euroopassa ja maailmalla. Müller-Thurgau on satoisa lajike, joka ei sovellu vähäisen hapokkuutensa vuoksi lämpimään ilmastoon. Puhtaat lajikeviinit ovat usein nuorina juotavia, pehmeähappoisia ja puolikuivia tai puolimakeita, makean hedelmäisiä ja kukkaisia.

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä kolme tuottajan viiniä, joista nyt vuorossa on Müller-Thurgausta valmistettu luomuviini. Viiniin käytettävät rypäleet kasvavat tarhoilla, jotka ovat maaperältään pääasiassa lössiä. Rypäleet ostetaan Rheinhessenin eteläisien alueiden sopimusviljelijöiltä. Käyminen tapahtuu lämpökontrolloiduissa terästankeissa ja keskeytetään kun haluttu jäännössokerin määrä saavutetaan. Tämän jälkeen viini suodatetaan ja se saa levätä terästankeissa muutaman viikon ennen pullotusta. 

Vaalean oljenkeltainen ja hennosti vihertävä kirkas väri.

Tuoksu on melko aromikas, mutta tuo mieleen lähinnä makean hedelmäisiä, kukkaisia ja hunajaisia aromeja. Joukosta on vaikea erottaa mitään erityisiä vivahteita. Esiin nousee kuitenkin kypsiä persikoita ja sitruunoita.

Makeahko maku jatkuu tuoksun tapaan hunajaisena ja hedelmäisenä. Siinä on myös kukkia, persikoita ja aprikooseja sekä hunajamelonia ja punaisia omenoita sekä sitruksia. Myös hentoa makeaa mausteisuutta ja yrttisyyttä vilahtaa kielellä. Viini on melko raskaan oloinen johtuen jäännössokerin määrästä ja kaipaisikin enenmmän ryhdikkyyttä, mitä sen kevyehkö hapokkuus pystyy tarjoamaan. Jälkimaku pysyttelee kitalaella melko pitkään hieman imelän oloisena, toistaen hunajan ja hunajamelonin sekä ylikypsien persikoiden ja omenahillon vivahteita. Loppu tuo mieleen lähinnä hedelmäcocktailin.

Kokonaisuutena Deep Roots Müller-Thurgau ei säväytä suuntaan eikä toiseen. Drei Winzer pyrkii valmistamaan laadukkaita viinejä ja nostamaan Rheinhessenin alueen mainetta laatuviinien tuottajana. Valitettavasti tämä luomuviini ei anna kuvaa laatuviineistä vaan tuo lähinnä mieleen ne edulliset puolimakeat valkoviinit, joista Saksa on niin surullisen kuuluisa. Viini on yleisesti hieman tasapainoton ja sopii lähinnä viilennettynä seurusteluun.

Kouluarvosana: 7+ Hieman tasapainottoman ja ryhdittömän oloinen viini.
Hinta-laatusuhte: Ok, viini on hieman hintava.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Drei Winzer, Qualitätswein Rheinhessen
Alue: Saksa, Rheinhessen
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Müller-Thurgau (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,99e Alko 13.5.2016

Samalta tuottajalta:

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Helmi Etelä-Ranskasta: M. Chapoutier Banyuls Rimage

M. Chapoutier Banyuls Rimage 2012

M. Chapoutier on Pohjois-Rhônessa vuonna 1808 perustettu viinitalo, joka kuuluu Rhônen kuuluisimpien tuottajien joukkoon. Talo on edelleen perheyritys ja sen johdossa ovat veljekset Michel ja Marc Chapoutier. Talolla on nykyisin 160 hehtaaria viinitarhoja, jotka sijaitsevat pääosin Pohjois-Rhônen alueilla, kuten merkittävä 34 hehtaarin omistus Hermitagen alueella. Lisäksi yritys on tehnyt sijoituksia eri puolille Ranskaa, kuten Banyulsin alueelle sekä maan ulkopuolelle aina Etelä-Australiaan asti.

Banyulsin alue sijaitsee Espanjan rajan tuntumassa Välimeren rannikolla Roussillonin alueella, jossa tuotetaan merkittävä osa (noin 90%) Ranskan Vin Doux Naturel -viineistä, eli lyhyemmin VDN-viineistä. VDN tarkoittaa makeita väkevöityjä viinejä, jotka valmistetaan Portviinien tapaan. Roussillonin kuumimmat ja kuivimmat rinteet on varattu VDN-viineille. Viinejä valmistetaan punaisina, roseina ja valkoisina, mutta Roussillonin alueen lisäksi punaisia VDN-viinejä valmistetaan vain Rhônen alueen Rasteau'ssa. Viinien tyylit voivat vaihdella tuottajan mukaan ja jotkut viinit voivat tuottajien mukaan kestää jopa sata vuotta oikein säilytettynä.

Banyulsin alueella on noin 1000 hehtaaria viinitarhoja, jotka on pengerretty kapeille ja jyrkille rinteille. Tarhat ovat harvaan istutettuja, jotta sato pysyy pienenä ja rypäleet kypsyvät täysin kypsiksi. Lisäksi auringonpaahde saa kuivattaa rypäleitä pitkälle syksyyn ennen sadonkorjuuta. Tärkein rypäle on Grenache Noir, jota perus Banyulsissa on käytettävä vähintään puolet ja Grand Cru Banyulsissa kolme neljäsosaa. Muita sallittuja lajikkeita ovat mm. Muscat, Macabeo, Grenache Blanc ja -Gris sekä Tourbat. Grand Cru ei ole Alsacen ja Bourgognen tapaan alueellinen luokitus, vaan tarkoittaa että viiniä on kypsytetty pidempään. 

Viiniin lisätään käymisen aikana neutraalia rypäleviinaa, jolloin käyminen keskeytyy. Tämän jälkeen viini jätetään maseroitumaan kuorien kanssa, jolloin lisätty väkevä alkoholi liuottaa kuorista väriä, aromeja ja tanniineja. Maseraatio kestää yleensä kahdesta viiteen viikkoon. Vaatimattomissa viineissä viina lisätään rypälemehun ja laadukkaammissa murskattujen rypäleiden sekaan. Mitä aiemmin käyminen keskeytetään, sitä enemmän viiniin jää jäännössokeria ja myöhemmin keskeytettäessä viinistä tulee kuivempaa. Lopullisessa viinissä on oltava 50-125 grammaa jäännössokeria litraa kohden. Väkevää alkoholia puolestaan lisätään 5-10 prosenttia tilavuudesta, jolloin viinin lopullinen alkoholipitoisuus on noin 16-18,5 prosenttia. 

Perus Banyulsia kypsytetään vähintään 12 ja Grand Cru Banyulsia 30 kuukautta. Perinteisesti kypsytys tapahtuu puusammioissa, joissa viini on tarkoituksella alttiina hapettumiselle. Puu on yleensä tammea ja astioiden koko voi vaihdella pienemmistä tynnyreistä isompiin sammioihin. Perinteisesti viinit ovat eri vuosikertojen sekoituksia, mutta vuodesta 1975 on valmistettu myös Banyuls Rimagea, eli yhden vuosikerran viiniä. Banyuls Rimaget ovat jo nuorempina juotavia, usein tummia ja erittäin meheviä viinejä. Niistä löytyy mm. kypsän kirsikkaisia ja marjaisia aromeja ja rypälesokerin makeus peittää usein vahvan tanniinisuuden.

Chapoutier Banyuls Rimage viiniin käytettävät rypäleet kerätään myöhään syksyllä ja sadonkorjuu tapahtuu käsin, sillä koneellinen poiminta ei ole mahdollista alueen jyrkillä rinteillä sijaitsevilla tarhoilla. Viini valmistetaan Grenache Noir lajikkeesta, jota käytetään 90 prosenttia. Loput rypäleet ovat muita sallittuja lajikkeita. Rangat poistetaan ja rypäleet murskataan, minkä jälkeen seuraa käyminen ja maseraatio. Käyminen keskeytetään lisäämällä käyvän rypälemassan joukkoon rypäleviinaa, kun viinissä on jäljellä haluttu määrä jäännössokeria. Viiniä kypsytetään 16-20 kuukauden ajan sammioissa ja pullotuksen jälkeen se saa levätä vielä kolmisen kuukautta pulloissa. 

Viini on lasissa houkuttelevan väristä, todella syvän rubiininppunaista. Väri taittuu purppuraisiin sävyihin ja viini läpäisee heikosti valoa. 

Pehmeä ja houkutteleva tuoksu tuntuu alkuun kuivatun hedelmäiseltä, etenkin rusinaiselta. Viinin avautuessa lasissa kuivatun hedelmäiset aromit jäävät taka-alalle ja tumma marjaisuus ja keitetyt hedelmät valtaavat tuoksun. Siitä erottuu mustikkahilloa ja mustaherukkaa sekä häivähdyksiä mokasta ja kaakaosta. 

Maku on runsas ja makea, päällimmäisenä kuivattuja hedelmiä, rusinoita ja viikunaa. Myös tumma marjaisuus ja marjahillo on selkeästi esillä ja kielellä onkin mustaherukoita, karhunvatukoita ja mustikkahilloa. Myös hennot kaakaoiset ja mokkaiset vivahteet käyvät kielellä, minkä lisäksi viinissä on kirsikkaliköörin mieleen tuovaa kirsikkaisuutta. Viinistä löytyvät tanniinit ovat läsnä samettisina, mutta jäävät melko huomaamattomiksi jäännössokerin taakse. Myös hedelmäistä hapokkuutta löytyy, mikä antaa kokonaisuuteen selkärankaa yhdessä tanniinien kanssa. Jälkivaikutelma on viipyilevä ja lämmittävä, makeiden mausteiden ja kuivattujen hedelmien sävytteinen.

Chapoutierin Banyuls Rimage on vivahteikas, miellyttävän pehmeä ja moniulotteinen viini hintaisekseen. Se on tasapainoinen, mutta kaipaisi aavistuksen verran enemmän hapokkuutta tuomaan  vastapainoa täyteläiseen ja paksuun suutuntumaan. Viini on loistava valinta suklaan seuraan, sanotaanhan sitä, että Banyuls on yksi harvoista suklaan kanssa viihtyvistä viineistä. Se toimii myös sellaisenaan nautiskeluun tai jälkiruoaksi, mutta on varma valinta esimerkiksi suklaafondantin kaveriksi. Tällä viinillähän ei ole Alkossa kilpailijoita, sillä se on monopolimme ainoa Banyuls. Mutta vertailun vuoksi, monet saman hintaluokan portviinit jäävät Banyulsin seurassa toiseksi. 

Koska viini on suklaan ystävä, sai se seurakseen viiden suklaan brownien  ja itsetehtyä vaniliajäätelöä sekä blondien ja turkinpippurijäätelöä. Viini toimii erinomaisesti brownien suklaisen maun seurassa ja myös vaniliajäätelö toimii viinin kanssa. Hieman yllättäen, Banyuls toimii vielä paremmin blondien ja turkinpippurijäätelön makuun. Yhdistelmä on tasapainoinen, sillä viinin hapot ja tanniinit toimivat tämän yhdistelmän kanssa. 

Luonnollisesti viiniä piti maistaa myös tumman suklaan kanssa. Ensin karamellilla maustettu 70% tumma suklaa, joka sopi hienosti viinin seuraan. Pehmeä ja miellyttävä yhdistelmä. Seuraavana vuorossa 70% ja 80% tummat suklaat, jotka olivat viinin kanssa miellyttävän pehmeitä yhdistelmiä. Viini korostaa hienosti kaakaon parhaita makuja, kuten hedelmäistä puolta ja häivyttää tumman suklaan katkeran maun. Yhdistelmät Banyulsin ja suklaan kanssa olivat samettisen pehmeitä ja kokeilemisen arvoisia. 

Kouluarvosana: 9+ Erinomainen, todella harmoninen ja tasapainoinen viini.
Hinta-laatusuhde: Loistava, parhaimpia makeita väkevöityjä viinejä hintaluokassaan. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: M. Chapoutier, AOC Banyuls
Alue: Ranska, Languedoc-Roussillon, Roussillon, Banyuls
Tyyli: Väkevä viini, jälkiruokaviini, Banyuls
Rypäleet: Grenache Noir (90%), loput muita rypälelajikkeita
Pullo: 0,50 l
Hinta: 16,89e Alko 9.4.2016

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Itävaltalainen Sekt: Szigeti Pinot Noir Rosé Brut

Szigeti Pinot Noir Rosé Brut 2012

Szigeti on Itävallan Burgenlandissa Neudsiedlerseen alueella, lähellä Unkarin rajaa sijaitseva perheomisteinen viinitalo. Veljekset Peter ja Norbert Szigeti aloittivat kuohuviinin tuotannon vuonna 1991 ja talo on erikoistunut perinteisellä, eli pullokäymismenetelmällä valmistettuihin kuohuviineihin. Talon vuosituotanto on noin miljoona pulloa kuohuviinejä ja niihin käytettävät rypäleet tulevat sopimusviljelijöiden noin 90 hehtaarin viinitarhoilta. 

Szigetin veljesten laadukkaat kuohuviinit ovat keränneet huomiota ympäri maailman. Szigetillä on alusta asti keskitytty jatkuvasti korkeaan laatuun ja ylivoimaiseen valikoimaan lajikeominaisuuksiin perustuvien viinien valikoimassa. Talon palveluksessa on Champagnen alueelta lähtöisin oleva enologi, joka valmistaa massasta erottuvia ja rypälelajikkeiden ominaisuuksia korostavia viinejä. Markkinoinnista vastaava Peter Szigeti kehittää jatkuvasti uusia tuoteinnovaatioita talon tunnettavuuden lisäämiseksi.

Pinot Noir Rosé Brut viiniin käytettävät rypäleet tulevat Neusidlerseen viinialueelta Itävallan itäosasta Unkarin rajan tuntumasta. Tarhat ovat vuosien 1993 ja 1995 välillä istutettuja ja maaperältään hiekansekaista savimaata. Alue on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista ja keskilämpötilaltaan Itävallan lämpimimpiä. Käyminen tapahtuu terästankeissa, joissa viini myös kypsyi kuuden kuukauden ajan. Toinen käyminen tapahtuu pulloissa, jolloin viini saa kuplansa. Pullokypsytys kesti noin 16-22 kuukauden ajan. Viiniä valmistetaan vuodessa noin 25 000 pulloa.

Intensiivinen vaaleanpunainen väri on kaunis ja taittuu kevyesti kuparin sävyihin. Houkuttelevat, melko runsaat ja erittäin pienet kuplat ovat pitkäkestoisia ja nousevat tasaisena virtana juoman pinnalle. 

Tuoksu on kypsän punamarjainen, punaherukkainen, metsämansikkainen ja kirsikkainen. Siinä on myös sitrusmaista hedelmäisyyttä, sitruunoita ja limeä sekä taustalla hentoa paahteisuutta. 

Maku on tuoksun tapaan kypsien punaisten marjojen sävyttämä, mutta kuiva. Siinä on kirsikoita, punaherukoita ja vadelmia sekä hentoa metsämansikkaisuutta. Myös kypsiä sitrushedelmiä, kalkkista mineraalisuutta ja mausteita löytyy, minkä lisäksi viinissä on hienoista paahteisuutta joka tuo mieleen paahdetun leivän ja pähkinät. Viini on melko täyteläinen ja todella ryhdikäs, kiitos runsaan marjaisan hapokkuuden ja eloisien pienien kuplien. Jälkivaikutelma on viipyilevä, kevyen paahteinen ja mineraalinen sekä kuivatun karpaloinen. 

Viini on tasapainoinen, maukas ja vivahteikas pakkaus. Siitä löytyy pihapiiristä tuttuja punaherukoita ja metsistä löytyviä mansikoita ja vadelmia sekä hienoista paahteisuutta ja viinillä on samppanjamainen, pehmeä mousse. Viini on erinomainen aperitiivi, mutta on kotonaan myös ruokapöydässä kalaruokien ja vaaleiden lihojen parina. Voisipa viini toimia myös tuoreita marjoja sisältävien jälkiruokien seurassa. Hintaluokassaan erinomainen kuohuviini.

Viini sai seurakseen grillattua kanaa ja pekoniherkkusieniä sekä vihersalaattia. Viinin hienoiset paahteiset vivahteet sopivat hyvin kanan seuraan, minkä lisäksi sitrusmaiset aromit, pehmeät kuplat ja eloisa hapokkuus ovat hyvässä tasapainossa ruoan kanssa. Sienet puolestaan tuovat viiniin hennon maanläheisen vivahteen. Kokonaisuutena viini sopii hyvin ruoan kanssa, mutta pärjäisi myös runsaampien ruokien kaverina.

Kouluarvosana: 8,5 Tyylikäs ja vivahteikas roseekuohari ruokapöytään.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen, viini on edullinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Sektkellerei Gebrüder Szigeti, Österreich Sekt
Alue: Itävalta, Burgenland, Neusiedlersee
Tyyli: Kuohuviini, Roseekuohuviini, Sekt
Rypäleet: Pinot Noir (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 14,95e Alko 28.4.2016 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesän juhlien maljajuomat: Juvé y Camps Cinta Púrpura Reserva Semi Seco

Juvé y Camps Cinta Púrpura Reserva Semi-Seco 2011

Juvé y Camps on espanjalainen perheomisteinen viinitalo, joka sijaitsee pienessä San Sadurní d'Anoian kaupungissa, Penedèsin koillisosassa lähellä Barcelonaa. Perheen historia viinin parissa alkoi vuonna 1796, jolloin Joan Juvé Mir aloitti viininviljelyn. Vuonna 1921 Joan Juvé Baqués aloitti kuohuviinin tuotannon ja samana vuonna lanseerattiin ensimmäinen kuohuviini Juvé -brändin nimellä.

Talo on tuottanut kuohuviinejä kolmen sukupolven ajan ja saavuttanut kansainvälistä mainetta huippucavojen tuottajana. Tuotanto keskittyy nykyisin kuohuviiniin, mutta Juvé y Camps valmistaa myös puna- ja valkoviinejä. Talolla on yli 250 hehtaaria viinitarhoja ja vuosituotanto on noin kolme miljoonaa pulloa. Talon filosofia on valmistaa huippulaadukkaita kuohuviinejä perinteisiä ja moderneja viininvalmistustekniikoita käyttäen. Talon cavoja kypsytetään vähintään 18 kuukauden ajan, mutta usein tätäkin pidempään.

Viiniin käytettävät rypäleet tulevat 184 hehtaarin alueelle levittäytyviltä Espiells ja Can Rius tarhoilta Sant Sadurní d'Anoian kaupungin ympäristöstä. Eri lajikkeet valmistetaan viiniksi erikseen. Ensimmäinen käyminen tapahtuu alle 20 asteen lämpötilassa terästankeissa. Tätä seuraa malolaktinen käyminen betonisäiliöissä, jonka jälkeen viinejä kypsytetään 2-3 kuukauden ajan. Lopuksi viini käy toiseen kertaan pulloissa, joissa se myös kypsyy 24-30 kuukautta.

Freesi, vaalean kullankeltainen ja hennosti vihertävä väri. Pienet ja pitkäkestoiset kuplat nousevat runsaina virtoina kauniisti juoman pinnalle.

Miellyttävä ja melko runsas tuoksu on kypsän hedelmäinen ja hieman makeahko. Se tuo mieleen keltaiset kivelliset hedelmät, kuten persikat sekä erilaiset kypsät sitrushedelmät. Tuoksussa on myös hentoa mineraalisuutta ja kypsytyksen mukanaan tuomaa paahteisuutta sekä marmeladimakeisia. 

Puolimakea viini on kypsän hedelmäinen ja kielellä on persikoita, päärynöitä ja sitruksia. Kypsytys on tuonut viiniin hieman paahteisuutta, jopa makeita leivonnaisia muistuttavia vivahteita. Lisäksi kieleltä voi erottaa hieman mineraalisuutta ja rusinoita sekä kukkia, kuten ruusuja. Eloisa ja raikas hapokkuus sekä pehmeät kuplat antavat viinille mukavasti ryhdikkyyden tuntua ja hyvän vastapainon viinin makeille aromeille. Kohtuullisen viipyilevästä jälkivaikutelmasta erottuu, kypsiä limettejä, sitruunoita ja appelsiinejä sekä omenoita ja kevyttä paahteisuutta.

Juvé y Camps Cinta Púrpura Reserva Semi-Seco on puolimakea, melko runsas arominen ja laadukkaan oloinen Cava. Pirskahteleva ja eloisa hapokkuus tuo viinille erinomaisen rungon ja hyvää vastapainoa makean sävytteiselle kypsälle hedelmäisyydelle. Viini sopii hyvin seurusteluun tai maljajuomaksi kesän juhliin. Kokeile vaikka piknikillä tuoreiden mansikoiden kanssa. Edullisemmin löytyy parempia viinejä, mutta Cinta Púrpura Semi-Seco on silti kelpo viini.

Kouluarvosana: 8 Miellyttävä ja runsas puolimakea Cava.
Hinta-laatusuhde: Ok, edullisemminkin löytyy parempia kuohuvia.

Tuottaja ja luokitus: Juvé y Camps, DO Cava
Alue: Espanja, Katalonia, Penedès
Tyyli: Kuohuviini, Cava
Rypäleet: Macabeo, Xarel.lo, Parellada
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,86e Alko 15.2.2016