keskiviikko 31. elokuuta 2016

Herkullinen IPA: Mufloni CCCCC

Mufloni CCCCC IPA

Porilaisen Beer Hunter'sin Mufloni CCCCC IPA on kerännyt sen verran paljon kehuja, että katsoin parhaaksi hakea pitkäripaisesta pullollisen tätä olutta. Jossain välissä olut oli ilmeisesti usein loppunut Alkon hyllystä, mutta pidemmän aikaa sitä on näyttänyt riittävän ainakin lähimmässä myymälässä.

Oluen nimessä esiintyvä "CCCCC" tulee viidestä C-kirjaimella alkavasta humalasta; Cascade, Centennial, Citra, Chinook ja Columbus, joilla olut on humaloitu. Katkeroita oluessa on tasan sadan EBUn verran, eli humaloinnin pitäisi olla todella runsasta. Käytetyistä maltaista en varmaa tietoa löytänyt.

Kuparinrusehtava, hieman punertavakin olut on sameaa. Sen päälle muodostuu likainen vaalea, melko kuohkea ja tiivis parin sormen levyinen vaahtohuppu. Vaahto laskeutuu hiljalleen ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle jättäen lasin reunoille hieman pitsiä ja katoamatta kuitenkaan täysin.

Lasista erottuu sitrusmaista humalaa, jota seuraavat pihkaiset ja mäntymetsäiset  aromit sekä karamellinen, hieman makeahkon sävytteinen maltaisuus. Hedelmäisyys erottuu myös persikan, appelsiinin ja greipin sävyin, minkä lisäksi tuoksussa on hieman mangopilttiä. Oluen lämmetessä esiin nousee myös hieman hiivaisuutta.

Ensimaku on yllättävänkin pehmeä, pihkaisen ja mäntyisen humalainen. Humalan puraisu tulee hieman viiveellä ja sen katkeruus kestää aina viipyilevään loppuun. Myös maltaisuus on selkeästi esillä etenkin karamellisena ja kevyen paahteisena sekä hennon kahvisin sävyin. Humalat tuntuvat myös sitruksien, kuten appelsiinin ja miellyttävän greipin muodossa, hieman trooppisinakin, kuten persikkaisena ja mangoisena sekä mangopilttisinä. Täyteläinen olut on tasapainoinen makeahkon maltaisuuden ja reilun humaloinnin välillä. Hiilihappoja on runsaasti, mutta ne sopivat kuvaan. Vetisyyttä tästä on turha alkaa edes etsimään. Jälkimaku on viipyilevä, mukavan katkeroinen ja kuivakan yrttinen, havumetsäisen pihkainen ja hennon karamellinen.

Mufloni CCCCC on ulkonäöltään houkutteleva olut. Tuoksu ja maku ovat aromikkaita ja miellyttäviä, odotin ehkä hieman rajumpaa humalointia, mutta kokonaisuus on tasapainoinen ja juurikin hyvä. Yksi parhaista, ellei paras maistamani IPA. En tiennyt, että India Pale Ale voi olla näin herkullinen ja miellyttävä. Todennäköisesti tulee ostettua uuudelleen huolimatta korkeasta hinnasta.

Kouluarvosana: 9+ Loistava IPA!
Hinta-laatusuhde: Erittäin hyvä - olut on hintansa arvoinen. 

Jotain pientä infoa:

Panimo: Panimoravintola Beer Hunter's
Alue: Suomi, Pori
Oluttyyppi: Ale, India Pale Ale
Maltaat: -
Humalat: Cascade, Centennial, Citra, Chinook, Columbus
Alkoholi: 7,0 %
Pullo: 0,50 l
Hinta: 4,79e Alko 8.7.2016

Samalta panimolta:
Mufloni Talviporter

maanantai 29. elokuuta 2016

Kesäiset roseeviinit: Portal Pink Porto

Quinta do Portal Pink Porto NV

Quinta do Portal on perheomisteinen viinitalo, joka sijaitsee Douro-joen laaksossa Portugalissa. Perhe on valmistanut portviinejä Pinhãon alueella yli sadan vuoden ajan. Portviinien lisäksi yritys tuottaa myös Moscatel-viinejä ja väkevöimättömiä viinejä. 

Perheyritys omistaa noin 100 hehtaaria viinitarhoja, jotka jakautuvat neljän viinitilan alueelle - Quinta do Portal, Quinta do Confradeiro, Quinta dos Muros ja Quinta da Abelheira. Tilat sijaitsevat toisistaan poikkeavilla aluella ja eri korkeuksissa, joten myös viinitarhojen olosuhteet poikkeavat toisistaan. Eri tiloilla viljellään eri lajikkeita, mutta jokaiselta löytyy Touriga Nacional köynöksiä.

Douron viinialue levittäytyy 250 000 hehtaarin alalle Douro-joen valuma-alueelle. Tästä noin 45 000 hehtaaria on viininviljelyksiä. Alueen maaperä on pääosin liuskekiveä ja graniittia. Talvet ovat kylmiä ja kesät puolestaan hyvin kuumia ja kuivia. Douron laakso jakaantuu kolmeen ala-alueeseen; Baixo Corgo, Cima Corgo ja Duoro Superior. Nämä kolme aluetta poikkeavat toisistaan niin lämpötilojen, sademäärän kuin viljelyalan suhteen. 

Viiniin käytettävät rypäleet kerätään käsin ja kuljetetaan viinitilalle laatikoissa. Käyminen tapahtuu kontrolloidussa 16-18 asteen lämpötilassa terästankeissa ilman maseraatiota, eli kuoret eivät ole kosketuksissa mehuun. Viiniä kypsytetään ruostumattomissa terästankeissa sakan kanssa pullotukseen asti.

Viini on kauniin ja kirkkaan punaista voimakkain oranssein sävyin. Valoa vasten lasin reunoilta erottuu hieman vaaleanpunaista. Tuottajan sivuilla kerrotaan, että viinin voi nauttia jäiden kanssa tai ilman, joten tuumasta toimeen. Toinen lasi ilman jäitä ja toinen jäillä, jolloin viini näyttää kauniin pinkiltä.

Tuoksu tuo jääkaappikylmänä mieleen kypsät punaiset hedelmät ja marjat. Kun viini lämpenee lasissa, esiin nousee myös kuivatun hedelmäisiä, jopa hieman rusinaisia vivahteita ja makean sävytteistä mausteisuutta. Ei kovin moniulotteinen, mutta kuitenkin hieman kehittynyt tuoksu. Kun lasissa on viinin lisäksi jäitä, tuoksu on luonnollisesti neutraalimpi. Se tuntuu jääkylmänä raikkaan marjaiselta, vadelmaiselta sekä puna- ja mustaherukkaiselta.

Makea maku on ilman jäitä tuoksun tapaan punaisen marjainen ja hedelmäinen. Etenkin vadelmaiset, herukkaiset ja kirsikkaiset sekä hennon omenaiset vivahteet löytyvät kieleltä. Maku avautuu viinin lämmetessä ja tuoksun kuivatun hedelmäiset aromit löytävät tiensä myös kielelle viikunoiden ja luumujen muodossa, minkä lisäksi löytyy makeaa mausteisuutta. Tanniinit jäävät alkoholin jalkoihin, mutta erottuvat etenkin viinin lämmetessä. Hapokkuuttakin löytyy hieman, mutta sitä voisi olla enemmänkin. Makea viini on suutuntumaltaan kuitenkin tasapainoinen. Jälkimaku on hivenen lämmittävä ja esiin nousee punaisia omenoita, kirsikoita ja makeaa mausteisuutta sekä häivähdys yrteistä.

Jäiden kanssa nautittuna viini on pehmeä ja todella raikas, punaisen marjainen ja hedelmäinen. Kielellä on runsaasti vadelmia ja kirsikoita sekä vadelma- ja mansikkahilloa. Jäät peittävät myös muutenkin hennot tanniinit, mutta hapokkuus tuo kuitenkin hyvin vastapainoa makeudelle, eikä viini tunnu hilloisuudesta huolimatta imelältä. Jääkylmänä raikas puoli korostuu siis paremmin, mutta portviinille tyypilliset aromit jäävät piiloon. Tosin tämän viinin tarkoitushan on olla raikas kesäpäivän virkistäjä.

Portal Pink Porto on jäiden kanssa nautittuna virkistävä ja raikas kesäjuoma, kunnon marjapommi. Ilman jäitä viinistä taas löytyy portviineille tyypillisiä aromeja, mutta kokonaisuus on hieman yksinkertainen. Rento viini rentoihin hetkiin, roseeportviinien tarkoituksena on houkutella nuorempaa sukupolvea portviinien pariin ja moni varmaan mielellään tätä jäiden kanssa tai ilman siemaileekin. Viininä se ei ole kummoinen, mutta mielellään sitä aurinkoisena päivänä siemailee jäiden kanssa tai drinkin osana.

Tuottajan sivuilta löytyy myös kolmas vaihtoehto tarjoiluun; viini sopii cocktailin raaka-aineeksi. Lasiin jäitä ja viipale sitruunaa, limeä tai appelsiinia ja halutessasi mintunoksa. Sitten vain portviiniä ja tonic-vettä tai vaikka kuohuviiniä, mitä ikinä mieleen tuleekaan. Itse sotkin keskenään kolmasosan tätä viiniä ja kaksi kolmasosaa tonic-vettä. Cocktail maistui aurinkoisena päivänä oikein hyvältä, etenkin näin kuivempien juomien ystävälle. Mikäli pitää makeasta, tonicin voi aina vaihtaa toiseen pidentäjään.

Kouluarvosana: 8- Jäiden kanssa raikas kesäjuoma, ilman jäitä yksinkertainen portviini.
Hinta-laatusuhde: Melko hyvä - viini on kohtuu hintainen.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Quinta do Portal, Rosé Port
Alue: Portugali, Douro
Tyyli: Väkevä viini, Portviini, Rosé Port
Rypäleet: Tinta Roriz (Tempranillo) (60%), Touriga Franca (25%), Touriga Nacional (15%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 79 SEK (n. 8,41e) Systembolaget 23.7.2016

perjantai 26. elokuuta 2016

Kesän raikkaat valkoviinit: Viña Albali Verdejo

Viña Albali Verdejo 2015

Espanjan johtava perheomisteinen viinitalo, Félix Solís on suomalaisille tuttu ainakin Valdepeñasin alueen Viña Albali -punaviineistään. Tänä kesänä Alkon kausivalikoimassa oli myös tuottajan valkoviini Ruedan alueelta. Vuonna 1952 perustetun yrityksen juuret ovat Valdepeñasin alueella, mutta nykyisin viinitalo omistaa viinitarhoja kaikilla Espanjan merkittävimmillä laatuviinialueilla ja kuuluu Espanjan suurimpien viinintuottajien joukkoon. Félix Solís valmistaa viinien lisäksi myös mehuja ja sangriaa. 

Félix Solís on tuottanut vuodesta 2005 lähtien viiniä Ruedan alueella, josta tämäkin viini tulee. Rueda sijaitsee Castilla y Leónin ylä tasangolla, Ribera del Dueron ja Toron punaviinialueiden välillä. Rueda on sai DO-luokituksen ensimmäisenä Castilla y Leónin ala-alueena vuonna 1980. Alueen ilmasto on mannermainen, pitkät kylmät talvet, lyhyet keväät ja kuumat kesät.

Viini valmistetaan Verdejo -lajikkeesta ja sadonkorjuu tapahtuu öisin, jotta rypäleen hedelmäisyys ja raikkaus säilyvät. Rypäleet puristetaan, minkä jälkeen rypälemehu saa maseroitua 6-8 tunnin ajan kuorimassan kanssa, jotta kuorista uuttuu mehuun mahdollisimman paljon aromeja. Käyminen tapahtuu alhaisessa 12-16 asteen lämpötilassa.

Tuore, hieman vihertävä vaalean oljenkeltainen, melko neutraali väri. Kirkas ja kaikin puolin puhdas ulkoasu.

Tuoksu on todella freesi, raikkaan sitrushedelmäinen, limettinen ja sitruunainen. Siinä on myös persikoita, vihreitä omenoita ja häivähdys passion hedelmästä sekä hieman yrttisiä vivahteita. Todella raikas ja miellyttävä tuoksu on jopa hieman eksoottisen sävyinen.

Kuiva maku on pirteän sitruksinen ja kieleltä löytyy tuoksussa vastaan tulleen limen ja sitruunan lisäksi hieman greippiä. Hedelmäisyys on muutenkin selkeästi esillä kirpeän viheromenaisena, hieman kypsemmän persikkaisena ja trooppisena, etenkin ananaksen ja passion hedelmän muodossa. Myös yrttiset vivahteet ovat läsnä, minkä lisäksi kielellä on mineraalisuutta. Eloisa, varsin rapsakka sitrusmainen hapokkuus tuo suutuntumaan mukavasti ryhtiä ja saa veden nousemaan kielelle keskipitkän jälkimaun aikana. Lopussa kielellä on kirpeitä hedelmiä, kuten sitruksia ja omenoita sekä yrttisiä vivahteita ja hieman hunajaista kukkaisuutta.

Viña Albali Verdejo on kuiva ja raikas viini, jossa kirpeän ja kypsemmän hedelmäiset aromit yhdistyvät hienosti. Hapokkuus tekee viinistä ryhdikkään ja tasapainoisen kokonaisuuden, joka sopii lämpimään päivään, kuin silmät päähän. Mukava tuttavuus, muttei niin speciaali että jäisi erityisemmin mieleen. Ensimmäinen mielikuvani tämän viinin yhdistämisestä ruoan kanssa heräsi parin siemauksen jälkeen - paistetut ahvenfileet, uudet perunat, parsa ja jokin hapokas vaalea kastike. Harmi, kun parsakausi on loppunut ajat sitten ja kesä alkaa olemaan muutenkin paketissa. Viini toimii hyvin myös aperitiivina, kevyempien kala- ja äyriäisruokien kaverina.

Kouluarvosana: 8+ Raikas ja pirteä, melko ryhdikäs viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Félix Solís, DO Rueda
Alue: Espanja, Castilla y León, Rueda
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Verdejo (100%)
Pullo: 0,375 l
Hinta: 5,49e Alko (kausituote) 30.7.2016

Samalta tuottajalta:
Viña Albali Gran Reserva 2009

tiistai 23. elokuuta 2016

Mehumainen aussishiraz: Lindeman's Bin 50 Shiraz

Lindeman's Bin 50 Shiraz 2015

Lindeman's lienee monille tuttu nimi pullon kyljessä, löytyyhän tuottajan nimi usein Alkon myydyimpien punaviinin joukosta. Lindeman'sin viinejä myydään yli sadassa maassa ympäri maailman ja Suomessakin niitä on saanut jo vuodesta 1993 alkaen. Eli kyseessä on siis erittäin tunnettu viinibrändi.

Lindeman'sin tarina alkoi yli 170 vuotta sitten, kun englantilaislähtöinen tohtori Henry Lindeman perusti viinitalonsa vuonna 1843. Hän rakensi pienen mökin, viinitilan ja kellarin sekä istutti ensimmäiset köynöksensä 816 eekkerin mailleen Cavarran alueella Hunter Vallyessa. Vuonna 1850 Lindeman'sin kellari tuhoutui tulipalossa ja Henry lähti läheisille kultakaivoksille lääkärin hommiin.

Hänen intohimonsa viininvalmistukseen ei kuitenkaan kadonnut ja kolme vuotta myöhemmin hän päätti kokeilla onneaan viinintuottajana toistamiseen ja jälleenrakentaa yrityksensä. Viennin yritys aloitti vuonna 1958, jolloin Lindeman's Cawarra Claret -viiniä vietiin ensimmäisen kerran Britanniaan. 1860-luvulla talon viinejä vietiin jo sinne tänne ympäri maailman.

Nykyisin Lindeman's on Treasury Wine Estates -yhtiön omistuksessa, johon kuuluu muitakin tuttuja viinibrändejä, kuten Beringer, Matua, Penfolds, Rosemount, Wolf Blass ja Yellowglen. Lindeman's pyrkii valmistamaan laadukkaita viinejä, jotka sopivat jokapäiväisiin hetkiin ja moneen makuun.

Lindeman'sin tuotevalikoimasta löytyy runsaasti erilaisia viinejä. Yksi tunnetuimmista tuoteperheistä on Bin-sarja, joka koostuu 15 erilaisesta viinistä. Tämä sarja sai alkunsa Bin 65 Chardonnay -viinistä, jonka myynti alkoi Kanadassa vuonna 1985. Viinin saaman menestyksen myötä sitä alettiin myydä myös Australissa vuonna 1991. Millainen sitten on Lindeman's Bin 50 Shiraz, joka on lähes vuosittain Alkon 20 myydyimmän punaviinin joukossa.

Nuorelle Shirazille tyypillinen väri on tumma, syvän sinipunainen. Se vaalenee lasin reunoja kohti vaaleamman punaisiin ja pinkkeihin sävyihin.

Tuoksu on tumman sävytteinen, mehevä ja hieman marjahilloinen. Lasista nousee karhunvatukoiden ja vadelmien aromeita sekä hieman mustaherukkaa ja luumua. Lisäksi esiin nousee kirsikkahilloa, makean sävytteistä vaniljaa ja aavistus tupakasta.

Keskitäyteläinen viini on tumman marjainen ja hedelmäinen, melko hilloinen. Kielellä on mustaherukoita, karhunvatukoita ja luumua sekä hieman karpaloita. Makeuden tuntua korostaa entisestään karhunvatukka- ja luumuhilloiset sekä vaniljaiset vivahteet. Kokonaisuutena viini tuntuu melko mehuaiselta, mutta makean sävyinen mausteisuus ja pippurisuus sekä hennon tupakkaiset ja paahteiset vivahteet tuovat viinille hieman luonnetta. Tanniinit ovat pehmeät, jopa hieman huomaamattomat, mutta kuitenkin läsnä. Ne tukevat viiniä yhdessä hedelmäisen hapokkuuden kanssa, mutta selkäranka on silti melko heikko. Jälkivaikutelma on alkua hieman kuivempi, kevyen puolukkainen ja aavistuksen mansikkainen, hennon tupakkainen ja pippurinen.

Lindeman's Bin 50 Shiraz on aussityyliin mehevä ja hilloinen, liiankin mehumainen ja makean sävytteinen viini. Tanniinit ovat hyvin hennot ja eivät riitä tuomaan yhdessä hedelmäisen hapokkuuden kanssa kunnon selkärankaa, saati tasapainoa makeiden sävyjen keskelle. Lindeman's on onnistunut tekemään makean sävytteisen ja helposti lähestyttävän viinin, joka muistuttaa pitkälti marjamehua. Monet ilmeisesti pitävät tästä, mikäli Alkon myyntitilastoihin on uskominen. Viiniä on ilmeisesti kypsytetty osin amerikkalaisessa tammessa, mikä tuo kokonaisuuteen hieman, muttei riittävästi luonnetta. Viini sopii sellaisenaan seurusteluun, mikäli hakusessa on makeahko viini. Mikäli viinin haluaa yhdistää ruoan kanssa, se voi toimia yleisviininä grillijuhlissa esimerkiksi BBQ-possun tai -ribsien seurana. Itsehän käytin tätä punaviinikastikkeen raaka-aineena.

Kouluarvosana: 7 Jopa australialaiseksi liian mehumainen ja hilloinen viini.
Hinta-laatusuhde: Huono - samalla rahalla löytyy paljon parempaakin.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Lindeman's Wines
Alue: Australia, Kaakkois-Australia
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Shiraz
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,99e Alko 11.8.2016

perjantai 19. elokuuta 2016

Lempeän makeahko Gisselbrecht Gewurztraminer

Gisselbrecht Gewürztraminer Tradition 2014

Itävallasta lähtöisin oleva Gisselbrechtin perhe on viljellyt viiniä Ranskan Alsacessa 1600-luvulta lähtien. Alunperin perhe viljeli viiniä omistamillaan viinitarhoilla ja myi monien muiden tuottajien tapaan valmistamansa viinit muiden pullotettavaksi. Willy Gisselbrecht siirtyi perheyrityksen johtoon vuonna 1936 ja teki päätöksen pullottaa ja myydä tuottamansa viinit itsenäisesti ensimmäisten Alsacen tuottajien joukossa.

Gisselbrechtin viinitila sijaitsee Dambach-la-Villen kylässä, Alsacen kuuluisan viinitien, Route du Vin'n varrella. Nykyisin perheyritys omistaa 17 hehtaaria viinitarhoja kylän ympäristössä. Perhe omistaa muun muassa Grand Cru -palstoja Franksteinin tarhalla. Monien muiden tuottajien tapaan myös Gisselbrecht ostaa rypäleitä paikallisilta viljelijöiltä. Gisselbrechtin vuosituotanto on noin miljoona pulloa viiniä, josta yli puolet menee vientiin.

Talon viinintekijänä toimii Willyn pojanpoika, Philippe Gisselbrecht ja tämän nuorempi veli, Claude vastaa puolestaan myynnistä ja markkinoinnista. Ennen kuin Philippe aloitti työskentelynsä perheen viinitilalla vuonna 1993, hän kierteli Bourgognen, Beaujolaisin ja Champagnen alueilla keräten työkokemusta. Hänen näkemystensä mukaan Alsacen salaisuuksia ovat lukuisat eri lajikkeet ja niiden viljely kullekin lajikkeelle parhaiten sopivilla tarha palstoilla.

Pääosa rypäleistä poimitaan käsin ja Gisselbrecht rajoittaa satoaan enenmmän, mitä alueen laatuluokitus vaatii. Kaikki talon viinit valmistetaan talon omassa kellarissa. Viiniä valmistetaan niin perinteisissä suurissa tammitynnyreissä ja sementtisammioissa, kuin moderneissa ruostumattomissa terästankeissa. Käyminen tapahtuu aina hitaasti viileässä lämpötilassa, jotta alueen tyypilliset  maaperän rypäleisiin tuomat vivahteet nousevat esiin ja viini säilyttää raikkautensa. Kaikki talon viinit saavat kypsyä pullotuksen jälkeen vähintään vuoden ajan talon kellareissa ennen myyntiin laskua. 

Puhdas ja melko intensiivinen, houkuttelevan kullankeltainen väri taittuu hennosti vihertäviin sävyihin.

Tuoksu on makean sävytteinen, runsas ja aromaattinen. Päällimmäisenä esiin nousee kukkaisia ja kypsän hedelmäisiä aromeita, etenkin aprikoosia ja aprikoosihilloa. Hieman taaempaa erottuu myös eksoottisempaa hedelmää, kuten litsiä ja hieman ananasta sekä kuivatun hedelmäisiä, hieman rusinaisiakin vivahteita.

Puolimakea maku seurailee tuoksua kukkaisena ja kypsän aprikoosisena. Myös aprikoosimarmeladi erottuu kielellä, mutta lisäksi löytyy muitakin keltaisia hedelmiä, kuten keltaluumuja persikoita ja kypsiä sitruksia. Lisäksi viini tuntuu kevyen hunajaiselta ja makean mausteiselta sekä parfyymiselta ja hennon rusinaiselta. Kypsän hedelmäinen, hieman hilloinen viini on keskitäyteläinen ja runsas. Riittävä hapokkuus tuo suutuntumaan sopivasti raikkautta ja tasapainoa. Jälkimaku on melko pitkä, makean mausteinen ja hennon rusinainen, aromaattinen ja voimakas. 

Gisselbrecht Gewürztraminer Tradition on aromaattinen ja lempeän makeahko viini. Viinissä on 17 grammaa jäännössokeria litraa kohden, mikä tuntuu kielellä selkeänä makeutena. Hapokkuutta löytyy kuitenkin riittävästi, joten viini tuntuu tasapainoiselta eikä makeuden tunne liialliselta. Tasapainoinen ja laadukas, hienostuntu Alsacen viini. Hinta-laatusuhde on myös hyvä. Viini toimii hyvin viilennettynä sellaisenaan, mutta myös itämaisten mausteisien ruokien seuraan.

Kouluarvosana: 8,5 Laadukas ja tyylikäs viini itämaisen ruoan seuraan.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen. 

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Willy Gisselbrecht, AOC Alsace
Alue: Ranska, Alsace
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Gewürztraminer (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 13,90e Alko 29.7.2016

Samalta tuottajalta:
Gisselbrecht Riesling Tradition 2016

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Erinomainen kyykkyviini: Copertino Riserva

Copertino Riserva 2008

Copertino Riserva on Systembolagetissa myytävä italialainen kyykkyviini, josta Ruotsalaiset ovat saaneet nauttia jo vuodesta 1992 alkaen. Viini tarttui mukaan kesäkuussa, kun poikkesimme Haaparannan reissulla länsinaapurimme monopolissa. Myyjä mainitsi, että viini loppuu usein hyllystä, eli se on ilmeisesti melko suosittua tavaraa ruotsalaisten keskuudessa. 

Viinin valmistuksesta vastaa Cupertinum - viininviljelijöiden osuuskunta Copertinosta, Puglian (Apulia) viinialueelta. Osuuskunnan perustivat 36 alueen viininviljelijää vuonna 1935. Nykyisin osuuskuntaan kuuluu noin 350 viininviljelijää, jotka toimittavat vuosittain noin 400 hehtaarin viljelmiensä sadon osuuskunnalle.

Copertino Riserva valmistetaan pääosin Negroamaro -lajikkeesta, joka on Primitivon (Zinfandel) ohessa yksi Puglian tyypillisimmistä lajikkeista. Lisäksi viiniin käytetään hieman Malvasia Neraa. Viiniin käytettävät rypäleet tulevat tarhoilta, jotka ovat maaperältään punaista kalkkipitoista savea ja hiekkaa. Köynökset ovat vanhoja ja satomäärät pidetään alhaisina karsimalla köynöksiä, mikä vaikuttaa kypsymiseen ja parantaa näin rypäleiden laatua.

Melko syvä väri on tumman, jopa poltetun tiilenpunainen ja kehittynyt. Siitä erottuu myös rusehtavan punaisia sävyjä.

Tuoksu on lämmin ja vivahteikas, melko kehittyneen oloinen. Lasista nousee mausteisia ja savuisia vivahteita sekä nahkaa ja tupakkaa, hieman eläimellisiä ja tallisia piirteitä. Hedelmäinen puoli on esillä mustien kirsikoiden sekä kuivattujen viikunoiden ja taateleiden muodossa. Yleisilmeeltään tuoksu on vivahteikas ja runsas arominen, hienosti kehittynyt.

Keskitäyteläinen maku on tuoksua paljon hedelmäisempi. Suorastaan mehukas, kypsän luumuinen, karhunvatukkainen ja mustaherukkainen sekä kirsikkahilloinen. Tuoksua runsaammasta hedelmäisyydestä huolimatta myös mausteiset ja savuiset sekä nahkaiset ja talliset vivahteet ovat läsnä. Viini tuntuu kielellä kypsältä ja tasapainoiselta, mutta aavistuksen liian makealta. Samettisen pehmeät tanniinit ja kohtuullinen hapokkuus tuovat viinille hieman ryhdikkyyttä. Jälkivaikutelma on makean kirsikkahilloinen, kuivatun luumuinen ja viikunainen, kevyen rusinainen, nahkainen ja hennon savuinen.

Copertino Riserva yllättää todella positiivisesti. Se ei ole tyylikäs huippuviini, vaan hienosti kehittynyt ja vivahteikas kyykkyviini. Tuoksu on uskomattoman moniulotteinen ja rustiikkinen, maku Puglian viineille tyypillisesti hieman makeahko, mutta kohtuullinen hapokkuus tuo suutuntumaan tasapainoa. Alkosta on turha etsiä alle kymmenellä eurolla saman tyylistä, yhtä hienosti kehittynyttä ja vivahteikasta viiniä. Täytyy myöntää, että olen jälleen hieman kateellinen ruotsalaisille. Viini voisi toimia hyvin possun ja pataruokien kaverina.

Kouluarvosana: 8,5 - Erinomainen, loistava kyykkyviini.
Hinta-laatusuhde: Erinomainen - hintaluokkansa parasta antia.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Cupertinum, DOC Copertino
Alue: Italia, Puglia, Copertino
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Negroamaro (95%), Malvasia Nera (5%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 79 SEK (n. 8,65e) Systembolaget 11.6.2016

tiistai 2. elokuuta 2016

Ensimmäisen vuoden parhaat palat

Aloitin blogin kirjoittamisen reilu vuosi sitten ja olut- ja viiniarvioita on tullut kirjoiteltua yhteensä 170 kappaletta. Päätin tehdä pienen koosteen viineistä, jotka jäivät vuoden aikana parhaiten mieleeni.


Punaviineistä yksi oli ylitse muiden


1. Tiempo Briego 2011 - Espanjan Ribera del Dueron alueelta tuleva viini oli moniulotteinen ja harmoninen pakkaus hyvällä rungolla. Tasapainoinen viini teki lähtemättömän vaikutuksen tyylikkyydellään, jollaista harvoin löytää yhtä edullisesti.

2. Marqués de Riscal Reserve 2010 - Myös tämä viini tulee Espanjasta, tosin Riojan alueelta. Hienostuneen, muttei liiallisen tamminen viini oli pehmeä ja harmoninen kokonaisuus.

3. Château Batailley 2008 - Tämä Pauillacin alueen Bordeaux-viini on erinomainen ruokaviini ja sellaisenaan monille liian tuhtia tavaraa. Minä pidin viinistä sellaisenaan ja naudan entrecôteen kaverina. Tyylikäs ja tasapainoinen.

4. Quinta das Setencostas 2010 - Vuoden viinin tittelinkin voittanut portugalilainen kympin kyykkyviini oli tasapainoinen ja laadukas, rustiikkinen viini, jollaisia harvoin edullisten viinien joukosta löytää. Vuosikerta 2011 ei puolestaan yltänyt läheskään samalle tasolle.

5. Luigi Bosca Cabernet Franc 2011 - Tämä argentiinalainen viini tarjosi harmonisen ja syvän makumaailman. Miellyttävä ja tasapainoinen viini on yksi parhaita maistamiani uuden maailman viinejä pitkään aikaan.

Muita mukavia muistoja jättivät mm. riojalainen Barón de Ley Reserva ja italialaiset Masi Costasera Amarone Classico, Ricossa Barolo ja Ruffino Riserva Ducale. Uudesta maailmastakin löytyi muutamia hyviä punaisia, kuten Bonterra Zinfandel Kaliforniasta ja Finca Las Moras Black Label Malbec Argentiinasta.

Valkoviinien joukostakin jäi mieleen muutamia helmiä


1. La Soufrandise Pouilly-Fuissé Vieilles Vignes 2014 - Bourgognen eteläosista tuleva viini oli tasapainoinen ja harmoninen kokonaisuus, jossa hedelämäisyys ja täydellisesti integroitunut tammi kohtasivat hienosti. Tyylikäs huippuviini hintaluokassaan.

2. Tement Morillon Muschelkalk 2011 - Myös tämä itävaltalainen Chardonnay jäi positiivisesti mieleen. Todella pehmeä ja miellyttävä viini, jonka kohdalla sakkakypsytyksen tuomat vivahteet täydentävät lajikkeelle tyypillisiä aromeja hienosti. Todella hienostunut Chardonnay hintaluokassaan.

3. Schloss Schönborn Rheingau Riesling trocken 2014 - Tämä Rheingaun Riesling on tyylikäs ja vivahteikas viini, joka sopii ryhdikkyytensä puolesta erinomaisesti ruokapöytään.

4. Domaine Zinck Riesling Prestige 2014 - Alsacen alueelta tulee myös hienoja Riesling-viinejä ja tässä on yksi niistä. Viini on miellyttävä ja raikas, hieman makeahkon sävyinen, mutta mukavan ryhdikäs.

5. Jekel Gravelstone Chardonnay 2011 - Tämä kalifornialainen Chardonnay yllätti olemalla tasapainoinen ja hienostunut. Viini sopi hienosti kanttarellirisoton kaveriksi.

Melko Chardonnay ja Riesling painotteinen lista. Mieleen jäi myös Zenaton tuotos Lugana San Benedetto ja alsacelainen Riesling Lieu-Dit Muehlforst. Myös edullinen itävaltalainen Steinschaden Grüner Veltliner Riede Stein ja uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris olivat positiivisia tuttavuuksia.

Kuohuviinit ja Samppanjat


1. Nicolas Feuillatte Millésime Chardonnay Brut 2006 - Näin kymmenen vuoden ikäisenä samaan aikaan uskomattoman freesi ja kehittynyt kupliva. Sellaisenaan nautiskeluun ja aperitiiviksi tai vaikka läpi aterian. Tyylikäs viini edulliseen hintaan.

2. Lanson Gold Label Vintage Brut 2005 - Myös tämä vuosikerrallinen samppanja oli erinomainen kokonaisuus, tyylikäs ja tasapainoinen viini.

3. Bruno Paillard Première Cuvée Brut NV - Yksi Alkon valikoiman parhaista vakiosamppanjoista. Todella tasapainoinen ja miellyttävä viini, joka sopii hyvin maljajuomaksi, mutta myös ruokapöytään.

4. Charles Mignon Premium Reserve Brut Rosé 1er Cru NV - Tyylikäs ja pätevä roseesamppanja, joka tarttui mukaan edulliseen hintaan. Erinomainen valinta ruokapöytään

5. Szigeti Pinot Noir Rosé Brut 2012 - Tasapainoinen ja tyylikäs perinteisellä menetelmällä valmistettu roseekuohuviini Itävallasta.

Myös Veuve Clicquot Brut ja Mumm Cordon Rouge Brut ovat varsin päteviä vakiosamppanjoita. Puolikuiva Pol Roger Rich Demi-Sec on hyvä valinta esimerkiksi mätiblinien seuraan.  Uusiseelantilainen Lindauer Rosé Brut ja edullinen Codorníu Clasico Seco Cava ovat laadukkaita edullisempia kuplivia.

Roseeviineistä harva jää mieleen


Alkon roseeviinit ovat usein turhan korkeasti hinnoiteltuja laatuunsa nähden ja monet niistä eivät herätä juurikaan tunteita. Pari roseetakin yllätti kuitenkin positiivisesti. Joseph Mellot Sancerre Le Rabault Rosé Ranskan Loiresta on tyylikäs ja hienostunut roseeviini seurusteluun ja ruokapöytään. Itävaltalainen Stadlmann Rosé St.Laurent puolestaan hieman valkoviinimäinen pakkaus punaisen marjaisilla vivahteilla ja parhaimmillaan ruokapöydässä.


Makeat ja väkevöidyt viinit


Makea jälkiruokaviini tai väkevöity viini voi kruunata aterian yhdessä jälkiruoan kanssa tai jälkiruoan korvikkeena. Näistä viineistä olen kuitenkin kirjoitellut toistaiseksi melko vähän. Unkarilainen Patricius Tokaji Aszú 5 Puttonyos oli makeudestaan huolimatta uskomattoman tasapainoinen ja moniulotteinen viini. Château Grillon ja Château du Levant, Bordeaux'n Sauternes-viinien edullisemman pään edustajat olivat hintaisikseen erinomaisia jälkiruoan seuralaisia ja korvikkeita, mutta eivät yltäneet Tokajin tasolle. Jälkiruokaviinin ei myöskään tarvitse olla kallista ja Alkon hyllystä löytyykin esimerkiksi edullinen, mutta aromaattinen ja pirskahtelevan hapokas La Caliera Moscato d'Asti

Koska mainitsin tässä kaikki neljä maistamaani jälkiruokaviiniä, mainitsen myös kaikki kolme väkevöityä viiniä. Niistä oma lempparini on M. Chapoutier Banyuls Rimage, joka on tavallaan ranskalainen vastine portviineille. Vivahteikas ja moniulotteinen viini, joka sopii erinomaisesti suklaan ja suklaisten jälkiruokien seuraan, mutta myös nautiskeluun. Myös Late Bottled Vintage -portit, Graham's ja Ferreira olivat oikein miellyttäviä tuttavuuksia ja hyviä pareja nautiskeluun ja jälkiruokien seuraan. 

Tässä olivat siis omat suosikkini viineistä, joista olen kirjoitellut tänne blogin puolelle.

Nyt pidän parin viikon tauon blogin kirjoittamisesta ja nautin kesälomasta.